Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Selvisi etten ole lapseni isä

Vierailija
26.08.2014 |

Lapseni syntyi 6 kuukautta sitten. Jokin vaisto sanoi että kaikki ei ole kunnossa, vaimoni reaktiot minuun ja eleet, se miten kylmästi hän suhtautui minuun raskausaikana... Päätin että en jätä nyt tätä kiveä kääntämättä ja vaadin isyystestiä. Itselläni ei ole käynyt mielessäkään pettää ja oli vaikea ajatella vaimostanikaan sitä, mutta tuntui siltä että jokin on vain pahasti pielessä. Vaimo tietysti veti aivan uskomattomat pultit, mutta kävin ottamassa lapsen syliin tai lähdin kävelylle aina kun valitus alkoi. Sillä selvittiin vähän aikaa.

Testin tulokset tulivat kuukausi sitten. Sanoin vaimolle että otetaan nyt yksi vapaa ilta ja viedään lapsi äidillesi. En tarjonnut vaimolle kynttiläillallista vaan sellaiset huudot ettei ole ikinä kuullut. Muuttui kyllä niin säälittäväksi nurkassa itkeväksi rievuksi koko akka. Lähdin hotelliin ja ennen lähtemistäni kävin sylkäisemässä vaimon naamalle. Olisi tehnyt mieli lyödä, mutta parempi etten anna hänelle mitään aseita.

Tein vielä pienen soittokierroksen sukulaisille ja ystäville sekä työnantajalle ja kerroin kaiken mitä oli tapahtunut. Aika moni sanoi, ettei halua enää nähdä koko naista, kun teki minulle tuollaisen tempun, vaikka olen aina antanut kaikkeni parisuhteelle ja perheelle. Pomo sanoi että pitää miettiä että ottaako hänet takaisin äitiysloman jälkeen, kun ei taida olla luotettava ihminen kyseessä. Aika moni hänen sukulaisensa ja ystävänsä näkyy hänet poistaneen facebook-kavereistaankin. Sitä voi jokainen miettiä, että onko tosiaan riskin arvoista. Mies voi meinaa pilata aika hyvin elämäsi etkä voi enää vierittää mitään miehen niskoille, kun hän voi näyttää ihmisille mustaa valkoisella siitä, ettei ole isä.

Kommentit (239)

Vierailija
61/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:42"]

Heh heh. En usko sanakaan.

[/quote]

Siitä vaan, mutta mullapa olisi paukkuja pistää vielä paremmaksi. 2 lasta, aikuisia molemmat eikä kumpikaan minun ja vaimo pettänyt minua systemaattisesti liki 20 vuotta. Otti avioeron ja ryösti talon, elää nyt onnellisena lasten isän kanssa.

[/quote]

Näppihäiriö äskeisessä, piti olla 30 vuotta. Kyllä minäkin asian selvittyä tein puhelinkierroksen kavereilleni ja yhteisille kavereille ja kerroin asian. Samalla tein selväksi, että yhteisiä kavereita ei ole ja jos joku haluaa olla kaveri rikollisen entisen vaimoni kanssa niin siitä vaan, mutta minulle on turha morjenstella. Olen kautta rantain kuullut, että saa nykyään olla työpaikkansa kahvihuoneessakin kokolailla omissa oloissaan.

 

Vierailija
62/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:48"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:46"]

Juu, varmaan sun tai naises pomo paskat nakkaa  jotain siitä, mitä yksityiselämässäsi teet. Ja että nolaisit itsesi vielä tuolla tavalla? Keksi parempi.

[/quote]

Miten mä nyt nolasin itseni? Tunnen kyllä tämän pomon, vaimoni oli töissä pienessä firmassa ja ollut useammat illanistujaiset joissa olen jutellut hänen kanssaan.

[/quote]

Sitä pomoa ei oikeesti kiinnosta teidän pettämiset. Ei vaikka oletkin jutellut sen kanssa illanistujaisissa. Mielessään se tuumaa, että oli helvetin hyvä että vaimosi pääsi tollosta miehestään eroon. Siten sä nolasit itsesi. 

