Lue keskustelun säännöt.
Milloin erota ihan hyvästä suhteesta?
16.08.2021 |
Ollaan seurusteltu nykyisen mieheni kanssa pian 7 vuotta ja taival on ollut aika vaihteleva. Eron partaalla on käyty monta kertaa, mutta aina asiat on sovittu. Meillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään yhteistä ja lähinnä asutaan yhdessä ja yhteinen arki on mukavaa. Tahto olla yhdessä on kuitenkin ollut hurjan vahva. On yhteiset lemmikit ja asuntolaina. Molemmilla on ajatus, että lapsia sitten joskus, mutta en itse ole lainkaan varma onko hänestä isäksi ja haluanko tällaiseen suhteeseen lapsia. Tunnen hukanneeni itseni tähän suhteeseen. Seurustelun alkaessa oli 18-vuotias eikä muita suhteita ole ollut ennen tätä. En tiedä, mitä elämässäni tekisin ilman miestäni. Tuntuu, että yhdessä olo on helppo ratkaisu. Suhde on myös heikentänyt itsetuntoani mm. miehen pornoriippuvuuden takia. Koen, että jos eroan, jäisin yksin loppuelämäkseni tai en ainakaan saisi enää mitään yhtä hyvää tilalle.
Oman twistinsä tilanteeseen on tuonut se, että nyt olen jo muutaman vuoden tuntenut erään miehen, johon koen valtavaa vetovoimaa ja tunne on molemmin puolinen. Olemme joskus juhlimisen jälkeen nukkuneet yhdessä, mutta en ole pettänyt miestäni. Tämä tilanne on kuitenkin saanut minut katsomaan nykyistä suhdettani yhä kriittisemmin. En haluaisi, että toinen mies vaikuttaa päätökseeni, mutta se väkisinkin vaikuttaa ajatteluuni. Mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Onko täällä muita vastaavassa tilanteessa olleita?
Kommentit (33)
Olet menettänyt todella paljon ollessasi hyvässä suhteessa pitkään. Pettämistä, vähättelyä, seksuaalista väkivaltaa ja sitä ihan perinteistä parisuhdeväkivaltaa. Ota nyt äkkiä ero, ja hae vähän jännitystä elämääsi. Ajattele, hyväksikäyttöä, mustasukkaisuutta, mies joka panee menemään ja menee panemaan aina kun silmä välttää. Eikö olisi ihanaa hakea miestä juoppoputkasta maanantai aamuisin, kuskata poikainkerholle pärisyttelemään pyörillä, ja tekemään bisnestä.
Älä enää jää paitsi, sinulla on vielä mahdollisuudet elää elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ihan hahmottanut millä tavalla Ap:n suhde oli "ihan hyvä"? Minusta se kuulosti monin tavoin ongelmalliselta ja myrskyisältä suhteelta.
Ihan esnin Ap:n kannattaisi hieman tutustua siihen millainen suhde on oiekasti hyvä ja tasapainoinen.
Olipa paljon ristiriitoja. Olet tyytymätön nykyiseen suhteeseen, tunnet vetoa toiseen mieheen, mutta pelkäät, ettet saa koskaan yhtä hyvää suhdetta kuin nykyinen. Pelkäät vain eroa, koska se on uusi tilanne.
Olette olleet jo pitkään yhdessä. Suhteen kuuluukin arkipäiväistyä ja niin käy kaikille suhteille.
Osa ei sitä kestä, vaan ryhtyy sarjarakastujaksi, joka vaihtaa kumppania parin vuoden välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet jo pitkään yhdessä. Suhteen kuuluukin arkipäiväistyä ja niin käy kaikille suhteille.
Osa ei sitä kestä, vaan ryhtyy sarjarakastujaksi, joka vaihtaa kumppania parin vuoden välein.
Parin?
