The Walking Dead kausi 11 - OFFICIAL
Kausi 11 alkaa tänään Foxilla klo 22.00.
Odotukset korkealla sillä jakson IMDB arvostelujen keskiarvo on peräti 9,0.
Kommentit (272)
Täydentäkää ja korjatkaa höpinöitäni.
Ei siis minun takiani, vaan niiden joilla ei ole disney-kanavaa.
Halusin kertoa heille, miten heidän seuraamansa sarja on jatkunut.
Nyt sarjassa tapahtuu ja näytetään molempia porukoita samassa jaksossa.
En voi käsittää, miten siinä oli aiemmin niitä ihan sekopäisen tylsiä jaksoja. Nyt on oikeasti toimintaa koko ajan.
Olen siis se, joka kirjoitti juonesta jo aiemmin.
Edelleen valtavasti epäloogisuuksia. Esimerkiksi se, että miksi se commonwealthin johtajanaisem poika himosi rahaa (huu meiden lisäksi) läheiseltä suuresta talosta. Miten rahalla voi olla commonwealthissa arvoa. Sitähän saa rajattomasti ympäristöstä ja sinne liittyy porukoita, jotka on tottuneet liikkumaan myös ulkona.
Maggien poika kysyy neganilta, onko hän paha, kun äitinsä ei pidä hänestä. Negan sanoo, että oli joskus. Poika arvaa, että negan tuhosi glennin. Poika uhkaa aseella. Negan sanoo, että älä ammu, kun pahikset kuulee. Sanoo, että kasva pari vuotta, niin selvitetään tämä asia.
Aiemmin negan lupaa turvata maggielle maggien pojan hengellään kiperässä tilanteessa.
Neganin vaimo on afro.
En ymmärrä, miksi negan asuu pahisten kanssa enkä sitä, miksi pahiksilla on commonwealthin asuja. Mutta tosiaan, en malttanut katsoa kaikkea.
Katson joskus myöhemmin tarkemmin, kun on enemmän aikaa.
Lisään, että johtajanaisen poika on ahne ja Mäntti monin tavoin siellä commonwealthissa. Äitinsä kuulemma antaa liian vähän rahaa hänelle. (On siis jotain ehkä 22-v)
Tuo läheinen maatalo siis kuului hänen kaverinsa perheelle. Hän tiesi sen sisäänpääsyn koodin ja tiesi, että perhe oli varautunut. Siksi tiesi, että siellä on vanhoilta ajoilta jäljellä rahaa ym.
Kirjoittakaa nyt te muutkin jotka katsotte disneyltä.
On reilua kertoa, kun fox ei näytä.
Mietin kaikkea tuotantoa. Ei tuolla commonwealthissa voi olla tarpeeksi raaka-aineita kaiken valmistamiseen. Tai kaiken huoltamiseen. Miksei vieläkään saada tuotantolaitoksia kuntoon.
Esim ammuksia ei saa mitään. Entä vaikka antibiootit. Entä nukutusaineet.
Katsoin tarkemmin.
Viimeisimmässä jaksossa oli näemmä vaaleatukkainen aiemmin tuttu nainen varastanut asekuljetuksen, jota kuljetti commonwealthin taistelijat.
Ilmeisesti commonwealth eli kansainyhteisö luuli ryöstäjänä olevan suuren talon asukkaat. Siksi vissiin hyökkäsivät sinne. Yksi asukkaista oli negan.
Suuresta talosta tuli se avunpyytäjä hilltopiin ja maggie ryhmineen lähti apuun. Talossa sitten negan alkoi auttaa maggien porukkaa ja kukistivat commonwealthin porukan.
Olin aikeissa tulla keskustelemaan, mutta jätänpä keskustelematta, kun ei täällä edes muisteta monta kautta keskeisiin hahmoihin kuuluneiden nimiä.
Kyllä minä nimiä muistan, jahka katson tarkemmin.
Nyt Katsoin sen Jakson, jossa eugenelle paljastuu, että hänen rakastamansa stephanie onkin valehahmo. Seuraavassa jaksossa näyttää siltä, että olisi kuitenkin mahdollista, että rakastuisivat. Ainakin stephanie (max) pitää eugenen kuvauksesta hänen kirjastaan ja keksii siihen asioita, jotka siinä on eugenen mukaan jo. Eugen vaan tulipolttaneeksi kirjan (Kun harmitti se suhdejuttu)
Jutellaan vaan.
Kuka on se nainen, joka ryösti tuoreimmassa jaksossa aseet? Häntä en muista.
