Lue keskustelun säännöt.
Olen alakuloinen työtön
29.09.2014 |
Olen ollut nyt vuoden työttömänä. Keväästä asti olen kokenut alakuloa. Keväällä alakulo oli hetkittäistä, nyt tunnen tätä joka päivä. Lapset on koululaisia. Laitan heidät aamulla kouluun, kotona tulee siivottua, leivottua, laitettua ruoka yms. Otan lapset koulusta vastaan, syödään yhdessä, tehdään läksyjä, toisinaan mennään jonnekin puistoon pyörällä, ainakin omalla pihalla käydään päivittäin. Juuri tultiin omalta pihalta touhuamasta. Illalla menen vielä itsekseni käymään lenkillä.
Koti on puhdas, syödään hyvää ruokaa, ulkoillaan, hienoa, että aikaa on lapsille. Kaikki asiat on sinänsä hyvin, ei suurempia taloudellisia huolia.
Tämä alakulo vaivaa. Jotenkin koen jopa arvottomuutta työttömyyteni tähden. Hain keväällä opiskelemaan, en saanut koulupaikkaa.
Miten teillä muilla vastaavassa tilanteessa? Tilanne ei varmasti olisi tällainen tai en siis kokisi näin, jos olisi pienemmät lapset, olin aikoinaan useamman vuoden lasten kanssa kotona
Kommentit (5)
Mulla on ihan sama vaikka työnhaun lisäksi teen oman alan keikkahommaa 1-2 päivää viikossa. Arvottomaksi sitä tuntee itsensä kun ei ole "mihinkään" kelvannut vaikka aina on kaiken hyvin hoitanut. Mutta sit on vaan keskityttävä niihin hyviin juttuihin elämässä. Teet joka viikolle työnhakusuunnitelman ja sit kun olet ne jutut tehnyt, niin päästät itsesi hyvällä omatunnolla vapaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sille mitään voi jos ja kun ei töitä ole. Nyt hain opiskelemaan ja koulu alkaisi tammikuussa. Eri paikkakunnalla kylläkin, mutta opiskelu on etäopiskelua, joten lähiopetusta olisi vain pari kertaa kuussa. Toivottavasti pääsen kouluun, jo tieto opiskelupaikasta varmasti piristtäisi. Vaikka koen myös kotona olon lasten kanssa tärkeäksi niin jotain muutakin kaipaisin
ap
Mulla täysin sama tilanne! Ja samat fiilikset, alakuloa välillä enemmän, välillä vähemmän. Joka päivä työpaikan etsimistä ja hakemusten tekoa, ja olen saanut pelkkiä hylkäämisiä vastaukseksi...kyllä tämä syö itsetuntoa! Mulla myös lapset jo koululaisia, joten jos saisin vaika osa-aikatyönkin, niin siihenkin olisin tyytyväinen. Mutta ei vaan tärppää. Kaiken huipuksi tässä muuten niin kivassa taloyhtiössä on muutama vähemmän ajattelevainen ihminen, jotka lähes joka kohtaamisessa kyselevät onko töitä jo löytynyt....plääh, olen jotenkin kyllästynyt vastaamaan, vaikka tiedän etteivät kysele ilkeyttään. Mietin myös uudelleenkouluttautumista, nykyisellä maisterin tutkinnollani en tule ikinä työllistymään täällä, enkä myöskään muuta koska miehellä melko hyväpalkkainen duuni, ja elämä järkkyisi liikaa jos olisin perheestäni poissa viikot. Alakuloa helpottamaan keksin aloittaa ulkoilun, mulle tosi radiaalia kun olen enemmänkin lukutoukkatyyppiä, ja saisin kulutettua aikaani lukemalla. Tänään huomasin todella oloni helpottavan kun kävelin reippaasti hikipäässä tunnin. Kävelin meren rantaan, huljutin kättäni rantavedessä, hengittelin syvään ja mietin, että mulla on katto pään päällä, ruokaa ja kiva oma perhe, kaikki on hyvin. Ehkä vielä joskus saan työn, aika näyttää. Tämä päivä oli hyvä. Tsemppiä kaikille tämän asian kanssa kamppaileville!
Mikset sitten mene töihin jos kerran koet työttömänä olemisen noin masentavaksi?
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 18:35"]
Mulla täysin sama tilanne! Ja samat fiilikset, alakuloa välillä enemmän, välillä vähemmän. Joka päivä työpaikan etsimistä ja hakemusten tekoa, ja olen saanut pelkkiä hylkäämisiä vastaukseksi...kyllä tämä syö itsetuntoa! Mulla myös lapset jo koululaisia, joten jos saisin vaika osa-aikatyönkin, niin siihenkin olisin tyytyväinen. Mutta ei vaan tärppää. Kaiken huipuksi tässä muuten niin kivassa taloyhtiössä on muutama vähemmän ajattelevainen ihminen, jotka lähes joka kohtaamisessa kyselevät onko töitä jo löytynyt....plääh, olen jotenkin kyllästynyt vastaamaan, vaikka tiedän etteivät kysele ilkeyttään. Mietin myös uudelleenkouluttautumista, nykyisellä maisterin tutkinnollani en tule ikinä työllistymään täällä, enkä myöskään muuta koska miehellä melko hyväpalkkainen duuni, ja elämä järkkyisi liikaa jos olisin perheestäni poissa viikot. Alakuloa helpottamaan keksin aloittaa ulkoilun, mulle tosi radiaalia kun olen enemmänkin lukutoukkatyyppiä, ja saisin kulutettua aikaani lukemalla. Tänään huomasin todella oloni helpottavan kun kävelin reippaasti hikipäässä tunnin. Kävelin meren rantaan, huljutin kättäni rantavedessä, hengittelin syvään ja mietin, että mulla on katto pään päällä, ruokaa ja kiva oma perhe, kaikki on hyvin. Ehkä vielä joskus saan työn, aika näyttää. Tämä päivä oli hyvä. Tsemppiä kaikille tämän asian kanssa kamppaileville!
[/quote] En halua masentaa sinua, mutta noin minäkin ajattelin aikoinaan ollessani työtön välillä ja vailla vakituista työpaikkaa, mutta sitten kun lapset olivat koulunsa taapertaneet lävitseen, ja lukionkin suorittaneet heistä olikin tullut yks kaks aikuisia, ja lähtivät opiskelemaan muualle, ja sille tielleen jäivät, kuten normia onkin. Nyt sitten minä olen vieläkin työtön, ja kaikenlisäksi saanut yhtä sun toista vaivaa eli terveyteni tola on heikentynyt sitten nuoruusvuosien, ja vaikka olenkin onnellinen, että saimme lapset kasvatettua ulos pesästään ja hyvällä menestyksellä, niin silti nyt olen hiukan katkerahko, että työuraa en onnistunut saamaan. Myönnän, että olen ollut hiukan laiskakin hakemaan töitä aikoinaan, mutta kun ei ollut edes ammattiini liittyviä hommia tarjolla, niin väkisin sitä jotenkin lamaantui, ja jos joskus joku paikka haussa olikin, oli hakijoitakin paikkaa kohden jopa satoja, ja vain yksi joukosta sai paikan, niin väkisinkin turhautti.
Elämä on vaan mennyt näin, ja kaikillahan meillä on ne omat elämän kuviot ja oman elämisen historiansa, mutta jossain kohtaa olisi ollut hyvä menetellä minunkin aivan toisin työpaikkojen suhteen. Silloin kun vielä pääsin duuneihin, niin olisi pitänyt valita toisin, ja mennä aivan toiseen työpaikkaan kuin mihin sitten meninkin.