Olen käynyt yhdessä perhekodissa, joka oli mielestäni törkeän likainen.
Sellainen ettei tee mieli ottaa kenkiä pois, mitään en siellä haluaisi syödä enkä omia lapsia haluaisi sinne päästää edes vierailulle. Halusin vain kertoa, kun moni äiti erityisesti tuntuu pelkäävän, että jos joku tekee kiusallaan LS-ilmoituksen ja koti ei ole viimeisen päälle siisti, niin lapset voidaan ottaa huostaan. En usko että niin voidaan todellakaan edes etäisesti tehdä, jos sijoituspaikoista edes osa on sellaisia kuin näkemäni.
Eikä ollut kyse omien lasteni sijoituspaikasta tai mistään sellaisesta, ihan neutraali vierailu. Talon asukkaat vaikuttivat tyytyväisiltä ja rauhallista oli, tilat oli muuten hienot ja lasten huoneet oli ns. normaalit siisteydeltään. Ehkä työntekijöiden ammattitaito oli psykologiselle puolelle painottunut eikä siivoamiseen.
Kommentit (3)
Usein siivous voi olla asukkaiden omalla vastuulla. Ei se kuitenkaan mikään hotelli ole. Henkilökunta ei "hoida" ketään.
Siis "hoidettavat" asukkaat oli lapsia, henkilökuntaa oli aikuiset, pariskunta jonka koti se on ja muutama muu joka asuu muualla ja tulee sinne töihin, hoitamaan niitä lapsia. Kyse oli yleisten huonetilojen törkyisyydestä, siitä ettei oltu imuroitu, mopattu, pyyhitty, pesty mitään pitkään aikaan niin ettei henki meinannut kulkea. Lasten huoneet oli tavallisia, olettaisin että lapsilta edellytetään viikkosiivousta omassa huoneessaan. Ehkä tässä nyt tuli liikaa yksityiskohtia, mutta pointti oli siis että kenenkään perusperheen tavallisia lapsia ei huostaanoteta ja viedä sellaiseen törkyyn sijoitukseen siksi, että kotona ei ole ikkunoita pesty eikä sohvaa imuroitu koirankarvoista eikä pölyjä pyyhitty.
Vähän OT, mutta miten perhekoti eroaa sijoitusperheestä? Vai tarkoittaako samaa...?
Itse en usko, että tavallisella siivottomuudella on merkitystä lastensuojelussa. Toisaalta taas moni "normaali" varmaan siivoaa, ennen kuin on vieraita tulossa, etenkin tuollaisesta paikasta. Tuskin siis edes kovin kummoista sotkua lasut näkevät, paitsi niissä perheissä, jotka eivät enää jaksa välittää, eli tarvitsevatkin apua.