Vierailija kirjoitti:
Olin aikeissa tulla keskustelemaan, mutta jätänpä keskustelematta, kun ei täällä edes muisteta monta kautta keskeisiin hahmoihin kuuluneiden nimiä.
Ehkä hyvämuistisena voit sitten kirjoittaa oman versiosi tarinasta niille, joilla ei dianeytä ole.
Asevaras on mielestäni se koiran omistaja. Siis se darylin on/Off kaveri.
Näemmä varsinainen pahis pohjimmiltaan.
Epäloogista, ettei pystynyt lopettamaan pahoin loukkaantunutta noista, joka sitä pyysi, vaan darylin piti tehdä se.
Nyt sitten se tuhosi commonwealthin asesaattueen miehet. Onko sillä naisella edelleen joku porukka sen jälkeen, kun Pope tuhottiin. Mikä motiivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin aikeissa tulla keskustelemaan, mutta jätänpä keskustelematta, kun ei täällä edes muisteta monta kautta keskeisiin hahmoihin kuuluneiden nimiä.
Ehkä hyvämuistisena voit sitten kirjoittaa oman versiosi tarinasta niille, joilla ei dianeytä ole.
En viitsi ryhtyä kirjoittelemaan tiivistelmiä ihmisille, jotka eivät muista jo Suomen ilmaiskanavalla esitettyjen jaksojen hahmojen nimiä. Kyllä esimerkiksi Ezekiel, Eugene ja Leah pitää muistaa.
Katsokaa tarkemmin ja jutelkaa vasta sitten.
Ne tiivistelmät olisi tarkoitettu niille, joilla ei ole Disney plus. Olen yrittänyt kirjoittaa näistä uusista jaksoista. Nimet vaan palautuu hitaasti mieleen.
Keskustele toki kanssani myös.
Vierailija kirjoitti:
Ne tiivistelmät olisi tarkoitettu niille, joilla ei ole Disney plus. Olen yrittänyt kirjoittaa näistä uusista jaksoista. Nimet vaan palautuu hitaasti mieleen.
Keskustele toki kanssani myös.
Uudet jaksot ovat löydettävissä netistä ilmaiseksi heti, kun ne ilmestyvät, mutta tekstitys tietysti puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne tiivistelmät olisi tarkoitettu niille, joilla ei ole Disney plus. Olen yrittänyt kirjoittaa näistä uusista jaksoista. Nimet vaan palautuu hitaasti mieleen.
Keskustele toki kanssani myös.
Uudet jaksot ovat löydettävissä netistä ilmaiseksi heti, kun ne ilmestyvät, mutta tekstitys tietysti puuttuu.
Mistä löytyy. Tuleeko haittaohjelmia
Kauan se Negan ehti asua siellä uudessa kerrostalossa kun ehti jo naimisiin ja vaimo on 12. viikolla raskaana? Onpa nopeaa toimintaa! Luulin et erosi jengistä vasta muutama viikko sitten. Ja kuinka nyt taas on toimivia autoja?
Tosiaan. On Neganilta nopeaa toimintaa.
Hyvä huomio myös nuo toimivat autot.
Maggien poika taisi olla 6-vuotias, joten katastrofista lienee 7-8 vuotta. Autot toimivat silti.
Mitään uutta ei juuri pysty tuottamaan. Mistä siis autoihin öljyä ja bensaa.
Sarjassa on selkeä ja mielestäni epätosi viesti. Että jokaisessa on hyvää ja pahaa. Juu on, muttei noin voimakkaasti.
Negankin on ihan kesy nyt. Ja aina on rakastanut lapsia.
Papista taas on haluttu myös pahuuteen pystyvä. Samoin Rickille tehtiin juoneksi.
Sitten kaikki vähemmistöt on tuupattu sarjaan. Luulenpa, että esim kuurot olisi aika huonosti pärjänneet. Halutaan osoittaa ihan överi-innokkaasti, että värillä tai suuntautuneisuudella ei ole mitään merkitystä. Ei olekaan, mutta alleviivaaminen ärsyttää.
Miten Daryl ja carol saa 8 vuotta seisoneet generaattorit toimimaan. Miten edes osaavat vieraassa talossa kiireessä.
Miksei alexandria helpota ruokapulaa kalastamalla. Eivät edes yritä.
Oceansidehan ei ole kaukana.
Voistko täsmentää kertomiani juonikuvioita. Toisin olla aika sekava ja tosiaan katselin aika paljon kelaten.
Minusta on reilua kertoa täällä, kun fox oli epäreilu eikä näytä.