Haluaisin adoptiolapsen mutta mies haluaa oman!?

Et mitenkään. Sitäpaitsi tuo oma sairautesi voi hyvinkin estää koko adoption, ne säännökset ovat tosi omituisia ja koukeroisia, sekä adoptioprosessit helposti yli 5 vuoden pituisia. Esimerkiksi niinkin tavallinen asian kuin diabetes estää adoption monista maista, koska niissä diabetes on vakava ja vammauttava sairaus, toisin kuin länsimaissa. Itse en todellakaan saisi adoptiolasta yhtään mistään, vaikka täällä olisin täysin kelpoinen synnyttäjäksi kaikilla mittareilla. Adoptiossa ette todennäköisesti saisi edes vauvaa, vaan leikki-ikäisen tai vanhemman lapsen, jolla mahdollisesti vielä erityistarpeita (vammoja tai muuita sairauksia).

Monella ulkomailta tuodulla adoptiolapsella on paljon käytöshäiriöitä ja on väärin "juntata" oma tahtosi tässä asiassa läpi. Noilla adoptiolapsilla on muutenkin kiintymissuhteissa ollut ongelmia alunalkaenkin ja jos vielä päätyvät perheeseen, jossa äiti vain "junttasi" tahtonsa läpi, niin ei hyvä.

Itse mietin samaa, mutta aika monessa ulkomaisessakin adoptiossa vaatimuksena oli että kaikki keinot oli käytetty lapsettomuushoidoissa...

Miten saisit juntattua omaan päähäsi, että biologinen lapsi on yhtä rakas kuin adoptoitukin?

Kiitos vastauksista! Tuntuu hullulta että biologisen lapsen saa hankkia kuka tahansa mutta normaali pariskunta ei voi adoptoida lasta joka muuten joutuisi kasvamaan huonoissa oloissa, varsinkin jos adoption esteenä on joku suht. pieni asia, tyyliin vanhemman diabetes!

-ap

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 13:45"]

Miten saisit juntattua omaan päähäsi, että biologinen lapsi on yhtä rakas kuin adoptoitukin?

[/quote] En epäile etteikö olisi. Mielestäni adoptio olisi vain omalla kohdallani parempi vaihtoehto.

-ap

Aloituksesi kertoo, että olet aika nuori vielä. Tuskin monikaan nainen on järin innostunut raskaudesta ja synnytyksestä. Jos ajattelet pääseväsi jotenkin helpommalla adoptiolapsen kanssa, niin voin sanoa ettet pääse. Oletko miettinyt lainkaan mahdollisesti KOKO lapsuuden kestävää psyykkisen tuen tarvetta adoptiolapselle, johtuen hänen alkuperästään? Suomi on myös kammottavan rasistinen maa, tämän asian kanssa saatte taistella jatkuvasti.

Se että adoptoisitte lapsen väestönkasvun vuoksi on myös ihan naurettava ajatus, adoptio ei ole tähän mikään ratkaisu noin globaalistikaan, ratkaisu on lapsimäärän vähentäminen/nainen maailmanlaajuisesti, ja siihen tuskin tullaan kehitysmaiden olosuhteista johtuen pääsemään koskaan. Adoptiolasta ei myöskään edes anneta minään hyväntekijäislahjana, koska "maailmalla on liikaa kodittomia lapsia". Kenenkään ei tule joutua kärsimään pelastettu säälistä -leimasta.

Ap,lue vielä oikein ajatuksen kanssa, mitä 8 kirjoittaa. Se on täyttä asiaa. Idealismi ei kanna kovin pitkälle.

Olen nuorehko, mutta olen todellakin miettinyt asiaa enkä luule pääseväni adoptiolapsen kanssa helpommin vaan pikemminkin päin vastoin. Kuitenkin adoptio tuntuu omemmalta vaihtoehdolta, pääsyy ei ole tuo synnytys-/ raskauskammo. Adoptiolapseni ei todellakaan olisi "pelastettu säälistä" vaan toivottu. En myöskään halua antaa rasististen ihmisten päättää puolestani, jos ihmiset sulautuisivat väkisin massaan muiden ennakkoluulojen pelossa niin asenteet eivät muuttuisi kuunaan.

ap

Ei se auta kuin vaihtaa miestä.

Tuskin nykyinen miehesi adoptiolle lämpenee vaikka kuin jankutat.

Kai nyt suurin osa ihmisistä haluaa biologisen lapsen jos se kerran on mahdollista.

Tosin voi olla vaikea löytää miestä joka haluaa lapsen mutta adoptio olisi ykkösvaihtoehto...

