Pikkusisko kuoli kuukausi sitten. Hirveä syyllisyys iski!
Tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, että minä elän, mutta siskolla ei ole mahdollisuutta edes elää minun ikäisekseni. Miten tästä pääsee eroon? Onko tämä osa surun porosessointia?
Kommentit (11)
Minulla on samanlaisia tuntemuksia. Mieheni kuoli melko nuorena ja heti kun olen ollut vanhempi kuin hän kuollessaan, olen kokenut samanlaisia tunnontuskia. Eihän kuolema minun syytäni ole. Silti ehkä harmitus elämän varhaisesta loppumisesta ilmenee näin.
Voisiko liittyä myös siihen että koet myös elämäsi mielekkääksi ja olisit toivonut rakkaalle lähimmäisellesi samaa.
Keittiöpsykologi
Terapiaassa kävisin hoitamassa itseltäni tuollaisen kovan trauman pois. Veljellä jäi hoitamatta. Tarttui pulloon.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 22:14"]
Minkä ikäisenä kuoli?
[/quote]
29v.
Itse olen 35.
ap
Otan osaa. Muistelen, että Estoniasta selvinnyt nainen sanoi samaa, iski syyllisyys, että miksi minä selvisin.
Miten kuoli, saanko kysyä?
Suosittelen ammattiavun hakemista menetyksen käsittelyyn, muun surutyön ja ystävien, perheen tuen ym lisäksi. Siellä voi käydä luottamuksellisesti ja rauhassa läpi juuri noita tunteita.
En tiedä siskon menettämisestä. Ystäväni menetin 10v sitten ja vielä nykyäänkin mietin miksei hän saanut kokea varttumisen mukana tuomia asioita. Mietin myös usein millainen hän olisi nykyään, mitä tekisi jne. Tuntemukset ovat itselläni lieventyneet, mutta tuskin ne ikinä kokonaan katoavat. Omiin tuntemuksiini liittyy syyllisyyden tunteita, vaikka tiedostan, ettei niissä mitään järkeä olekaan. Voimia!
Varmasti kuuluu suruprosessiin