Heillä on 7 vuoden suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä eivät tänne kirjoittelijat voi Sinulle kertoa. Sinun on päätettävä itse. Ei minullekaan selvinnyt, miksi pidät suhdettanne hyvänä. Ammattiapua jos omat mietinnät eivät vie minnekään.
Lyhyeen viestiin on vaikea tiivistää kaikkea. Suhde on oikeasti valtaosan ajasta ihan hyvä. Suurimmat ristiriidat on käyty läpi useampi vuosi sitten, mutta niistä on jäänyt jälkensä kuitenkin. Mies on luotettava ja lämmin, yhteinen arki on tasaista. Käydään töissä ja kuntosalilla, laitetaan yhdessä ruokaa ja annetaan aina suukko, kun toinen lähtee kotoa. Halataan päivittäin ja seksiäkin on jokusen kerran kuussa. Yhteistä tekemistä ei kuitenkaan ole ja mies viettää kaiken aikansa tietokoneen ääressä eikä ole nykyisin juuri halukas viettämään vapaa-aikaa minun kanssa. Yhdessä asuminen on hänelle riittävästi. On jotenkin vaikeaa hahmottaa, mikä on vain tavanomaista arkisuutta ja mikä tunteiden puutetta. En tiedä, millainen parisuhde voisi olla.
Sen tiedän, että kyllä asiat voisivat valtavasti huonomminkin olla. Mies on ajoittain todella saamaton ja ahdistunut ja vihaa velvollisuuksia. Hän opiskeli vuosikausia, mutta ei saanut edes kandia valmiiksi. Olen vuosia odottanut, että hän aikuistuu ja hänestä on vielä isäksi, mutta en tiedä tapahtuuko sitä ikinä. Hän kuitenkin aina sanoo haluavansa samoja asioita kuin minä, kuten uran ja lapsia. Hän on luvannut paljon. Sanonut, että haluaa lähteä kanssani reissuun, mutta kun reissua suunnitellaan, se ahdistaa häntä niin paljon, että parempi jättää se tekemättä. En nyt taida todellisia neuvoja tähän odottaakaan, mutta muiden kokemukset ja näkemykset kiinnostaa.
T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä tuossa suhteessa on hyvää? Ei kuulosta erityisen hyvältä suhteelta.
Kuulostaa vähän mun ensimmäiseltä parisuhteelta, joka kesti 4 vuotta. Nyt ihan ensimmäisenä suosittelen, että etsit taas itsesi. Teet niitä asioita, mistä juuri sinä nautit ja otat itsellesi aikaa. Alat myös parantamaan itsetuntoasi. Ajattele niin, että oikeasti ansaitset _todella_ hyvää. Saatko nykyisestä suhteesta sitä? Jos et, et ole oikean ihmisen kanssa. Jos eroatte, on tottakai mahdollista, että jäät loppuelämäksesi yksin. Uskon kuitenkin, että paljon on myös itsestä kiinni. Kun tuntee omat arvonsa ja oman arvonsa, niin on jo hyvät lähtökohdat siihen, millainen on sopiva kumppani itselle.
Mielestäni tuo, ettet ole varma, haluatko suhteeseen lapsia, mutta ilmeisesti kuitenkin haluat lapsia, kertoo aika paljon. Olisitko valmis pysymään suhteessa ja jättämään lapset hankkimatta? Kumpi on tärkeämpi suhteenne vai lapset? Kadutko, jos eroatte 10 vuoden päästä lapsettomina ja sitten sinulla alkaakin olla vähän kiire löytää uusi kumppani jos lapsia mielit?
Mistä johtuu että olette olleet useaan kertaan eron partaalla? Voitko luottaa, että jatkossakin saatte selvitettyä vastaavat asiat?