[/quote]

Itse olen pienyrittäjä ja olen kyllä miettinyt uudestaan, kun olen kuullut että joku työntekijäni käyttäytyy siviilissä hyvin epärehellisesti. Aivan varmasti antaisin potkut jos kuulisin jonkun alaisen tehneen tuollaisen tempun, eihän siihen voisi yhtään luottaa ettei se esim. varasta kassasta tai kuseta kirjanpidossa!

[/quote]

 

Ootko koskaan ajatellut, että ehkä joku kateellinen vaan panettelee? Kaikki mitä kuulet ei välttämättä ole totta!

[/quote]

En ole mihinkään huhupuheisiin perustanut, vaan esim. eräs alaiseni oli käräjillä. Sama jos tuosta isyystestistä näytettäisiin mustaa valkoisella, olisi seuraus aika selvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:42"]

Heh heh. En usko sanakaan.

[/quote]

Siitä vaan, mutta mullapa olisi paukkuja pistää vielä paremmaksi. 2 lasta, aikuisia molemmat eikä kumpikaan minun ja vaimo pettänyt minua systemaattisesti liki 20 vuotta. Otti avioeron ja ryösti talon, elää nyt onnellisena lasten isän kanssa.

[/quote]

Katkeria ovat sanoi kettu pihlajanmarjoista. Sinulla ei tietysti ole ollut elämässäsi oikein mihinkään osaa eikä arpaa. Ajelehdit vain ja kärsit hiljaa sarjasta loputtomia vääryyksiä. Tarpeeksi kevytkenkäisen puolisonkin löysit ihan itse, vai pakottiko vihille munista vetäen?

[/quote]

Mammojen pahansuopuus on käsittämätöntä. Miten mies on syyllinen ja vastuullinen siihenkin, että hänet on huijattu isäksi? Kerro nyt että mikä on sellainen synti, että tuollaista voi tehdä miehelle ja lapselle?

Vierailija
64/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:40"]

Ok, olet loukattu ja huolella, mutta mielestäsi oli silti sinulta reilua tehdä vielä pahemmin?

[/quote]

Miten tämä on saanut noin paljon tykkäyksiä? Mammojen oikeustaju on kyllä ihan käsittämätön. Pidättekö te miestä edes ihmisenä? Itse olette kyllä huutamassa kostoa sikamiehelle jo pelkästä pettämisestä.

Vierailija
65/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:42"]

Heh heh. En usko sanakaan.

[/quote]

Siitä vaan, mutta mullapa olisi paukkuja pistää vielä paremmaksi. 2 lasta, aikuisia molemmat eikä kumpikaan minun ja vaimo pettänyt minua systemaattisesti liki 20 vuotta. Otti avioeron ja ryösti talon, elää nyt onnellisena lasten isän kanssa.

[/quote]

Katkeria ovat sanoi kettu pihlajanmarjoista. Sinulla ei tietysti ole ollut elämässäsi oikein mihinkään osaa eikä arpaa. Ajelehdit vain ja kärsit hiljaa sarjasta loputtomia vääryyksiä. Tarpeeksi kevytkenkäisen puolisonkin löysit ihan itse, vai pakottiko vihille munista vetäen?

[/quote]

Mammojen pahansuopuus on käsittämätöntä. Miten mies on syyllinen ja vastuullinen siihenkin, että hänet on huijattu isäksi? Kerro nyt että mikä on sellainen synti, että tuollaista voi tehdä miehelle ja lapselle?

[/quote]

Pahansuopuus? Totesin vain, että jokaisella on joku vastuu omasta elämästään. Tehdään kaikki tiettyjä valintoja ja kannetaan sitten valintojen seuraukset omissa nahoissamme. Täytyy olla aika sokea, jos pettämistä (kirjoittajan mukaan järjestelmällistä) on jatkunut 30 vuotta. Ja ei, en hyväksy pettämistä, mutta jossain vaiheessa sitä itse kukin havahtuu todellisuuteen... tai sitten ilmeisesti ei.

