Lue keskustelun säännöt.
Kun pullantuoksuinen mummo onkin väkivaltainen
03.09.2014 |
Otsikon mukaisesti. Pitkä tarina ja päätin laittaa välit poikki vanhempiini. On orpo olo, samanlainen onttous oli parikymppisenä kun en heidän kanssaan ollut tekemisissä.
Paljastui että lapseni on kohdannut väkivaltaa eri muodoissaan ollessaan mummolassa. Olen tästä järkyttynyt ja syytän itseäni. Kun asia tuli ilmi, soitin äidilleni hyvin kylmän ja raivokkaan puhelun. Tästä lähti liikkeelle mielivaltaisen äitini kuukausia kestänyt kiusanteko sillä, että soittelee muulle perheelle paskapuheluita selittäen asiat mieleisellään tavalla kertomatta kuitenkaan sitä miksi en halua puhua tai olla tekemisissä. Lakaisee asiat pöydän alle. Ei kerro satuttaneensa lastenlastaan vaan että minä olen nyt suutuksissa ja sitä ja tätä. Samainen ihminen kertoo asiat aina sillä tavalla miten haluaa. On puhunut niin törkeitä ja kamalia juttuja kaikista ristiin että näin jälkikäteen ihmettelen miten olen jaksanut vuosia sitä samaa paskaa.
Olen niin väsynyt. Sukuni on ollut aina riidoissa milloin kuka kenenkin kanssa ja lapsuudesta asti sitä vihaa on joutunut katsomaan. Oli surullista kun ei nähnyt serkkujaan vaikka olisi halunnut vain siitä syystä, että äiti ja isä haluavat lietsoa katkeruutta. Kotona on käytetty väkivaltaa ja kurittamista mikä ei ole johtanut mitenkään kiltimpiin lapsiin vaan pahempaan oireiluun. En päässyt kotoani edes lastenkotiin kun itse halusin pois sillä vanhempani ovat taitavia puhumaan ja saivat kaiken näyttämään siltä että kotona asiat on aivan loistavasti ja minä vain hölmö kapinallinen tyttö. Tämän lisäksi ovat kohdelleet eriarvoisesti meitä sisaruksia. Olen aina ollut se mustalammas. Äitini on suosinut siskojani ja tavallaan veljeä, jokainen kokee asiat hieman eri tavalla. Asiat on kulminoituneet siihen, että siskojen lapsia mummo ylistää eikä ole satuttanut. Minun lastani on kurittanut ja arvostellut ihan selkäni takana selittäen että lapsi pitäisi adoptoida, rätkinyt ja haukkunut pelottelemalla.. Aivan kuten minua koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Muistan vielä näin aikuisiällä miten kipeitä asioita on jäänyt muistiin vaikkei haluaisi niitä siellä säilyttää. Lapseeni kohdistunut satuttaminen kuitenkin katkaisi kamelinselän ja ei ole mitään paluuta menneeseen eikä siihen että lapsi ikinä joutuisi mummolaan enää. Lapsi ei ymmärrä miksei pääse yhtäkkiä mummolaan koska "hyvinä" päivinä siellä no kohdeltu hyvin ja ostettu hiljaiseksi.
Tuntuu niin helvetin pahalta. Ei ole mitään turvaverkostoa mutta ehkä pärjään. Äitini on taitava manipuloija joten en voi juuri olla tekemisissä veljeni tai siskoni kanssa sillä aihe on arka eikä muut halua siitä puhua. Tavallaan samaa tunnekylmyyttä havaittavissa, kun asia ei heitä koske tai tekee liian kipeää niin siitä ei enää puhuta. Se ei taas ole oma tyyli enkä hyväksy sitä että joku voi tehdä mitä huvittaa. En jaksa enää sitä katkeruutta ja muuta pahaa mitä perheeni sisällä on aina ollut enkä aio sitä lapselleni opettaa. Olen vain niin rikki, omat lapsuusmuistot ovat vaivanneet todella paljon viime aikoina ja selittää myös sitä miksi lapseni reagoi tiettyihin asioihin miten reagoi. Se pullantuoksuinen "lempeä" mummo olikin se vihainen, lyövä ja alistava sekä haukkuva luonnehäiriöinen ilkiö ja vaikka haluaisin antaa anteeksi niin en pysty! EN vaan mitenkään voi. Äiti ei jätä rauhaan. En vastaa puheluihin, vastaajaviesteihin. Lähettää kirjeitä, käyttää alentuvaa sävyä ja marttyyrikorttiaan. Lähetin tällä erää viimeisen viestini sähköpostilla tietäen etten ikinä anteeksipyyntöä saa ja luulevat että isovanhempina on OIKEUS lapsenlapseen. Jännintä tässä on se, että vaikka äitilläni on hyvät välit muiden sisarusten kanssa niin eivät halua viedä lapsiaan sinne hoitoon ja tämäkin on minun vikani?