Kuulostaa ihan tosiaan todella tutulta ja voin kertoa itsestäni sen, että olen ikionnellinen siitä, että kyseinen parisuhde päättyi. Löysin taas itseni, sain valtavan paljon paremman itsetunnon, löysin oman arvoni ja sen mitä haluan, löysin täydellisen puolison, jonka kanssa ei tarvitse arvailla, kuinka pitkään tämä kestää. Ajattelin kanssasi ihan samoin: mitä sitten jos suhde päättyisi? En halunnut mennä "takapakkia", vaikka olimme vähän kuin kämppiksiä ja melkeinpä elimme omia elämiämme tahoillamme. Onneksi se suhde päättyi. Jotenkin melkein heti sen päätyttyä "heräsin" jostain sumusta ja ihmettelin itseäni ja sitä, että olin jumittanut suhteessa niin pitkään. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja aikoja mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Kyllä sen arjen pitää olla sellaista, jota haluaa elää nyt ja aina. Vaikka irti päästäminen voi olla vaikeaa, niin mielummin ilman parisuhdetta kuin huonossa suhteessa - ja huono suhde on sellainen, jonka hyvyyttä täytyy usein kyseenalaistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tiedät ettei miehestä ole hyväksi isäksi ja haluat lapsia sekä suhteessa on sinua suuresti häiritseviä asioita niin tässä tapauksessa miettisin eroa vakavasti.
Ensin tietysti olisi hyvä jutella vakavasti sen miehen kanssa, että onko hänellä aikomusta käsitellä näitä ongelmia yhdessä vai ei.
Siis mies istuu koneella (pornoa katsoen) ja on laiska ja saamaton? Seksiäkin vain harvoin.
Olet hukannut itsesi ja itsetuntosi suhteessa.
Nyt on aikka lopettaa nuoruuden suhde ja yrittää etsiä itselleen sopiva kumppani. Tuo on huono suhde, joka kelpaa sinulle, koska et paremmasta tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa paljon ristiriitoja. Olet tyytymätön nykyiseen suhteeseen, tunnet vetoa toiseen mieheen, mutta pelkäät, ettet saa koskaan yhtä hyvää suhdetta kuin nykyinen. Pelkäät vain eroa, koska se on uusi tilanne.
Tähän tämä tilanne taitaa aika hyvin tiivistyä. Haluaisin uskoa nykyiseen suhteeseen ja haluaisin saada sen toimimaan. Välillä tuntuukin siltä, että se vielä onnistuu, mutta sitten tulee nämä hetket, kun on mahdotonta nähdä yhteistä tulevaisuutta. Olen itse eroperheestä ja äidilläni on ollut todella vaikeat parisuhteet takana, ja olen jo nuorena päättänyt, että haluan vain yhden suhteen. Mikäli se ei toimi, olen yksin. Tämä varmasti vaikuttaa yhä ajatteluuni vahvasti..
Kriittinen 7-vuoden koetinkivi. Oma nainen läxi panemaan muita, oli ihan hyvä suhde ennen sitä. Suunniteltu tulevaisuus meni roskiin. No, itse sain paremman, nainen jännämieheltään nyrkkiä. Elämä on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Lyhyeen viestiin on vaikea tiivistää kaikkea. Suhde on oikeasti valtaosan ajasta ihan hyvä. Suurimmat ristiriidat on käyty läpi useampi vuosi sitten, mutta niistä on jäänyt jälkensä kuitenkin. Mies on luotettava ja lämmin, yhteinen arki on tasaista. Käydään töissä ja kuntosalilla, laitetaan yhdessä ruokaa ja annetaan aina suukko, kun toinen lähtee kotoa. Halataan päivittäin ja seksiäkin on jokusen kerran kuussa. Yhteistä tekemistä ei kuitenkaan ole ja mies viettää kaiken aikansa tietokoneen ääressä eikä ole nykyisin juuri halukas viettämään vapaa-aikaa minun kanssa. Yhdessä asuminen on hänelle riittävästi. On jotenkin vaikeaa hahmottaa, mikä on vain tavanomaista arkisuutta ja mikä tunteiden puutetta. En tiedä, millainen parisuhde voisi olla.
