Lue keskustelun säännöt.
Jos olisin tiennyt mitä lapsiperhe-elämä on
13.09.2014 |
...en oli tehnyt yhtään lasta. Meillä on lapset 2,5v ja 10kk ja olen alkanut vihata itseäni, miestäni ja lapsiani aivan suunnattomasti. Koko elämä on lastenhoitoa, siivoamista, ruuanlaittoa. En jaksa enää. Mietin jo eroa, että saisin joskus olla 2 päivää erossa lapsista. Mies tekee helvetisti töitä, usein klo7-20 (yrittäjä), joten minun oma aika on lasten nukkuessa, tosin nukkuvat päiväunensa eri aikaan. Mistä apua? En jaksa enää tätä. Itkettää.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palkkaa joku hoitamaan se pari päivää, tai jos ei ole rahaa, pyydä ystävää tai sukulaista avuksi. Tee tästä sopivin väliajoin toistuvaa.
Itse töihin ja lapset päivähoitoon.
Eikö ihmiset keskustele näistä skenaarioista etukäteen? Tuliko miehen työtunnit yllätyksenä? Miksi on tehty toinen lapsi?
Ei ole ketään kuka tulis avuksi. Mistä voi saada palkattua apua? Niin ja imetänkin vielä.
Ajattelin perhe-elämän olevan onnea, rakkautta, hellyyttä, sylittelyä, kivoja retkiä perheellä, mutta myös sitä että voisin jatkaa liikuntaharrastuksiani, tavata ystäviä, olla huoleton välillä. Nyt koen perheen riippakivenä ja rasitteena. Ahdistaa se lasten riippuvaisuus.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan voinut kuvitella sitä oman ajan menetystä. Se on niin totaalinen. Arvaa vain miksi tämä rouva menee aina töihin kun lapsi on vuoden....Työ on lomaa. Saa ajatella aikuisten asioita, käydä vessassa yksin rauhassa, syödä lounaan rauhassa ja sitten onkin jo ikävä lapsia.
Minäkin suunnittelen oman ajan järjestämistä. Mummot kehiin ja äiti kylpylään lillumaan pariksi päiväksi.
Tsemppiä ap!
Onko varaa palkata kotiin apua, vaikka siivoojaa käymään pari kertaa viikossa? Voiko lapsia laittaa vaikka parina päivänä viikossa muutamaksi tunniksi päivähoitoon että saat vähän hengähtää? Mummoja, vaareja, kummeja, ystäviä avuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 00:26"]
Ei ole ketään kuka tulis avuksi. Mistä voi saada palkattua apua? Niin ja imetänkin vielä. Ajattelin perhe-elämän olevan onnea, rakkautta, hellyyttä, sylittelyä, kivoja retkiä perheellä, mutta myös sitä että voisin jatkaa liikuntaharrastuksiani, tavata ystäviä, olla huoleton välillä. Nyt koen perheen riippakivenä ja rasitteena. Ahdistaa se lasten riippuvaisuus. Ap
[/quote]
Lastenhoitoapua: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lastenhoito/
se riippuvaisuus ei jatku loputtomiin, nyt on vain se vaikein aika kun ovat pieniä. Aloita nyt sillä hengähdystauolla ja tee siitä tapa. Älä jää rypemään murheessa vaan tartu ratkaisuun.
4.
Helpottaa kun lapset kasvaa, mutta nyt tarvitsisit kyllä apua, jotta saisit levätä. Voisiko joku ottaa lapset vaikka viikonlopuksi hoitoon? Oletko puhunut miehesi kanssa, voisiko hän vähän vähentää työntekoa? Vaikka kerran viikossa pääsisit jonnekin ihan itseksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 00:26"]
Ei ole ketään kuka tulis avuksi. Mistä voi saada palkattua apua? Niin ja imetänkin vielä. Ajattelin perhe-elämän olevan onnea, rakkautta, hellyyttä, sylittelyä, kivoja retkiä perheellä, mutta myös sitä että voisin jatkaa liikuntaharrastuksiani, tavata ystäviä, olla huoleton välillä. Nyt koen perheen riippakivenä ja rasitteena. Ahdistaa se lasten riippuvaisuus. Ap
[/quote]
Meillä on juuri tuollaista ihanaa :) Lapset ovat suloisia ja hyvin käyttäytyviä ja olemme usein retkillä koko perheen voimin. Mies rakastaa minua ja lapsia.