Odotan mieheni kanssa toista lastani ja olen päättänyt etten kerro suvulleni mitään raskaudestani. En halua enkä koe oloani turvalliseksi koska en tahdo noita ihmisiä elämääni. Silti se tuntuu pahalta ja tuntuu että minä olen se paska tyyppi tässä, kuten aina. :(
Kommentit (16)
Tää tarina ei nyt ihan ole uskottava, jotenkin kummalta tuntuu että mummosi olisi piinannut vain sinua ja sinun lastasi. Enemmän tulee sellainen vaikutelma että lapsesi kautta koitat päästä rähjäämään mummolle jostain syystä. Jos mummo kerta on sinua kohtaan ollut epäasiallinen, miksi alunperin antaisit lapsesi hänelle hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini oli väkivaltainen kun olin lapsi. Muutin kotoa 16 vuotiaana. Sen jälkeen en ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä. Pari vuotta äiti yritti soitella jä jätti vastaajaan viestejä. Sen jälkeen tajusi ja luovutti.
Miksi ihmeessä olet antanut lapsesi väkivaltaiselle ihmiselle hoitoon? En ymmärrä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään tuommoinen.
Ymmärsin vuodatuksestasi ettet ole puhunut sisaruksillesi. Ihmettelen silti että JOS kerran äidilläsi on hyvät ja normaalit välit sisaruksiisi niin miksi HEKÄÄN ei tahdo antaa lapsiaan sinne mummolaan? Eli voisiko kuitenkin olla niin että myös muilla sisaruksilla on huonot välit äidin kanssa ja samoja kokemuksia?
He ovat sinun sisaruksia, onko mahdollista että te jaatte samat kurjat muistot ja kaikki pitää itseään mustanalampaana? Onko siis äiti puhunut kaikenlaista hölynpölyä ja se sama virsi soi jokaiselle?
Suosittelet että menisit kertomaan kokemuksestasi jollekulle sisaruksellesi ja kuulet hänen version omasta kokemuksestaan. Veikkaan että tuo on jonkunlainen teitä yhdistävä asia ja kipuilette sitä yksinänne, ohjaksissa on se teidän äiti, mutta avainsanat tuli siinä ettei muutKAAN anna lastaan mummolle hoitoon! Perheväkivaltaa on myös tuo että manipuloi toisia.
Ei ole provo ja ihan sama jos ei joku usko, en ole täällä kertomassa kenenkään ilostuttamiseksi tätä asiaa vaan purkaakseni. Olen halunnut antaa mahdollisuuden vanhemmilleni olla isovanhempia lapselleni siitä huolimatta mitä itse lapsena koin. En tiennyt miten asiat oikeasti ovat koska äitini on käskenyt lastani olemaan hiljaa. Luulin että hän voisi olla lapselle hyvä koska on muidenkin sisarusten lapsille hyvä..No ei ollut. Ei ole todellakaan kyse rähjäämisestä vaan siitä että kun kuulin mitä on tehnyt kerroin etten sitä hyväksy ja että olin antanut anteeksi oman lapsuuden väkivallan mutta tätä en anna. Ai se on rähjäämistä kun suutuin asiasta? Minäkö tein väärin että yritin olla paskassa tilanteessa avoin sukua kohtaan ja nyt sitten kaikki on syytäni? Selvä homma. Ei se ole ihme ettei ihmiset uskalla oikeasti kertoa miten hullusti menee kun tämmöinen vastaanotto kun kertoo kipeistä asioista.