Sen tiedän, että kyllä asiat voisivat valtavasti huonomminkin olla. Mies on ajoittain todella saamaton ja ahdistunut ja vihaa velvollisuuksia. Hän opiskeli vuosikausia, mutta ei saanut edes kandia valmiiksi. Olen vuosia odottanut, että hän aikuistuu ja hänestä on vielä isäksi, mutta en tiedä tapahtuuko sitä ikinä. Hän kuitenkin aina sanoo haluavansa samoja asioita kuin minä, kuten uran ja lapsia. Hän on luvannut paljon. Sanonut, että haluaa lähteä kanssani reissuun, mutta kun reissua suunnitellaan, se ahdistaa häntä niin paljon, että parempi jättää se tekemättä. En nyt taida todellisia neuvoja tähän odottaakaan, mutta muiden kokemukset ja näkemykset kiinnostaa.
T. ap
Nr. 12 jatkaa. Edelleen kuulostaa samalta, vaikkakin vähän eri syistä. Myös minun exäni opiskeli pitkään, mutta vaihtoi monta kertaa alaa. Ei siis saanut mitään suoritettua loppuun kun aina kyllästyi. Yhteisiä reissuja myös monta kertaa suunniteltiin, mutta nekin sitten jäi aina jostain syystä: milloin ei saanutkaan rahaa säästettyä (koska olikin tärkeämpää ostaa uusi tietokone vaikka vanha vielä oli oikein hyvä, tai käydä kavereiden kanssa ryyppäämässä tai ostaa jotain muuta to-del-la tärkeää joka ei voinut hetkeäkään odottaa) ja milloin sitten sopikin jotain muuta siihen päälle (ja itsellä oli lomaa silloin opiskeluaikoina hyvin rajallisesti). Aikuistumista odotin myös minä useamman vuoden, mutta sinä aikana sitä ei tapahtunut. Itsekin olen saamaton ja vihaan velvollisuuksia. Ymmärrän kuitenkin ja ymmärsin jo tuolloin, että aikuisella on velvollisuuksia ja ne on hoidettava ennemmin tai myöhemmin. Lupauksia voi antaa kuka vaan, mutta jos niitä ei pidetä, ei kannata vuosikausia odottaa, että ehkä jonain päivänä hän muuttaa tapansa. Se pitää ihan oikeasti paikkaansa, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Voit toivoa ja uskoa mitä haluat, mutta totuus on se, että jos hän ei itse IHAN OIKEASTI ota itseään niskasta kiinni, niin sitä ei tapahdu. Ja ennen kuin sanojen ja lupausten rinnalle tulee oikeita tekoja, niin ne on vaan sanahelinää joita voi heitellä ilmaan niin paljon kuin vaan sinä jaksat kuunnella.
Halaukset ja suukot on helposti tapa. Jos niitä on vain tietyissä tilanteissa, on ne toki hyvä, mutta kyllä niitä pitäisi mielestäni hyvässä suhteessa olla myös spontaanisti. Mielestäni myös tuo, että ei ole halukas viettämään vapaa-aikaa sinun kanssa, saa hälytyskellot soimaan. Miksei halua? Eikö parisuhde ole juuri sitä, että vietetään aikaa yhdessä? Toki myös erikseen, jokainen tarvitsee enemmän tai vähemmän omaa aikaa, mutta sekin, jos teidän kahden oman ajan tarve ei ollenkaan kohtaa, niinkuin kuulostaa, niin ehkä ette vain ole sopivia toisillenne. Joku toinen voi olla täysin onnellinen siitä, että toinen pelaa 95% vapaa-ajastaan, jotta pääsee sitten itsekin tekemään omiaan yhtä paljon. Mutta jos sinä tahdot ja toivot myös yhteistä tekemistä, niin kyllähän se tarkoittaa, ettei teidän toiveet ja tarpeet kohtaa?