Ei se kaikilla onnistu, valitettavasti :(
Toinen lapsi tuli ehkäisystä (kierukka) huolimatta juuri kun olin palaamassa töihin.
Mulla ei ole vakityötä, joten nyt yhtäkkiä en voi töihin palata.
Toisen lapsen odotusaika oli kamala, tiesin ettei tulla selviämään kun yhden kanssa oli jo raskasta. Silloin sukulaiset lupasivat auttaa, siskoni lupasi tulla viikonloppuisin välillä hoitamaan. Arvaatte varmaan monesti on ollut? Niin, ei kertaakaan. Kerran haukkui vain mut puhelimessa, kun kerroin olevani väsynyt uhmaikäisen tempauksiin.
Miehen työmäärä on lisääntynyt, vaikka aina ollut paskat työajat. Ei sitä oikein osannut silloin ekaa lasta ennen ajatella miten helvetin yksin olisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsempeistä! Lohduttaa heti, kun kuulee että muillakin on hankalaa tai ollut ja sittemmin jo helpottanut. Miehen kanssa ei olla oikein keskusteluväleissä. Menee heti syyttelyksi. Haluaisin töihin ja lapset hoitoon, mut miten tuo 10kk pärjää siellä? Nytkin niin mun perään, etten voi sylistäni laskea.
Ap
Järkkäät nyt sitä hoitoapua, neuvolan tai mll:n kautta. Sun pitää päästä kotoa pois säännöllisesti. Sitten taas jaksaa, kun on niitä hengähdystaukoja. Muulloinkin kun lapset (ja usein myös itse) nukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä olen niin samassa jamassa. aivan väsynyt kaikkeen. tuntuu, että kaikki "hyvä", mikä minussa koskaan on ollut, on kadonnut. ulkonäkö, luonne, kaikki - siis kaikki - on mennyt paskaksi.
lapset ovat todella suloisia, hellyttäviä ja fiksuja, mutta olen huono äiti.
olen niin lopussa
ja yksin.
Lohdutuksena sanoisin, että pikkuhiljaa helpottaa. Omat lapset nyt 6 ja 3 v ja elämä on välillä jopa ihan kivaa. Voin taas (vähän) harrastaakin. Mulla helpotti oikeastaan heti, kun palasin töihin.
Kun lapset vielä noin pieniä, niin luotettava ja hyvä perhepäivähoitaja olisi varmaan paras vaihtoehto. Ota yhteyttä alueen pph:n ohjaajaan.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 00:36"]Kiitos tsempeistä! Lohduttaa heti, kun kuulee että muillakin on hankalaa tai ollut ja sittemmin jo helpottanut. Miehen kanssa ei olla oikein keskusteluväleissä. Menee heti syyttelyksi. Haluaisin töihin ja lapset hoitoon, mut miten tuo 10kk pärjää siellä? Nytkin niin mun perään, etten voi sylistäni laskea.
Ap
[/quote]
Jos jaksat vielä vaikka puolikin vuotta, niin pärjää ihan hyvin.
Imetyksen voit varmaan jo lopettaa. Helpottanee ahdistusta, kun lasten riippuvaisuus sinusta vähenee tällä tavalla.
Voi ei, tuo on mun painajainen. Mullakin kierukan kanssa huonoon aikaan alkunsa saanut kuopus, vähän nuorempi kuin sulla, mutta meillä kuitenkin suurempi ikäero kuin teidän lapsilla. Hyvin sama tilanne kuitenkin miehen työaikataulujen suhteen. Myös mietinnässä että voiko nuorimman laittaa hoitoon noin 10kk ikäisenä vai ei... Kuulostat masentuneelta. Jaksatko uskoa että tuon vaikeimman vaiheen jälkeen elämä kuitenkin vielä joskus helpottaa? Tosi surullista että kukaan apua luvannut ei ole auttanutkaan. Pystyisitkö vaikka lähettämään tämän linkin siskollesi, että jos hän kuitenkin ymmärtäisi että nyt on se hetki, kun olisi upeaa jos voisi auttaa.
Mitä ajattelit sen olevan?