Vaikka olen itse kokenut väkivaltaa lapsena niin en olisi uskonut että sitä lapseeni kohdistetaan. Koska äitini on mielivaltainen kohtelussaan ja mitään viitteitä ei tullut aiemmin ilmi paitsi nyt kun lapseni kertoi itse. Miten epäillä jotain mitä ei voi nähdä ja kun lapsi on vilpittömästi kaivannut aina isovanhempien luokse sekä kertonut miten tärkeitä he ovat hänelle. Lapseni on energinen ja uhmaiässä mutta kertoi asiat kuten ne on.
En ala koko vyyhtiä selittää mutta koska täälläkin tulee vain paskaa niskaan niin anteeksi että teidän täydellisen maailmanne keskellä on ihmisiä joilla asiat ei ole niin mustavalkoista. Lapsi oli hoidossa kun olin itse vuorotöissä ja hankalassa tilanteessa kun ei ollut lastenhoitoapua tarjolla.
Olen keskustellut sisarusten kanssa eikä siitä seurannut mitään hyvää. Toinen ei halua puhua, tapaus loppuunkäsitelty. Äitini puhuu aivan täyttä roskaa ja kertoo jokaiselle eri tyylisen version, en tiedä pysyykö itsekään kärryillä mitä juttelee. Nyt hänellä tietenkin on iso juttu siinä että yksi sisaruksistani muutti hyvin kauas ja lempilasta ei näe juuri ollenkaan. En itse tuohon sekaannu, sen verran ehdin vain kuulla asiasta ennenkuin laitoin välit poikki.
Ap, Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon jutun. Minulla on myös paljon huonoja muistoja lapsuudestani, mutta olin unohtanut kaikki kamaluudet, nyt vasta lähempänä 40 asiat ovat alkaneet muistua mieleen, joten olen sokeasti luottanut äitiini hoitajana. Joka on ollut paha virhe, mummo on alistanut, kurittanut ja lääkinnyt lapsiani salaa, todella sairasta ja mielivaltaista toimintaa ja myöskin *lahjoo* lapset hiljaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi nauraa mutta jotenkin tuo otsikko vain aiheutti itsessäni spontaanin tyrshkähdyksen :)
Oletko katsonut liikaa South Parkia? Kuulosti Buttersin mummolta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinun ole mikään pakko pitää yhteyttä vanhempiisi, ja jos äitisi kerran kohtelee lastasi asiattomasti, on todellakin parempi, ettei lapsesi ole hänen kanssaan missään tekemisissä. Jotain on kyllä sattunut myös sisarustesi lasten kanssa, jos hekään eivät pääse äidillesi hoitoon. Tai pikemminkin sisaruksesi tuntevat kyllä äitinne, mutta häpeävät asiaa ja kieltäytyvät siksi puhumasta siitä.
En ymmärrä, miksi heti tälläinen kauheus kuitataan provona, maailmassa tapahtuu paljon pahaa, kaikki mummot eivät vaan ole kilttejä...on psykopaatteja, mielenvikaisia, narsisteja, pedofiilejä! Miksi kaikki kauhea muka tapahtuu, jossain kaukana, kukaan ei usko, että kenelle vain voi tapahtua... tarkoitan vaan, että on naivia väittää, että kenellekkään ei voi tapahtua mitään pahaa, jollekkin ne aina tapahtuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja. Otan osaa! Lapsellesi on kuitenkin parempi ilman mummoa kuin väkivaltaisen mummon kanssa.
Onko isän puolen isovanhemmat kuvioissa mukana eli saako lapsi heistä rakastavan mummon ja ukin?