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 13:30"]

Miten saisin miehelleni iskostettua että adoptoitu lapsi on ihan yhtä ihana ja rakas kuin biologinenkin? Syyni adoption haluamisen ovat mm. oma sairaus joka mahdollisesti periytyy, väestön liiallinen kasvu, se että maailmalla on liikaa kodittomia lapsia, se etten ole erityisen innostunut raskaudesta/synnytyksestä... Olen perustellut toiveeni miehelle mutta hän vain haluaisi meille biologisen lapsen (toki meillä molemmilla on hyviäkin periytyviä ominaisuuksia) mutta minun omalletunnolle sopisi paremmin adoptio. Miten saisin asiani juntata läpi!?

[/quote]

Samalla tavalla saat hänele iskostettua tuon kuin sen oman lapsen ihanuude itsellesi. Itseasiassa helpommin saat itsellesi perusteltua mielipiteen vaihtamisen, koska tunnet oman nuppisi paremmin kuin miehesi aivoitukset.

Noilla perusteilla saat hylyn adoptioluvallesi. Ja sairaus voi myös torpata haaveen saman tien. 

Adoptiolapsi ansaitsee tulla rakastetuksi omana itseään. Jos mies ei halua adoptiolasta niin todella väärin lasta kohtaan jos väkisin yrittäisit saada adoptiolapsen tämän miehen kanssa.

Sairaus estää adoption.

Taidat kuvitella, että maailmassa on suuri määrä tarjolla olevia lapsia, jotka vain odottavat, että joku adoptoisi heidät. Oikeasti tilanne on se, että nykyisin adoptioon on tarjolla kysyntään nähden niin vähän lapsia, että adoptiovanhemmat jonottavat lasta.

Oletko ihan oikeasti valmis siihen että käyt miehesi kanssa läpi vuosia kestävän adoptioprosessin ja käytät paljon rahaa siihen että saat +2v lapsen jolla on ellei nyt vammoja mutta ainakin erityistarpeita (joita aiheuttaa kiintymyssuhteen rikkoutuminen vauvana) jaa mahdollisesti myös suht vakavia sairauksia? Murrosiässä voi tulla pahojakin identiteettikriisejä ja lapsi saattaa haluta selvittää biologiset vanhempansa ja tavata heidät.

Luulen että synnytys ja raskaus ovat helpompi tie kuin adoptio mikä kyllä on upea asia sekin jos vain pystyy siihen.

Opiskeluaikanani kolme kaveriani vakuuttivat ihan tosissaan, että he eivät kyllä sitten koskaan hanki omaa lasta vaan adoptoivat, koska se on eettisesti oikein. He olivat myös niitä, jotka dyykkasivat ruokaa ja välttivät lämmittämästä kämppäänsä ja värjöttivät mieluummin villapaita päällä 15-asteisessa huoneessaan. Kun niin kerran se maailma pelastuu.

Nyt 15 vuotta myöhemmin heillä on mukavat lämpimät asunnot ja biologiset lapset. Syövät lihaa, ihan rahalla kaupasta ostettua.

No meillä on toisinpäin, eikä mies ikinä saa mun päähän mitään adoptiolapsi-juttua iskostettua. Että onnea vaan. Pitää varmaan erota jos kummankaan mielipide ei muutu suuntaan tai toiseen.

Aloittajalla on varsin yleisellä tavalla vinksahtanut käsitys adoptiosta. Sellainen nuoren ja/tai naivin ihmisen ajattelutapa, jossa ei olla oikeasti ymmärretty mistä adoptiossa on kyse. Se ei todellakaan ole tapa parantaa maailmaa tai monessakaan mielessä yhtään sen eettisempi keino vanhemmaksi kuin vaikka biolapsenkaan hankinta. Tqi oikeastaan biolapsen hankintaan harvoin liittyy kovin isoja eettisiä ongelmakohtia, joita taas adoptiossa on väistämättä. Se on hidas, kallis, epävarma ja hiukan arveluttavakin tie vanhemmaksi. Sen arvoinen kyllä, mutta vaikea sitä suositella on jos vaihtoehtojakin löytyy.

On ihan järkevää tehdä omat lapsensa itse silloin jos se on mahdollista. Sitten jos ei ole, niin ne omat lapset voi hankkia adoptoimalla. Molemmat tavat kokeneena ymmärrän aloitajan miestä ihan täysin.

Aika rankkoja yleistyksiä täällä.

Adoptiolapset on ihan tavallisia lapsia ja adoptioperheet ihan tavallisia perheitä. Adoptiolapset ovat omia lapsia, joita voi hankkia myös, vaikkei olisikaan vaikeuksia hankkia biologisia lapsia.

T. Kahden teini-ikäisen helpon lapsen adoptioäiti, jolla ei ole lapsettomuustaustaa