Mikä on elämäsi suurin järkytys?

Luulin olevani monogamisessa onnellisessa parisuhteessa, kunnes sain tietää miehen pettävän ja valehtelevan lähes kaikesta. Seurasi melkoinen shokki ja järkytys, jotka konkretisoituvat eroon  ja kodin myyntiin. Olin luottanut puolisooni kuin kiveen,  ja pitänyt häntä rakkaanani ja parhaana ystävänäni.

Pahimmillaan tuntui, että voisin mennä vaikka junan alle, mutta onneksi järki voitti. En ole pystynyt uuteen parisuhteeseen tapahtuneen jälkeen.

Lukuisia on, joista yksi luku voisi olla:

Äitini elämä aikanani huipentuen mm. psykoosiin ja lopulta syöpään; niihin liittyvät lukuisat seikat vuosien saatossa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin pieneltä tähän verrattuna, mutta lapsettomuus. Olin aina haaveillut äidiksi tulosta mutta vauvaa ei tullut. Monet hoidot käytiin läpi tuloksetta.

Juuri tänä keväänä onnittelin siskoni ylioppilaaksi päässyttä tytärtä. Yhtä aikaa yritettiin raskautua, toinen onnistui, toinen ei. Välillä sitä miettii millaista mun elämä nyt ois jos ois omia lapsia. Mutta ei pidä jäädä suremaan, mun elämässä on paljon hyvää ja ihanaakin.

Kaikea rakkautta sinulle ja minä en ole koskaan lapsia halunnut ja elämä on silti rikasta ja se on vain asenteesta kiinni. Voisin opettaa paljon jos olisit kanssani tai ystäväni. Näkisitpä puutarhani ja mitä kaikkea kasvatan. Kukaan muu ihminen ei pysty siihen niin monimuotoiseen puutarhaan mitä harrastan. Ja ilmastomuutos alkaa kaikkea hankaloittamaan kuten alkoi vesi loppua kaivosta ja ilman vettä ei pitkälle pärjää. 

Se, kun tajusin ettei tällä elämällä ole mitään väliä. Eletään oma aikamme ja se oli sitten siinä.

Kissani oli 6 viikkoa kadoksissa. Pidettiin jo muistotilaisuus sille. Sit yks iltapäivä kuulu vaan miau ja kissa ilmesty pihalle.

kissani lopetus

Vierailija kirjoitti:

Lapsen huumeidenkäytön paljastuminen.  Se oli kaikkein pahinta, vaikka parisuhteen ongelmatkin ovat  vuosia olleet  ylitsepääsemättömiä niin tuska ja pelko lapsen puolesta on pahinta. Se lamaannuttaa elämäni kaikilta osin, en pysty normaaliin elämään enää. En muista, millaista oli elämä ilman surua ja pelkoa

Voimia ja hyvää tulevaisuutta teille ❤

Kaikki mahdollinen paha on jo tapahtunut, mikään ei voi enää hetkauttaa. Ainoastaan ihmettelen että mikä pahan tappaisi. Toistaiseksi ei mikään.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin pieneltä tähän verrattuna, mutta lapsettomuus. Olin aina haaveillut äidiksi tulosta mutta vauvaa ei tullut. Monet hoidot käytiin läpi tuloksetta.

Juuri tänä keväänä onnittelin siskoni ylioppilaaksi päässyttä tytärtä. Yhtä aikaa yritettiin raskautua, toinen onnistui, toinen ei. Välillä sitä miettii millaista mun elämä nyt ois jos ois omia lapsia. Mutta ei pidä jäädä suremaan, mun elämässä on paljon hyvää ja ihanaakin.

En sanoisi että on pieni asia. Mun top 3 on perheenjäsenen itsemurha ja lapsettomuus. Kolmas ja näistä jo vähiten merkityksellinen on se, että mua käytettiin seksuaalisesti hyväksi lapsena.

Lapsettomuus on asia, jota en koskaan unohda. Kaikista muista traumoista menee aikaa, niihin saa etäisyyttä, niitä käsittelee ja niitä hyväksyy vähitellen. Itse en kuitenkaan pysty hyväksymään sitä, etten saa lapsia, koska siihen ei koskaan saa etäisyyttä. Se muistuttaa itsestään joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Kissani oli 6 viikkoa kadoksissa. Pidettiin jo muistotilaisuus sille. Sit yks iltapäivä kuulu vaan miau ja kissa ilmesty pihalle.

