Pitääkö lapsella olla sisarus?

Meillä on kaksi lasta suht pienellä ikäerolla ja minusta on kiva, että heistä on myös seuraa toistensa leikkeihin. Jos olisi vain yksi lapsi, niin pitäisi olla itse aktiivisempi hankkimaan lapselle oman ikäistä seuraa. Muutenkin haluttiin kaksi lasta ja pieni ikäero. Pieni ikäero siksi, että haluttiin tosiaan että ovat toisilleen myös kaveria  ja muutenkin haluttiin rykästä ne väsyttävät vauvavuodet kertaheitolla. Jos olis odotettu, että esikoinen on vaikka viisi vuotias, niin olis voinut tulla mukavuudenhalu esteeksi sisaruksen hankinnalle. 

Minulla on ihanat sisarukset

Mun mies on ainut lapsi ja on sanonut, ettei ole edes osannut kaivata itselleen sisarusta. Mun mielestä se näkyy hänessä niin, ettei hän oikein osaa jakaa. Esim. karkkia tai muuta sellaista ja jos jotain jaetaan, niin se menee täysin tasan kanssa :D Eli vähän semmonen rennompi asenne jakamiseen ja mi casa su casa -meininki puuttuu.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 09:40"]

Ei kasvaa vahvempi ja pärjäävämpi ihminen. Tosin mulla meni 2 kesken. Itse olen keskimmäinen lapsi ja isosiskoni on koko elämän mollannut minua. Ei niistä sisaruksista välttämättä iloa ole.

[/quote]

Musta tämä on hyvä pointti, josta ei jostain syystä koskaan puhuta näissä keskusteluissa. Sisarukset eivät välttämättä ole toisilleen onni ja autuus. 

Monesti näkee että syyllistetään yhden lapsen vanhempia tyyliin: sun lapsi jää sitten ihan yksin kun vanhemmat sairastuu/kuolee. Mutta miksi jäisi yksin? Onhan ihmisillä ystäviä ja oma perhekin monilla. 

Itseäni myös vanhempi sisarus mollannut läpi elämän, joskus parikymppisenä tajusin vasta ottaa pesäeroa niin että pääsin kehittämään normaalin itsetunnon. Vanhempien kuoltua on ollut aika helvettiä surun keskellä kun sisarus tappelee perinnöstä ja kiusaa monin tavoin. Oikein oikeuteenkin haastoi, kunnei muuta keksinyt. 

Että eipä tuo mikään itsestäänselvyys ole että sisarus tuo onnea. 

[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 12:16"]

Mun mies on ainut lapsi ja on sanonut, ettei ole edes osannut kaivata itselleen sisarusta. Mun mielestä se näkyy hänessä niin, ettei hän oikein osaa jakaa. Esim. karkkia tai muuta sellaista ja jos jotain jaetaan, niin se menee täysin tasan kanssa :D Eli vähän semmonen rennompi asenne jakamiseen ja mi casa su casa -meininki puuttuu.

[/quote]

Tää on jännä kun usein tän tyyppistä kuulee ainoista lapsista, mutta käytännössä kun olen oman suvun lapsia katsonut, niin ne ainoat lapset ei ole mitenkään tiukkana niiden omien lelujensa ja herkkujensa perään, mutta monilapsisten perheiden lapset alkaa aina kauheasti tohisemaan sen kanssa että mikä on kenenkin ja kuinka paljon kukakin saa ja millä perusteella. 

Ehkä ne ainoat eivät ole joutuneet tappelemaan omistaan ja ovat saaneet aina kaikkea tarpeekseen, ei ole väliä vaikka jakaakin. 

Minä olin ainoa lapsi ja aika yksinäinen. En halunnut samaa omalle lapselle joten niitä on kolme. Heillä on läheiset välit.
Yksinäiset muistot ovat etenkin lomilta. Olihan se kiva matkustaa, mutta kaksi viikkoa pelkästään omien vanhempien kanssa - ajoittain tosi tylsää.

Mua ihmetyttää taas tämä ristiriita palstalla:

Lapsilukumäärästä keskustellessa on palstalaisten mielestä ihan hirveää jättää yhteen lapseen koska etenkin aikuisiällä sitä niin kaipaa niitä sisaruksia kun vanhemmat ikääntyy ja kuolee. 

Sitten kun on keskusteluja joissa esim. joku on pahoillaan kun sisaruksen puoliso ei halua olla tekemisissä ja pyrkii etäännyttämään sisaruksia toisistaan on suurin osa vastaajista sitä mieltä että ei se lapsuuden perhe enää ole aikuisin ihmisen perhe, että mitä helvettiä sitä sisarustasi vainoat, sillä on oma elämänsä ja perheensä nyt ja niitten pitää antaa olla rauhassa. Ollaan sitä mieltä että ihminen on jotenkin jäänyt lapsen tasolle kun ei osaa irtautua elämään omaa elämäänsä. 

Niin tuota, kuinkas tää nyt pitikään mennä?

Itsellä on monta sisarusta ja koen sen ehdottomana rikkautena vaikka lapsena toki joskus riideltiinkin. Nyt itsellä kaksi lasta ja on ihan mahtavaa nähdä kuinka tämä kuopus on saanut ihan erillaisen taapero ajan kuin esikoinen, touhuavat yhdessä aina jotain.

