Holtiton massaturismi pitää lopettaa koron hellittäessä
Ennen korona lennettiin ihan älyttömiä määriä. Monet teki matkoja monta kertaa vuodessa. Monien ihmisten asuinympäristöt tohoutui massaturismin alle. Monet luonnonkauniit paikat menetti loistonsa, kun tuhannet turistit tallovat maat, roskaavat ja tuhoavat idyllisen tunnelman.
Ei turismissa sinänsä vikaa, mutta siinä määrässä. Jos matkoja tehtäisiin vähän vähemmän ja vähän harkitummin. Tutustuttaisiin paremmin mihin ollaan menossa. Pelkän ryyppäämisen ja bilettämisen takia matkustaminen on lopulta aika turhaa.
Hesarissa oli taannoin aiheesta tehty juttukin, jossa Barcelonassa asuva henkilö nautti nykyyisestä rauhasta. Turismin parissa työskenteli paljon ihmisiä, mutta pitkittyneen turismitauon jälkeen hekin ovat jo hakeutuneet muihin hommiin.
Palautetaan maailman kauneus.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Matkustuspassi. Vain tietyn määrän vapaa-ajan matkoja ulkomaille saa tehdä vuodessa. Lieveilmiöitä tietty tulee. Johan nyt rikkaat matkustavat rahalla Australiaan ja Uuteen Seelantiin.
Tässä olis todellakin ideaa. Ihmiset joutus miettimään, että mikä paikka on oikeasti kiinnostava ja miksi.
Viherpiiperöikää ihan rauhassa. Minä jatkan lentelyä ensiseen malliin (2-3 reissua vuodessa).
Vierailija kirjoitti:
Viherpiiperöikää ihan rauhassa. Minä jatkan lentelyä ensiseen malliin (2-3 reissua vuodessa).
Ei ole kyse nyt mistään viherpiiperöidyydestä vaan se nyt vaan on fakta että entinen meno loppuu.
Kuinkahan monta kertaa oon pettynyt johonkin ennakolta hienolta näyttäneeseen paikkaan. Todella monesti! Ennakolta fiilistellyt, että onpa hienoa nähdä joku kuuluisa paikka tai toisin päin joku idyllisenä ja nättinä pidetty paikka. Molemmat todellisuudessa massaturismin valtaamia. Paikan päällä valtava määrä ihmisiä ja jossain jonossa kuljetaan ennalta määrätty reitti. Kuvia voi ottaa jostain karsinasta kalterin läpi.
Tai siinä muka idyllisessä paikassa, niin paljon ihmisiä, roskaa ja melua.
Oliko sen arvoista? Not!
Varmaankin polttoaineen hintaa verotuksella korottamalla tällainen voi tapahtua, ei palstalla melskaamalla. Liity vihreisiin tai ympäristöjärjestöön.
Olen samaa mieltä, että vähentäminen olisi kaikkien edun mukaista, sekä työ- että vapaa-ajan lentelyn.

Ei taatusti lopu, vaikka se miten olisikin viherpiiperöiden ja koronahysteerikkojen märkä päiväuni.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa oon pettynyt johonkin ennakolta hienolta näyttäneeseen paikkaan. Todella monesti! Ennakolta fiilistellyt, että onpa hienoa nähdä joku kuuluisa paikka tai toisin päin joku idyllisenä ja nättinä pidetty paikka. Molemmat todellisuudessa massaturismin valtaamia. Paikan päällä valtava määrä ihmisiä ja jossain jonossa kuljetaan ennalta määrätty reitti. Kuvia voi ottaa jostain karsinasta kalterin läpi.
Tai siinä muka idyllisessä paikassa, niin paljon ihmisiä, roskaa ja melua.
Oliko sen arvoista? Not!
Täytyy olla aivokuollut, jos luulee, ettei kuuluisat nähtävyydet kiinnosta muitakin ja ole turistien kansoittamia.
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin polttoaineen hintaa verotuksella korottamalla tällainen voi tapahtua, ei palstalla melskaamalla. Liity vihreisiin tai ympäristöjärjestöön.
Olen samaa mieltä, että vähentäminen olisi kaikkien edun mukaista, sekä työ- että vapaa-ajan lentelyn.
Miten nuorilla ja köyhillä viherpiiperöneitokaisilla sitten olisi varaa lennellä ympöristömielenosoituksiin ympäri maailmaa?
Autisminkirjo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa oon pettynyt johonkin ennakolta hienolta näyttäneeseen paikkaan. Todella monesti! Ennakolta fiilistellyt, että onpa hienoa nähdä joku kuuluisa paikka tai toisin päin joku idyllisenä ja nättinä pidetty paikka. Molemmat todellisuudessa massaturismin valtaamia. Paikan päällä valtava määrä ihmisiä ja jossain jonossa kuljetaan ennalta määrätty reitti. Kuvia voi ottaa jostain karsinasta kalterin läpi.