Eihän ilmestyminen ole järkytys vaan onnellinen loppu.

Moni ihminen kohtaa elämänsä aikana traumaattisia tilanteita. Psyykkinen trauma syntyy tilanteessa, joka on poikkeuksellisen järkyttävä, elintärkeitä asioita uhkaava tai katastrofaalinen. Traumaattinen tilanne voi olla esimerkiksi läheisen ihmisen kuolema, itsemurha lähipiirissä, vakava sairaus tai vammautuminen, onnettomuudet tai väkivallan kohteeksi joutuminen. Myös niin sanotut läheltä piti -tilanteet tai kokemus uhattuna olemisesta voi aiheuttaa psyykkisen trauman.

Siihen, kuinka kuormittavana ihminen tapahtuman kokee, vaikuttavat ennen kaikkea tapahtuman luonne ja järkyttävyys, mutta myös henkilöön itseensä vaikuttavat tekijät. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi mahdolliset aiemmat traumaattiset tapahtumat, psyykkisten voimavarojen riittämättömyys ja sopeutumiskyky.

Akuutti stressireaktio on ohimenevä, mutta oireiltaan vaikea-asteinen häiriö, joka kehittyy oireettomalle henkilölle reaktiona poikkeukselliseen fyysiseen tai psyykkiseen stressiin ja joka tavallisesti häviää muutaman tunnin tai päivän kuluessa. Sen oirekuva on monimuotoinen ja vaihteleva. Siihen kuuluu muun muassa levottomuutta, jännittyneisyyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia ja unettomuutta.

Akuuttia stressireaktiota vaikeampi häiriötila on sen sijaan traumaperäinen eli posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD). Traumaperäinen stressihäiriö on traumaattisen kokemuksen tai kriisin jälkeen kehittyvä pitkittynyt tai viivästynyt reaktio tapahtuneeseen.

Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy tyypillisesti henkilölle, joka on joutunut kokemaan uhkaavan tai tuhoisan tapahtuman tai muun sellaisen tilanteen, joka (todennäköisesti) aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta (melkein) kenessä tahansa. Koetun tilanteen lyhyt- tai pitkäkestoisuutta merkittävämpää on sen aiheuttama henkinen ja/tai fyysinen rasittavuus kokijalleen.

Traumaperäisen stressihäiriön oireina ilmenee muun muassa jatkuvat muistikuvat ja takaumat tapahtuneesta, painajaiset tapahtuneeseen liittyen sekä vireystilan jatkuvaa koholla oloa ja pyrkimystä välttää tapahtumasta muistuttavia tilanteita. YTHS

Lapseni kuolema. Osasin odottaa tai ainakin pelätä mutta oli silti pahempaa kuin kykyni kestää asia. Hän kuoli huumeiden takia 21 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Syöpään sairastuminen. Koulusurma omassa oppilaitoksessa.

Muitakin todella paskoja juttuja on ollut elämässä, mutta tuossa ne pahimmat. Joskus sitä vain miettii, että miks aina mä. Kyse siis asioista joihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Ei vain aina jaksaisi kun taas jotakin paskaa osuu kohdalle. Kun menee hyvin, niin sitä on vuosien varrella oppinut, että pian taas tulee jotakin pahaa. Se on vain ilmeisesti mun elämäntarina sellainen.

Sä olet selvinnyt tuollaisista tapahtumista ja valitat surkeuttasi? Siis olisiko sinusta parempi jos sinut olisi tapet tu siellä koululla tai jos olisit menehtynyt syöpään?

Onko mahdollista, ettei mikään järkytä, vai odotanko vasta vuoroani?

Kaikkein suurin järkytys oli kun jouduin leikkauspöydälle ja sain raudoitetun jalan. Tunsin olevani vammainen ja  normaali elämä loppui siihen. Riideltyä mies tönäisi minua ja nilkka murtui. En kertonut totuutta kenellekkään vaan sanoin että päissäni itse kaaduin. Kukaan ei vieläkään tiedä että minua tuupattiin todella voimakkaasti niin etten ole ihan itsekseen vammojani voinut aiheuttaa. En vain kerro kenellekkään totuutta. 

