Pari päivää sitten tapahtui jotain ihan uskomatonta. Se oli ihan sekasin.

Mä jouduin käymään rautatieasemalla, ennen klo viittä aamulla. Kävelin siitä odotusaulan läpi. Ei siellä ollut kuin yksi mies. Kai se nukkui. Mä kävelin sen ohi. Se heräs.

Mä aattelin ensin odottaa siellä sisällä, kun ulkona oli kylmää. Mutta se mies pelotti vähän. Mä lähdin käveleen kohti laituria, jos siellä olisi muita ihmisiä odottamassa junaa. Mä kävelin ovesta käytävään ja pääsin aika pitkälle. Sitten mä kuulin, kun se mies huusi "Hei neiti". Ja mä pysähdyin. Se mies tuli mun luo ja sanoi "Hei neiti, ota tää ilmapallo." Mä otin sen ilmapallon ja sanoin "Kiitos!" Mies sanoi "Pidä siitä huolta, se puhuu." 

Sanoin "Aivan varmasti" ja hymyilin kuin viimeistä päivää, (jonka uskoin vahvasti tulleen). Mies lähti kävelemään takaisin odotusaulaan ja minä kohti laituria ilmapallo kädessä. Sydän hurjasti pamppaillen pääsin laiturille. Eikä ristin sielua missään. Ilmapallo tiukasti kädessä hytisin ja tärisin, kunnes yksi ihminen tuli paikalle ja tervehti "Hyvää huomenta". Meinasin kiljaista, mutta sain pidettyä huudon kurkussa. Joku tavallinen ihminen. Jätin ilmapallon penkille. Pystyin jo hengittämään normaalisti eikä pulssikaan ollut lähes 200. Junakin saapui...

Tarina on tosi. Mieleen se nousi tuon pankkipankki-jutun seurauksena.