Vierailija kirjoitti:
Lyhyeen viestiin on vaikea tiivistää kaikkea. Suhde on oikeasti valtaosan ajasta ihan hyvä. Suurimmat ristiriidat on käyty läpi useampi vuosi sitten, mutta niistä on jäänyt jälkensä kuitenkin. Mies on luotettava ja lämmin, yhteinen arki on tasaista. Käydään töissä ja kuntosalilla, laitetaan yhdessä ruokaa ja annetaan aina suukko, kun toinen lähtee kotoa. Halataan päivittäin ja seksiäkin on jokusen kerran kuussa. Yhteistä tekemistä ei kuitenkaan ole ja mies viettää kaiken aikansa tietokoneen ääressä eikä ole nykyisin juuri halukas viettämään vapaa-aikaa minun kanssa. Yhdessä asuminen on hänelle riittävästi. On jotenkin vaikeaa hahmottaa, mikä on vain tavanomaista arkisuutta ja mikä tunteiden puutetta. En tiedä, millainen parisuhde voisi olla.
Sen tiedän, että kyllä asiat voisivat valtavasti huonomminkin olla. Mies on ajoittain todella saamaton ja ahdistunut ja vihaa velvollisuuksia. Hän opiskeli vuosikausia, mutta ei saanut edes kandia valmiiksi. Olen vuosia odottanut, että hän aikuistuu ja hänestä on vielä isäksi, mutta en tiedä tapahtuuko sitä ikinä. Hän kuitenkin aina sanoo haluavansa samoja asioita kuin minä, kuten uran ja lapsia. Hän on luvannut paljon. Sanonut, että haluaa lähteä kanssani reissuun, mutta kun reissua suunnitellaan, se ahdistaa häntä niin paljon, että parempi jättää se tekemättä. En nyt taida todellisia neuvoja tähän odottaakaan, mutta muiden kokemukset ja näkemykset kiinnostaa.
T. ap
Sehän sinun ongelmasi juuri on. Mutta se on hyvin yksinkertaista. Se on sellainen jossa sinun on hyvä ja turvallinen olla aina, ei vain suurimman osan aikaa.
Hyvässä suhteessa ristiriidat ja erimielisyydetkään eivät heiluta tuota tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa paljon ristiriitoja. Olet tyytymätön nykyiseen suhteeseen, tunnet vetoa toiseen mieheen, mutta pelkäät, ettet saa koskaan yhtä hyvää suhdetta kuin nykyinen. Pelkäät vain eroa, koska se on uusi tilanne.
Tähän tämä tilanne taitaa aika hyvin tiivistyä. Haluaisin uskoa nykyiseen suhteeseen ja haluaisin saada sen toimimaan. Välillä tuntuukin siltä, että se vielä onnistuu, mutta sitten tulee nämä hetket, kun on mahdotonta nähdä yhteistä tulevaisuutta. Olen itse eroperheestä ja äidilläni on ollut todella vaikeat parisuhteet takana, ja olen jo nuorena päättänyt, että haluan vain yhden suhteen. Mikäli se ei toimi, olen yksin. Tämä varmasti vaikuttaa yhä ajatteluuni vahvasti..
Nuorena ja ehdottoman tehdyt päätökset ovat harvoin järkeviä tai hyväksi ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet jo pitkään yhdessä. Suhteen kuuluukin arkipäiväistyä ja niin käy kaikille suhteille.
Osa ei sitä kestä, vaan ryhtyy sarjarakastujaksi, joka vaihtaa kumppania parin vuoden välein.
Aloittaja on tyypillinen venkoileva nainen. Naisethan katkaisevat jopa hyviä ystävyyssuhteitakin venkoilunsa takia.
Eikä ole mitään sitten joskuseita, ap on silmänräpäyksen päästä liian vanha lapsia saamaan eli ne pitäisi yrittää hankkia mahdollisimman nopeasti jos niitä vielä meinaa saada.
Sekametelisoppa. En viitsi analysoida tarkemmin.