Elämän synkät pilvet eli onneton elämä, kun ei suurta onnea ole suotu... ns. väärien ja hankalien ihmisten kohtaaminen, miten hankalaa elämä on läpi elämän joka päivä. Itseni tarpeettomuus tämän kaiken keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen huumeidenkäytön paljastuminen.  Se oli kaikkein pahinta, vaikka parisuhteen ongelmatkin ovat  vuosia olleet  ylitsepääsemättömiä niin tuska ja pelko lapsen puolesta on pahinta. Se lamaannuttaa elämäni kaikilta osin, en pysty normaaliin elämään enää. En muista, millaista oli elämä ilman surua ja pelkoa

Voimia ja hyvää tulevaisuutta teille ❤

Kiitos. Yritän olla tukena parhaani mukaan. Lapsen isä pisti välit lapseen poikki asian paljastuttua niin yksin olen tämän ongelman kanssa. Joskus tuntuu, että voimat ei vaan enää riitä mutta pinnisteltävä on . Tällä hetkellä tilanne hyvä, mutta en pysty luottamaan siihen  ,  että tilanne olisi sama huomennakin tai että tenava kertoisi minulle aina totuuden.  Onneksi on työ, jonka voi hoitaa vasemmalla kädellä sivusta. Mitään muuta en jaksaisi

Vierailija kirjoitti:

Pojan itset*hoisuus. Se hetki kun poika soittaa kotoaan jäähyväispuhelun lohduttomasti itkien. Kun oma aina niin vahva mies romahtaa. Olin ihan shokissa. En voinut edes itkeä. Soitin häkeen ja tiuskin sille naiselle. Olin niin peloissani. Se hetki kun puhelu oman lapsen kanssa katkeaa etkä tiedä kuuletko hänen ääntä enää koskaan.. onneksi kaikki on nyt hyvin.

Tämä. Mulle se soitto tuli kesken työpäivän ambulanssikuskilta. Tyttö selvisi, mutta elämä ei koskaan enää palaa samanlaiseksi kuin se oli.

Se miten yksin mä olen elämässä.

Ei kavereita, ei työtä, en ole saanut/en koskaan tule kokemaan rakkautta, parisuhdetta, fyysisempiä juttuja.

Kun mun vanhemmat (jotka eivät ole kiinnostuneita minusta) ja koirani kuolee, mä oon ihan yksin.

Mielenterveyden takia en pääse minnekään, en uskalla tehdä mitään, en oikeastaan haluan mitään - mutta olen todella tyytymätön.

Yleistyneenahdistuksen takia suurimman osan ajasta hirveä olo, fyysisesti sattuu.

Pelkään hirveästi sitä kun olen lopulta fyysisestikkin aivan yksin.

Sitten kun kuolen, johon voi pahimmillaan mennä 40-60 vuotta (aivan hirveä ajatus, mä oon nyt jo ihan loppu!) ei kukaan tule sitä huomaamaan, missä vaiheessa mun ruumis löydetään, kukaan ei tuu mun hautajaisiin, kukaan ei muista mua, kukaan ei käy mun haudalla, kukaan ei tiedä musta yhtään mitään.

Ei elämän kuulu mennä näin.

Hirveää rääkätä ihmistä näin.

Mitä järkeä tässä on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ap itse järkytyit?

Lapseni sai anoreksian takia vakavan sairaskohtauksen. Eli sairauskohtauksesta mutta ennen kaikkea siitä etten ollut huomannut mitään vaikka näin jälkikäteen ajatellen oli oireillut pitkään... Miten tuollaista asiaa ei huomaa rakkaasta lapsestaan?

Mulla oli teininä vakava sairaus ennen kuin sain siihen hoitoa, vanhempani eivät huomanneet vaikka jälkeenpäin järjellä ajatellen olisi pitänyt huomata. Luulen että tämä on yleisempää kuin mitä ihmiset ajattelee, koska ei ihminen voi kaikesta ajatella aina pahinta ja olla jatkuvasti lukemassa merkkejä katastrofeista. Mulla oli myös bulimia ja luulen ettei mun vanhemmat vieläkään sitä tiedä. Älä syytä itseäsi. Mä en syytä mun vanhempia, koska erehtyminen on inhimillistä.

Toki jos lapsen isä on pistänyt tämän takia lapsen kanssa välit poikki niin hän se nilkki on. Eihän lapsi voi sairaudelleen mitään ja tarvitsisi nyt kaiken avun ja tuen mitä perheeltä voi saada...