Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ms-taudin ensioireet?

Vierailija
23.09.2014 |

Minulla on parin viikon ajan ollut vasemmassa silmässä outo tunne, jotenkin tuntuu että näkökentän reunalla liikkuu sumuinen varjo, nään kaksoiskuvan kaiken näkemäni yläpuolella, ja silmä tuntuu jotenkin puutuneelta ja omituiselta. Luulin että oireet johtuivat runsaasta tietokoneen käytöstä, mutta silmä tuntuu samanlaiselta koko ajan, vaikken olisi ollut ruudun ääressä samana päivänä.

Googletin juuri asiaankuuluvaa oireita, ja eksyin ms-taudin foorumille. Monet sanoivat, että heidän tautinsa oli todettu samanlaisten oireiden jälkeen. Luin ms-taudin oireista toisaalta, ja minun todellakin alkoi pelottaa! Olen ihan irrallisena huomionsa pistänyt merkille, etten puhu enää yhtä selkeästi kuin ennen, en artikuloi kunnolla ja en saa sanoja mieleen yhtä nopeasti kuin ennen. Lomalla Suomessa ystäväni jopa kysyi, olinko käynyt suun alueen leikkauksessa, kun kuulemma en puhunut selkeästi. Pistin asian vieraasta maasta tarttuvan aksentin piikkiin. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että puhuessani monet kysyvät minua toistamaan sanomani, enkä omistakaan mielestäni puhu yhtä selkeästi kuin ennen. Myös muita omituisuuksia on ilmennyt, tänään kampaajan tuolissa föönätessä yhtäkkiä kaikki meni mustaksi, en saanut pidettyä silmiäni suorassa ja tuntui kuin pyörtymisen alussa olevalta sekavalta tunteelta :( pistin alhaisen verensokerin piikkiin, vaikka mitään tästä ei ilmennyt föönäyksen ennen tai jälkeen.

Voiko näillä olla yhteys? Mitä jos minussa on oikeasti jotain vialla, vai summaanko vain yksittäisiä toisiinsa liittymättömiä seikkoja? En tiedä, pitäisikö mennä lääkäriin vai ei :( onko kellään tietoa tai kokemuksia jotka voisivat auttaa?

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
23.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun siskolla alkoi käden heikkoutena. Oireet vaihtelevat johtuen siitä missä kohti aivoja plakki sijaitsee. Toiv. Oireillesi löytyy selitys.

Vierailija
2/13 |
23.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kookosöljy saattaa muuttaa taudin etenemistä. Erilaista tietoa. Huomioi lukiessasi, että kookosöljy on medium chain fatty acid (Medium-chain triglyceride) ja siksi erilainen kuin long chain fatty acidit.

http://www.huffingtonpost.com/meryl-davids-landau/multiple-sclerosis-diet_b_2258056.html

https://www.facebook.com/CoconutOilandAlzheimers

http://www.overcomingmultiplesclerosis.org/Community/Forum/viewtopic.php?f=3&t=3140

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4/13 |
23.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene lääkäriin. Oli mitä oli, niin ainakin saat toivottavasti selityksen. Ei tarvitse olla MS.

Vierailija
5/13 |
23.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myastenia graviksen ensioire myös kaksoiskuvat. Sekin kannattaa sulkea pois.

Vierailija
6/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene heti lääkäriin! Ei kuulosta ms-taudilta. Itse lähipiirissä kaksi ms-tautia sairastavaa. Itse työskentelen optikkoliilkeessä (ulkomailla) ja olen nähnyt monta tapausta joissa henkilö tullut näöntarkastukseen ja he ovat saaneet kiireellisen lähetteen sairaalaan kaksoiskuvan takia. Kaksoiskuva otetaan aina todella vakavasti. Soitathan heti aamulla lääkärille, please?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 01:15"]Mene heti lääkäriin! Ei kuulosta ms-taudilta. Itse lähipiirissä kaksi ms-tautia sairastavaa. Itse työskentelen optikkoliilkeessä (ulkomailla) ja olen nähnyt monta tapausta joissa henkilö tullut näöntarkastukseen ja he ovat saaneet kiireellisen lähetteen sairaalaan kaksoiskuvan takia. Kaksoiskuva otetaan aina todella vakavasti. Soitathan heti aamulla lääkärille, please?
[/quote]
"Kaksoiskuva otetaan aina todella vakavasti."
Haha taisi olla vitsi .. tyttöystävällä ollut yli vuoden kaksoiskuvat, näön menetyst, sumeutta yms eikä lääkärit tee yhtään mitään : )

