No onko ihme, jos yh-äititutun tytär on häirikkö kun

minua ainakin surettaa avioerolapset, jotka jäävät aina paitsi toisesta vanhemmasta. Eihän se ole ollenkaan sama asua isin ja äidin kanssa kuin asua äidin kanssa ja nähdä isiä joka toinen viikonloppu! Sääliksi käy :((

Perhettä tuntematta on aika arveluttavaa lähteä arvailemaan yhtään mitään, mutta siitä huolimatta ajattelin kertoa oman mielipiteeni kertomasi mukaan. Mitä minulle tuosta tulee mieleen, niin luultavasti lapsi kärsisi vielä enemmän jos lapsen vanhemmat eivät olisi eronneet.



Tietysti on hieno juttu, jos lapsen vanhemmat pysyvät sulassa sovussa yhdessä ja huono juttu, jos vanhemmat eroavat ja lapsen perhe hajoaa. Valitettavasti vain oikeassa maailmassa ei ole mahdollisuutta valita lapsuuden satujen kaltasissa tilanteissa, joissa toinen on ehdottoman hyvä ja toinen huono. Joissain tilanteissa on valittava kahdesta huonosta se vähemmän huono. Ulkopuolinen on harvoin hyvä arvioimaan tilannetta, koska saa siitä usein vähän vääristyneen kuvan, mutta jos pitäisi jotain yleistä sanoa, niin kyllä se lapsi kärsii jatkuvasta huonosta vanhempien parisuhteesta ja huonosta ilmapiiristä. Mikäli kotona olevaa ilmapiiriä ei saada millään keinolla rauhoitettua, niin lapsellekin ero voi olla helpotus. Tästäkin on varmasti monta esimerkkiä vaikka tältä palstalta miten nyt aikuiset ihmiset kertovat, että olisivat toivoneet että vaikkapa väkivaltaiset tai alkoholisoituneet vanhemmat olisivat eronneet.



Ero on aina lapselle kriisi ja sen käsitteleminen on tärkeää. Mikäli kriisi hoidetaan huonosti, niin se on lapselle tietysti huono juttu. Mikäli taas kriisi hoidetaan hyvin, niin lapsi saattaa jopa oppia käsittelemaan negatiivisia tunteitaan ns. tavallista lasta paremmin. Tähän on kuitenkin kaksi edellytystä. Erosta pitää olla se hyöty, että vanhempien välit paranevat. Lapselle on ihan yhtä haitallista että riitelevätkö ne vanhemmat saman katon vai kahden eri katon alla. Sitten toinen juttu on, että lapsen kanssa pitää pystyä puhumaan, tietysti lapsen oma ikä huomioon ottaen. Lapsen tunteita ei saa vähätellä tyyliin, et jos lapsella on ikävä vaikka isäänsä, niin että sanoo jotain tyyliin, että et sä sellaista tässä nyt tartte tai muuta vastaavaa. Lasta kannattaa kuunnella ja vastata hänen ikänsä mukaisiin kysymyksiin ja hänelle sopivalla tasolla ja empatia on aina poikaa. Uskoisin, että näihin kysymyksiin saa vastata aina vaan uudestaan, sitä mukaa kun lapsi kasvaa. Onhan 4-vuotiaalla aivan eri kyky käsitellä asioita kuin vaikka esimurrosikäisellä.

jos toinen on juoppo, väkivaltainen jne?



Tällaisissa tapauksissa en kauheasti sääli sitä että lapsi jää vaille toista vanhempaa.