Kauppalehti: Venäjä haluaa asukkailleen matkustuskiellon ulkomaille
Suuri ja mahtava neuvostodiktatuuri tekee paluutaan kovaa vauhtia.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/venaja+haluaisi+matkustuskiellon+asukkailleen/201408696586
"Talouslehti Vedomosti kertoo, että vastapakote-ehdotusten joukossa on usein vilahtanut matkustusrajoitusten asettaminen Venäjän kansalaisille pakotelistalla oleviin maihin.
Kotimaan matkailua pitäisi joidenkin kansanedustajien mukaan tukea kaikin keinoin. Ne, jotka haluaisivat matkustaa länteen, saattaisivat joutua maksamaan ylimääräistä matkustusveroa.
Kansanedustajat ovat myös ehdottaneet termiä ”aggressiiviset maat”, jota voidaan käyttää Venäjälle pakotteita asettaneista länsimaista.
Duumassa on ehdotettu myös, että ”aggressiivisten maiden” yhtiöiden toiminta Venäjän alueella kiellettäisiin."
Kommentit (8)
Lisää tällaista niin sielä tapahtuu vallankumous, eikä länsimaiden tarvitse pelätä Putinin seuraavaa siirtoa Venäjän rajojen ulkopuolella.
Venälästen matkustuskielto tulee aiheuttamaan eniten ongelmia heille itselleen. Putinin ei kannattaisi sahata oksaa, jolla itse istuu. Huonosti suunniteltu vastapakote!
Jotenkin alkaa tuntua että Putin haluaa samaa sarjaan Stalinin ja Hitlerin kanssa joten pahempaa on tulossa...
Tavallinen kansa ei pääse Eurooppaan, mutta rikkaat pääsevät. Menikö se niin NL aikoinakin.....
On kyllä mielenkiintoinen kuvio.
Tämän takia ne siis halusivat mm. Suomessa asuvien kansalaistensa ja kaksoiskansalaisten ilmoittautuvan. Kyyti äiti Venäjälle taitaa odottaa ihan kulman takana. :D
Ei ne venäläisetkään kaikkea sulata.