Kurjan lapsuuden kokenut sain onnellisen aikuisiän

Kerrompa teille kokemuksen siitä kuinka omat negatiiviset kokemukset voi kääntää postiiviseksi voimavaraksi tulevaisuudessa. Itse elin lapsuuteni rikkonaisessa kodissa. Muistan ensimmäiset 8-9v elävän suht onnellista ja tasapainoista perhe-elämää kunnes vanhempani ongelmat alkoivat, tuli avioero, äitini alkoholistui, siihen vielä pari pikkusisarusta ja soppa oli valmis. Isäni teki reissuhommia ja oli paljon pois, siellä minä sitten hoidin nuorempia sisaruksia ja äitini oli viikonloppuisin kännissä kuin käki. Viikolla sentään joten kuten alkuun pystyi työt hoitamaan, kunnes joi korttinsa ja alamäki syveni. Teinivuosista mulla on pääsääntöisesti negatiiviset muistot, en muista ainuttakaan onnellista tapahtumaa, joka olisi liittynyt perheeseeni noina vuosina. Myöhemin meidät lapset onneksi annettiin kaikki isälle ja tilanne rauhoittui, arvet äitini alkoholismi ja siihen liittyvä väkivaltaisuus oli silti jättänyt minuun pysyvästi.  

Nyt olen 37-vuotias perheellinen naimisissa oleva nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 15 vuotta ja parisuhteemme on onnellisnen, tottakai niin kuin kaikissa parisuhteissa myös meillä on ollut vaikeampia aikoja, mutta olemme päättäneet olla yhdessä ja tehdä töitä suhteemme eteen, koska rakastamme toisia paljon. Olen ystävieni mielestä harvinaisen positiivinen ja iloinen, tämä ei kuitenkaan ole mitään teeskentelyä vaan olen oikeasti onnellinen elämässäni ja onnellinen siitä tasapainosta joka minulla on tarjota omille lapsilleni omista huonoista lähtökohdistani huolimatta. 

Tämän vain halusin tuoda esille teille nuorille, joilla on vaikkapa samanlaiset ns. kurjat lähtökohdat elämään. Älkää katkeroituko, jokainen kuitenkin loppujen lopuksi vastaa itse omasta onnellisuudestaan. Asenteella ja päättäväisyydellä voi pötkiä jo pitkälle. Katkeroitumalla ja "uhriuttamalla" itsensä saa vain huonoa elämäänsä lisää. Elämässä pärjää kun niin päättää.