Onko sukunne vanhuksilla lihavuuskammoa?

Häh? No ei ole.

Ei. Eivät onneksi siirrä neuroosejaan muihin.

Ei.

"Laiha on parempi kuin lihava", sanoi jo mummoni (synt. 1916).

Mummoni kommentoi aikoinaan hyvinkin kärkkäästi, jos joku oli lihava tai tukeva. Ja he olivat isoisäni kanssa siis hoikkia kumpikin.

Ja tähän huomautuksena, että olen itse ollut normaalipainoisen hoikka koko ikäni. En siis ole traumatisoitunut tms. Se nyt oli mulle mummon small-talkia.

On, ainoa elävä vanhus, äitini, jaksaa jokaisen ihmisen kokoa ja ulkonäköä moittia ja huomautella. On aina jaksanut. Näppärästi aina unohtuu se että itsekin on ollut ylipainoinen viimeiset 30-40v (nyt 80v). Vika kuitenkin on aina vain toisissa ihmisissä. Ventovieraiden ihmisten kohdalla saattaa ääneen sanoa "on se tuokin ollut ruoka-aikaan kotona!" ja nauraa pilkallisesti päälle. Saa hävetä usein. Silti joka kerta tarjolla on kaloripitoista hiilaria ja itsellään on diabetes mutta silti syö päivittäin sokerisia herkkuja ja leipää. Kerran olen sanonut tiukasti että ennen kuin alkaa toisten ulkomuotoa arvostella, kannattaa katsoa peiliin että näkyykö siellä täydellinen hoikka ihminen.

Lihavista puhuvat rumasti ja pitävät laiskoina sekä tyhminä. Samoin kova arvostelu raskauden jälkeisestä vartalosta. Viimeksi oli sisareltani kysytty että onko heti uusi jo tulossa vai etkö välitä ulkonäöstäsi lainkaan? Perään vielä että alkaa mies kohta muita katsella kun vaimo tuon näköinen. Tuossa vaiheessa synnytyksestä parisen kuukautta aikaa. Arvostelu koskee vain naisia sillä mies saa olla millainen tahansa.

Ei todellakaan, vaikka vieläkin muistelevat sitä mummoa, joka oli yhtä leveä kuin pitkä. Kaloreista ei ole yksikään vanhus koskaan puhunut sanaakaan.

Ei ole ikäpolvijuttu vaan ehkä jotenkin kulttuurinen tai henkilökohtainen juttu.