Mielestäni sisarus ei ole ehdoton, mutta itse todella koen sen rikkautena ja toivoisin vielä vähän suurempaa perhettä itsellekkin. Oma siskoni on ainoa johon voin todella luottaa, ja muitakin sisaruksia on mahtava nähdä, lisäksi omilla lapsillani on serkkuja ja heidänkin lapsillaan tulee olemaan serkkuja kun on sisaruksia, sukulaisuus on mielestäni enemmän kuin mikään jos siitä pitää huolta.

Nainen, teet juuri niin kuin itse ajattelet, etkä kysy suvulta tai naapureilta. Mitä sitten, jos toinen tulokas onkin esim sairas tai vammainen? Tai mitä jos lapsesi tempperamentit on niin erilaiset, etteivät tule koskaan toimeen? Tai mitä jos niitä tuleekin kaksi tai vaikkapa kolme?

Itse olen kolmen lapsen perheestä, ja sisaruksiin välit huonot. Olen aina vanhimpana joutunut antamaan omastani pienemmille sisaruksille, joten nykypäivänä olen todella tarkka omista tavaroistani. Mies taas ainoa lapsi, ja lainailee tavaroitaan hövelisti kavereille, eikä jakamisessa ole ongelmaa. Jos joku ystävistä tarvitsee jotakin, jota hänellä vaan on antaa, annetaan. Yleensä ilmaiseksi tai ainakin halvalla

Seuraan ainut lapsi keskustelua mielenkiinnolla. Itse olen ainut lapsi. Nykyisin kahden lapsen äiti. Tuo aiempi kommentti matkustamisen yksinäisyydestä ainoana lapsena; se osui ja upposi. Samoja tuntemuksia minullakin. Itse myös kaipasin sisarusta pienenä ja joskus aikuisenakin.

Mielestäni jokaisen kuuluu tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei kaikille sovi lapsilauma. Joillekkin useampi lapsi sopii tosi hyvin, ja jaksavat rakastaa ja antaa huomiota kaikille.

Välillä tuntuu, että joillakin olisi kannattanut jättää se ainokainenkin hankkimatta. Esim. lähipiirissä on kahden erittäin uraorientoituneen vanhemman 1-vuotias lapsi. Kuulemma lapsiluku jää yhteen. Varakkaita ihmisiä, iso talo, 2 hyvää autoa, monta ulkomaanmatkaa /vuosi (kaksin, lasta ei oteta mukaan).Lapsi laitettiin heti äitiysloman jälkeen päivähoitoon. Vaikka ei rahatilanteen takia olisi ollut pakko. Lapsi on pitkiä aikoja hoidossa työpäivisin ja lisäksi vanhemmat menee paljon ns aikuisten menoja viikonloppuisin. Lisäksi vielä paljon työmatkoja ja muita matkoja. Eli kyseisen lapsen hoitaa käytännössä päivähoitolaitos ja isovanhemmat...

eli jos joku tietää ettei jaksa hoitaa sitä ensimmäistä/toista/viidettä lasta, niin ei sitä silloin kannata hankkia!!!

Up

Olishan se hyvä olla, jos olis joku muu joka elättäisi ja huolehtisi.

Meillä on molemmilla sisaruksia: miehellä yksi ja minulla neljä. Mies on sanonut että oli kiva kun oli veli lapsena kesän kestävillä mökkireissuilla. Aikuisena eivät ole tekemisissä vaikka etäisyyttä välillämme on n 3km ja serkukset olisi sopivan ikäisiä viihyymään. Jotenkin veli vaimoineen on juuri sellaisia ihmisiä joiden kanssa miehelläni ei synkkaa lainkaan. Itselläni siis neljä sisarusta joista yhden 10v vanhemman veljen kanssa sellaiset kaverukselliset välit. On hyvä tyyppi ja meillä synkkaa jotenkin, välimatka vaan on tosi pitkä. Yhteen siskoon ei ole mitään suhdetta, kahteen nuorempaan etäiset ja asialliset välit. Lapsena en välittänyt sisaruksista, viihdyin itsekseni ja kaverim kanssa. Me ei olla voitu siis ajatella niin että sisarus täytyisi olla. Uskon että me kaikki ollaan ihan tyytyväisiä kolmihenkisenä perheenä.

Eihän tuollaista voi määritellä, että pitäisikö vai ei. Kyse ei ole mistään säännöstä tai edes suosituksesta.
Itselläni ei ollut, mutta kaivannut olisin jo lapsena. Ja kaipaisin edelleen, kun vanhempani ovat sairaita ja olen yksin vastuussa heidän asioista. Ei ole sisarusta, joka auttaisi käytännössä tai ottaisi kantaa päätöksiin.
Oma teinityttäreni on ainokainen, mutta ei ole koskaan edes halunnut sisarusta. Pikemminkin vastustanut. Katsotaan myöhemmin, mikä on mieli hänellä tuon suhteen..sitten kun asia ei ole edes mahdollinen..

Ei kasvaa vahvempi ja pärjäävämpi ihminen. Tosin mulla meni 2 kesken. Itse olen keskimmäinen lapsi ja isosiskoni on koko elämän mollannut minua. Ei niistä sisaruksista välttämättä iloa ole.