Vierailija
8/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla alkoi ms-tauti juuri toisen silmän näön hämärtymisellä ja kaksoiskuvilla, nämä ovat oireita silmähermontulehduksesta eli latinaksi opticus neuritis. Ko. tulehdus voi olla monestakin syystä, ei välttämättä aina ms-tautia. Joskus voi olla silmähermontulehdus ihan ilman mitään muuta sairautta, se menee ohi eikä koskaan tiedetä miksi tai mistä johtuen se tuli. Kannattaa kyllä mennä lääkäriin, jos on tuollaista hieman afasia -tyyppistä oiretta puheen kanssa yhdistettynä silmähermontulehdukseen. Tsemppiä sulle! Toivottavasti väärä hälytys ja oireet menevät ohi, toisaalta ei esim. ms-diagnoosikaan kuitenkaan kuolemaksi ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysymys viela noista kaksoiskuvista: minulla on aika vahvat lasit ja hajataittoa jo ennestaan, voiko kyse olla myos vain tuon suurenemisesta? Lasien kanssa naen selvasti, miten vasen silma tuottaa kaksi eri kuvaa, huomasin taman bussissa pimealla kun rakennusten katolla nakyi selvasti kaksi logoa paallekkain. Oikea silma/linssi oli ihan normaali. Tv:nkin tekstitysten paalla nakyy toinen rivi, ja nain ilman laseja zoomaillessa verhotankoja nakyy kaksi paallekkain. Pari viikkoa sitten nain laseilla ihan teravasti ilman suttua ja kaksoiskuvia.

Onko oikea osoite ensin laakari vai optikko? En muista etta silmat olisivat ennen tuntuneet oudolta vaikka taittovirheita loytyykin...

Vierailija
10/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näköhermon tulehdus on monella ensimmäinen MS-taudin oire, mutta tulehdus voi olla ihan pelkästäänkin.

Suosittelen, että menet pian lääkäriin, soita ainakin terveysneuvontaan tai omalle terveysasemalle. Minusta lääkäri olisi nyt ensimmäinen osoite, mutta jos saat pian ajan optikolle, niin eiköhän hänkin sano, jos hänellä ei kompetenssi riitä.

Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse voi olla myös aivoverenkierron häiriöistä. Mene lääkäriin mahdollisimman pian. Puheen epäselvyys ja näköhäiriöt viittaavat neurologisiin ongelmiin. 

sh

Vierailija
12/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tietysti sinun olisi pitänyt mennä lääkäriin jo aikaa sitten. Ihan hölmöä täällä arvuutella eipäs/juupas-diagnooseja. :D Jos haluat lisää murehdittavaa, että voisihan silmäoireisiin liittyä myös verkkokalvon irtoaminen, joka hoitamattomana johtaa näön menetykseen. Selvästi kärsitpelostasi kovasti, ja elämästä menee paljon aikaa ja energiaa itsekehiteltyjen kauhukuvioiden kanssa seurusteluun.

Kipin kapin silmälääkärille (ei missään nimessä optikolle), ja sitten kiireettömämmin vielä toiselle lääkärille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
24.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, soitan laakarilleni heti huomenna. Ei maallikolle tule mieleen epailla minkaan olevan vialla, kun kaikki on helppo laittaa normaalien selitysten piikkiin. Silma reistailee? Tietokoneen kaytto. Sossotan? Puhun vieraalla kielella. Suomi ei suju? Koska en puhu sita hirvean usein. En ole ikina sairaana, niin en helposti myoskaan epaile minkaan olevan vialla. Kuitenkin kolmatta viikkoa kestanyt kumisilmatunne ei ole normaalia, ainakin sen huomasin.

Kiitos kuitenkin neuvoista! Laakari saa katsoa tarkemmin mita nyt on tekeilla :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kaksi