Miltä se tuntuu, kun joku oikein rakastaa sua ja sä tiedät sen varmasti?

Se tuntuu pelolta, että tulee mokattua. Että tekee jotain peruuttamatonta, ja menettää toisen rakkauden.

Ahdistavalta. Kun itellä ei ole tunteita. Todella ahdistavalta

Sairasta.

Turvalliselta. 

Ihan helvetin hyvältä. Sillä varauksella tietysti, että rakastat itse sitä toista.

Vapauttavalta, saa olla oma itsensä, eikä tarvi pelata tai leikkiä mitään leikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vapauttavalta, saa olla oma itsensä, eikä tarvi pelata tai leikkiä mitään leikkejä.

Ja turvalliselta. Voi olla oma itsensä, saa tulla vaikeuksia elämässä. Me selvitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapauttavalta, saa olla oma itsensä, eikä tarvi pelata tai leikkiä mitään leikkejä.

Ja turvalliselta. Voi olla oma itsensä, saa tulla vaikeuksia elämässä. Me selvitään.

Just tämä! 

Sinulla ei ikinä ole ollut koiraa?

Turvalliselta ja hyvältä. Vakaalta. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ikinä ole ollut koiraa?

Hahaa, siltäkö se tuntuu?

Tuntuu siltä, että pystyn mihin vaan. Tai tuntui, niin.

Hmm. Olen niin tottunut siihen, että mieheni rakastaa minua ja minä häntä niin en oikein edes erota miltä se tuntuu kun se on perustila elämässäni enkä kauheasti muista aikaa ennen sitä. Kai se on se, että on turvallinen ja rauhallinen olla.

Noh, ihanalta. Sekä levolliselta että hykerryttävältä. Edellyttäen, että tunteet on molemminpuoliset. Olen kokenut myös sen ahdistuksen, mitä on olla tunteiden kohteena, kun en itse rakasta. Ja sellaisessa tapauksessa myös epäilee, että sen toisen suhteen kyse on jostain muusta kuin rakkaudesta - esimerkiksi pakkomielteestä, takertuvuudesta tai ehkäpä toinen on vain saanut minusta jotenkin väärän kuvan.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Olen niin tottunut siihen, että mieheni rakastaa minua ja minä häntä niin en oikein edes erota miltä se tuntuu kun se on perustila elämässäni enkä kauheasti muista aikaa ennen sitä. Kai se on se, että on turvallinen ja rauhallinen olla.

Kannattaa välillä muistella, että osaa arvostaa ja tajuaa!

Se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Olen siitä kiitollinen ja iloinen, ehkä hämmentynytkin, kun en näe itseäni samalla tavalla rakastettavana. Haluan olla rakkauden arvoinen ja hyvä puolisolleni.

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu pelolta, että tulee mokattua. Että tekee jotain peruuttamatonta, ja menettää toisen rakkauden.

Vaikutat siltä, että sinulla on erittäin huono itsetunto ja olet mahdollisesti myös läheisriippuvainen. Ei terveessä suhteessa tuollainen olo ole aitoa, toista kunnioittavaa rakkautta.

Tuntuu siltä, että asiat ovat niin kuin niiden kuuluukin olla. Jokaiselle soisi edes yhden ihmisen, joka rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Noh, ihanalta. Sekä levolliselta että hykerryttävältä. Edellyttäen, että tunteet on molemminpuoliset. Olen kokenut myös sen ahdistuksen, mitä on olla tunteiden kohteena, kun en itse rakasta. Ja sellaisessa tapauksessa myös epäilee, että sen toisen suhteen kyse on jostain muusta kuin rakkaudesta - esimerkiksi pakkomielteestä, takertuvuudesta tai ehkäpä toinen on vain saanut minusta jotenkin väärän kuvan.

Mielestäsi siis sinulla on oikeus validoida tai mitatöidä toisen mahdollinen pyyteetön rakkaus. Sen perusteella että jos olet itse sitä mieltä että hän oikeasti sinua rakastaa tai ei. Hullua sanon minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ihanalta. Sekä levolliselta että hykerryttävältä. Edellyttäen, että tunteet on molemminpuoliset. Olen kokenut myös sen ahdistuksen, mitä on olla tunteiden kohteena, kun en itse rakasta. Ja sellaisessa tapauksessa myös epäilee, että sen toisen suhteen kyse on jostain muusta kuin rakkaudesta - esimerkiksi pakkomielteestä, takertuvuudesta tai ehkäpä toinen on vain saanut minusta jotenkin väärän kuvan.

Mielestäsi siis sinulla on oikeus validoida tai mitatöidä toisen mahdollinen pyyteetön rakkaus. Sen perusteella että jos olet itse sitä mieltä että hän oikeasti sinua rakastaa tai ei. Hullua sanon minä.

"...oikeus validoida tai mitätöidä..." - aika erikoinen näkemys sinulla. Kyse ei ole asettumisesta toisen tunteiden tuomariksi, vaan omista vaistoistani. Olen siinä uskossa, että aito vetovoima on aina molemminpuolista, koska kyse on yhteensopivuudesta - eihän silloin toinen osapuoli voi olla jotenkin "sopivampi" kuin toinen. Eli, jos jompi kumpi ei tunne toista kohtaan mitään, niin logiikkani mukaan tuon toisen tunteet ovat silloin harhautuneet väärään kohteeseen. Voin olla väärässä, mutta kuitenkin vilpittömästi uskon näin.