Tai siinä muka idyllisessä paikassa, niin paljon ihmisiä, roskaa ja melua.
Oliko sen arvoista? Not!
Täytyy olla aivokuollut, jos luulee, ettei kuuluisat nähtävyydet kiinnosta muitakin ja ole turistien kansoittamia.
Pointti onkin, että siinä ei ole mitään järkeä, että pitää kuljettaa kymmeniä tuhansia turisteja katsomaan jotain mistä ne ei ymmärrä yhtään mitään muuta kuin että se on kuuluisa nähtävyys. Mitä siitä edes kukaan saa irti, sen koommin turisti tai paikallinen, jonka kotiympäristö on pilattu.
Autisminkirjo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa oon pettynyt johonkin ennakolta hienolta näyttäneeseen paikkaan. Todella monesti! Ennakolta fiilistellyt, että onpa hienoa nähdä joku kuuluisa paikka tai toisin päin joku idyllisenä ja nättinä pidetty paikka. Molemmat todellisuudessa massaturismin valtaamia. Paikan päällä valtava määrä ihmisiä ja jossain jonossa kuljetaan ennalta määrätty reitti. Kuvia voi ottaa jostain karsinasta kalterin läpi.
Tai siinä muka idyllisessä paikassa, niin paljon ihmisiä, roskaa ja melua.
Oliko sen arvoista? Not!
Täytyy olla aivokuollut, jos luulee, ettei kuuluisat nähtävyydet kiinnosta muitakin ja ole turistien kansoittamia.
90 % matkojen suunnittelusta ja varaamisesta on tunnetta, fiilistelyä ja kauniita kohdekuvauksia. Vaikka ihmiset sen todellisuuden ehkä jossain takaraivossa aavistaa, niin matkapäätökset tehdää yleensä mielikuvien ja mainoskuvien perusteella. Totuus on usein karumpi.
Me rajottaisimme kun Kiina on juuri nytkin rakentamassa 30 uutta lentokenttää?
Juupa juu.
Vierailija kirjoitti:
Viherpiiperöikää ihan rauhassa. Minä jatkan lentelyä ensiseen malliin (2-3 reissua vuodessa).
Sulta jäi aika paljon ymmärtämättä, jos luulet, että tässä puhutaan vaan viherpiiperöinnistä.
Vierailija kirjoitti:
Me rajottaisimme kun Kiina on juuri nytkin rakentamassa 30 uutta lentokenttää?
Juupa juu.
En minä ainakaan ajatellut, että tässä puhuttaisiin vain Suomesta. Pikemminkin laajemmista kansainvälisistä sopimuksista. Alkuun nyt vaikka Euroopan tasolla.
Totta. Turismi aiheutti senkin, että moni paikallinen vuokranantaja (vaikkapa just tuolla barcelonassa) alkoi vuokrata asuntoaan paikallisten sijaan turisteille airbnb:n kautta mikä eväsi paikallisilta asuntoja ja nosti vuokratasoa kestämättömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä ne elää sitten siellä turistikohteessa jos 70% asukkaista saa tulonsa turisteista?
Sen korona on jo hoitanut. Ne on muissa hommissa nykyään ja muuttanut muualle. Vanhoissa turistikohteissa pitää muokata koko elinkeinorakenne uusiksi. Varmasti on aloja, joilla tarvitaan työntekijöitä. Uudelleenkoulutusta ja vaikka uutta yrittäjyyttä.
No ei ole houtanut. Ihmiset on työttömänä ja köyhinä.
Vierailija kirjoitti:
Jonkunlainen matkustuskiintiö on tultava että nämä pursohuuliset tyhjäntoimittajat saadaan kuriin, ei auttaisi vaikka olisi kuinka paljon rahaa.
Oletko tosissasi? Eli toivot dystopiaa, jossa viranomainen estää maasta poistumisen?
Vierailija kirjoitti:
Totta! Uudessa normaalissa ei ole enää tilaa massaturismille. Sillähän ne tauditkin leviää holtittomasti! Minä toivon, että ihmiset rajoittavat turhaa matkailua niin paljon kuin mahdollista. On otettava tästä pandemiasta opiksi.
Toiveesi on lapsellinen. Ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkunlainen matkustuskiintiö on tultava että nämä pursohuuliset tyhjäntoimittajat saadaan kuriin, ei auttaisi vaikka olisi kuinka paljon rahaa.
Oletko tosissasi? Eli toivot dystopiaa, jossa viranomainen estää maasta poistumisen?
Tätähän on jo kokeiltu. Edelleen esim Pohjous-Korea, jossa toimii hyvin!
Enempää kun yhden ulkomaanmatkan vuodessa ei kukaan tarvitse, sekin on jo liian paljon.
Jos ajatellaan teoreettisesti että noin 10milj. asukkaan maasta tapahtuisi 10milj. lentomatkaa vuodessa.
Nuo säästyvät valtavat polttoainemäärät voisi käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen pitkän ajan kuluessa.