Olitteko peruskoulun ala-asteella pariluokilla (1-2, 3-4 ja 5-6)?
Millaista se oli? Kuinka toimiva ratkaisu? Eikö sellainen aiheuta sekaannuksia?
Kommentit (34)
Olin sellaisella luokalla kun itse kävin koulua ja nyt olen töissä sellaisessa luokassa jossa on kolme (e-2) luokkaa ja hyvin sujui silloin aivan kuin nytkin.
Meillä oli luokat 3-6 samassa ja aika monesta meistä tuli ylioppilaita.
Ei ollut sekavaa. Paitsi esim. biologiassa mulla oli nelosluokan kirjat kolmosella, ja kolmosluokan kirjat nelosella. Koska ne tietysti opetettiin samaan aikaan koko luokalle.
Olin kansakoulussa luokilla 1-2 ja 3-4. Ekaluokalla oli siinä mielessä kivaa, että luku- ja kirjoitustaitoisena sain osallistua tokaluokan opetukseen. Koulunkäynti oli aivan erilaista kuin nykyisin, ja yksi luokka oli kiltisti hiljaa, kun opettaja teki töitä toisen luokan kanssa. Oppilaita oli yhteensä kolmisenkymmentä, ja kaikki oltiin kavereita keskenämme.
Mitä sekaannuksia?
Ainakin omalla pienellä ala-asteellani olisi ollut typerää erottaa omaksi luokakseen 3 oppilasta. Niin vähän meitä oli 1. luokalla. 3:lle mennessäni 2 koulua yhdistettiin ja silti mahduimme 3-4. luokkalaiset samaan luokkaan.
Joo, olin kyllä. Vuodet 1988-94 jumalan selän takana maaseudulla. Vuotta nuorempi veljeni oli joka toisen luokan samassa luokkahuoneessa minun kanssani. Se ei ollut kovinkaan 'voimaannuttavaa', koska hän osasi olla to-del-la rasittava.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ei ollut sekavaa. Paitsi esim. biologiassa mulla oli nelosluokan kirjat kolmosella, ja kolmosluokan kirjat nelosella. Koska ne tietysti opetettiin samaan aikaan koko luokalle.
Mutta sillähän ei ollut oikeestaan mitään merkitystä tai haittaa.
En ollut. Olin luokilla 1-2 ja 3-6.
Vierailija kirjoitti:
En ollut. Olin luokilla 1-2 ja 3-6.
Meitä oli siis neljä luokkaa samassa 3-6 lk.
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ei ollut sekavaa. Paitsi esim. biologiassa mulla oli nelosluokan kirjat kolmosella, ja kolmosluokan kirjat nelosella. Koska ne tietysti opetettiin samaan aikaan koko luokalle.
Mutta sillähän ei ollut oikeestaan mitään merkitystä tai haittaa.
Ei niin, kolmosella tuntui kivalta, kun sai käyttää nolosten kirjoja.
Ei oo kokemusta tommosesta koska oon kaupungista. Siis miten se menee käytännös? Opettaaks se opettaja oppitunnist puolet esim. ekaluokkalaisii ja toisen puolen tokaluokkalaisii? Mitä jos tokaluokan oppilas keskittyykin vahingos kuunteleen ekaluokan opetust?
Olin 1-2 lk. 3. luokalle meni Hkiin Lapinlahden ala-asteelle.
Olin. Ei mitään ongelmaa, paitsi se että jostain syystä luokkakuvat otettiin vain joka toinen vuosi, eli oltiin aina samojen kanssa samassa kuvassa, eikä koskaan niiden toisten.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jossain pienessä maalaispitäjässä voi olla tuollaista.
Ihan täällä Espoossa oli tai on siis.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo kokemusta tommosesta koska oon kaupungista. Siis miten se menee käytännös? Opettaaks se opettaja oppitunnist puolet esim. ekaluokkalaisii ja toisen puolen tokaluokkalaisii? Mitä jos tokaluokan oppilas keskittyykin vahingos kuunteleen ekaluokan opetust?
Osaksi se on tarkoitus,kaikki oppii toisiltaan.
Meillä oli 1-2lk ja 3-6lk. Tyyliin matikka ja äikkä oli ainoot aineet joita opiskeltiin oman ikäluokan tahtia. Lukuaineet mentiin 3. ja 4. luokka yhessä ja 5. ja 6. luokka yhessä. Liikunta, käsityöt ym oli kaikki yhdessä. En osaa ajatella että se oli jotenkin omituista. Hyvin opittiin. Oppi myös keskittymään omiin hommiin vaikka opettaja selitti toisille jotain ihan muuta
En , 40-44 oppilasta olivat samaa luokka-astetta.
Hki 60-luku
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jossain pienessä maalaispitäjässä voi olla tuollaista.
Tällaisia löytyy niinkin pienestä pitäjästä kuin Oulu, eikä tarvitse mennä edes 5 km päähän keskustasta, ihan vuonna 2021.
Olin mutta en muista, miten toimittiin. Oliko jotkut aineet niin, että huonolla tuurilla käytiin ylemmän tason materiaali ensin? Oliko 80-luvulla biologiaa? Ei mitään muistikuvaa.
Varmaan jossain pienessä maalaispitäjässä voi olla tuollaista.