Oma isäni oli kiivas ja arvaamaton. Asuin vielä kotona, kun isosisko toi lastaan sinne hoitoon: pappa huusi ja haukkui, läimäisikin pari kertaa poikaa. Kerroin näistä siskolle, mutta sisko silti ei nähnyt isän toiminnassa mitään vikaa - Siis vaikka oli isältä saanut itse kunnolla turpaansa lapsena monta kertaa. En ikinä oikein tajunnut sitä siskon isän ihannointia, äitiä kyllä haukkui, vaikkei hän meitä ikinä lyönyt. Ihan kuin olisi ollut aivopesty.
Kun sitten aikanaan sain omia lapsia, minulle oli selvää, ettei lapset jää mummolaan hoitoon. Välillä kuuntelen kavereiden tarinoita, kuinka mummo/pappa tulee heille katsomaan taas lapsia että pääsevät yhdessä lepäämään/leffaan/matkalle/viettämään aikuisten aikaa ja kyllä se ketuttaa, mutta sentään ei omien lapsien tarvitse kokea samaa kuin minun lapsena. Toivottavasti voin sitten joskus olla avuksi heille mummona.
Aloittajalle peukut pystyyn, pärjäät paremmin ilman, usko pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä aloittaja. On ollut vaikeaa ja myös eheyttävää laittaa välit poikki äitiini ja hyväksyä asiat miten ne on. Yritän olla vihaamatta vaikka välillä se oman lapsuuden turvattomuus ja rakkaudettomuus nostaa muistot pintaan. Tällöin muistutan itseäni siitä että onneksi minä voin valita toisin kasvattamalla.
En ole ollut tekemisissä äitini kanssa sen jälkeen mitä selvisi. En hyväksy ja olen tehnyt hyvällä sekä pahalla selväksi että lapseni ei tule enää kylään, käyttäkööt aikaansa nyt muihin lapsenlapsiinsa joita kerran kohteleekin paremmin. Omat haavat tässä kaiken keskellä aukesivat joka ehkä vain hyvä kun joutuu ne käsittelemään ja hyväksymään.
Äitini häiriköi soittelemalla ja jättämällä vastaajaan marttyyriviestejä tai arvostelevaan/ilkeään sävyyn sekä lisäksi kirjoittaa kun en vastaa. Käyttäytyy kuin ei olisi edelleenkään mitään väärin tehnyt ja puhuu vastaajaan hyvinä päivinä iloisena "lapsellesi oikein ihanaa hyvää valoisaa syksyä"..
Olen myös sisaruksille ilmoittanut ettei lapsi enää mene kylään enkä vastaa ollenkaan mitä enemmän jatkaa tuota kiusantekoa. Kannan tätä aina mukana ja syytän itseäni. Pärjäämme ilman luonnehäiriöistä sukulaista, ikävää että se oma äiti sattuu olemaan. Lapsi saa toisen puolen suvusta rakkautta ja huomiota sekä on muutama vanhempi jotka ei sukua mutta lähipiirissä niin lapsi ei jää osattomaksi vaikka ihmettelee miksei pääse mummolaan..Isompi asia se on kertoa myöhemmin lapselle oikea syy mutta joku päivä se on sitten edessä.
Huomasin että olen ollut hirveän vihainen koko kesän ja silti, asenne parempi kaikkeen kun taustalla ei ole äidin vähättelevä ja aliarvioiva asenne..Kai tämä tästä hiljalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tarinan, itselläni hyvin samanlainen lapsuudenperhe. Hoitoapua saa kyllä kunnalta yms. Ei ole pakko viedä mummolaan lasta.
Surullista miten samoilla mennään vaikka aloittajaan vuosia matkaa. Liian monilla on tätä paskaa omilla harteilla ja jää yksin siihen keskelle.
Terapiaan aikuisiällä ja lapseni on aloittanut psykologilla käynnit. Olen ollut koko elämäni narsistiäidin otteessa enkä osannut puolustaa itseäni. Yritän kasata elämääni ensimmäistä kertaa oikeasti. Lapselle on taatusti parempi ilman persoonallisuushäiriöistä isovanhempaa. Kunpa olisi ollut aito ja rakastava oma äiti mutta en koskaan saanut sellaista kokea.
Se mitä mä en nyt tajua, on se, että olet kokenut väkivaltaa asuessasi kotona, ja silti, olet antanut lapsesi sinne heille???????