Vierailija
66/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:40"]

Ok, olet loukattu ja huolella, mutta mielestäsi oli silti sinulta reilua tehdä vielä pahemmin?

[/quote]

mikä tuossa oli pahemmin???? pettäminen ja kusettaminen on varsin paha temppu ja akka olisi halunnut miehen käyttävän 20 vuoden tulevat tulonsa lapsen ja naisen elättämiseksi mikä ei ole hänen lapsensa. melko vitun paha kusetus.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kas kun sattuikin tälläinen tarina samaan aikaan, kun isyystestien eettisyyttä pohdiskellaan foorumilla! Hienoa, että aina löytyy suunnilleen heti tämä "vastaavanlainen tapaus".

Mutta jos leikitään, että tarina olisi totta: miten se lapsi? Jos on lasta kanniskellut ja kuljetellut, nähtävästi kuitenkin tunnesiteen voi heti katkaista, kun huomaa, että ei se oma ollutkaan? Lapsi varmaan on alunperinkin siis ollut noin lapsena, ihmisenä, yhdentekevä. Tärkeintä lapsen teossa on siis ollut oman biologisen jälkeisen, ei ihmislapsen saaminen.

Pomolle soittelu on naurettavaa, ja tämä yksityisyrittäjä, joka täällä vertaili kassavarkauksia ja puolison pettämistä, hänen kannattaisi kyllä tutustua lakipykäliin. Ihan siltä varalta, että ei pahoja laittomuuksia tulisi tehtyä yrittäjätoiminnassaan, noin työsuhdelakipuolella.

Paha hommahan tuo tietysti on, mutta mies, joka sylkee on sen yhden jalkapallopurijan kanssa samalla viivalla: lapset puree ja sylkee, aikuiset osaa ilmaista itseään muutenkin.

 

Vierailija
68/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:48"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:46"]

Juu, varmaan sun tai naises pomo paskat nakkaa  jotain siitä, mitä yksityiselämässäsi teet. Ja että nolaisit itsesi vielä tuolla tavalla? Keksi parempi.

[/quote]

Miten mä nyt nolasin itseni? Tunnen kyllä tämän pomon, vaimoni oli töissä pienessä firmassa ja ollut useammat illanistujaiset joissa olen jutellut hänen kanssaan.

[/quote]

Sitä pomoa ei oikeesti kiinnosta teidän pettämiset. Ei vaikka oletkin jutellut sen kanssa illanistujaisissa. Mielessään se tuumaa, että oli helvetin hyvä että vaimosi pääsi tollosta miehestään eroon. Siten sä nolasit itsesi. 

[/quote]

Itse olen pienyrittäjä ja olen kyllä miettinyt uudestaan, kun olen kuullut että joku työntekijäni käyttäytyy siviilissä hyvin epärehellisesti. Aivan varmasti antaisin potkut jos kuulisin jonkun alaisen tehneen tuollaisen tempun, eihän siihen voisi yhtään luottaa ettei se esim. varasta kassasta tai kuseta kirjanpidossa!

[/quote]

 

Ootko koskaan ajatellut, että ehkä joku kateellinen vaan panettelee? Kaikki mitä kuulet ei välttämättä ole totta!

[/quote]

En ole mihinkään huhupuheisiin perustanut, vaan esim. eräs alaiseni oli käräjillä. Sama jos tuosta isyystestistä näytettäisiin mustaa valkoisella, olisi seuraus aika selvä.

[/quote]

Eli perhepinnarimieskin saa teillä heti kenkää, jos vaimo vaan tuo käräjäoikeuden paperit sulle. Heität heti pihalle, koska yritti luistaa epärehellisesti lapsensa elatuksesta, vaikka onkin isä?  No niin ajattelinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

järkevä kertoo yhdelle, tietylle ihmiselle ja tämä hoitaa sitten loput. Tälläinen mustamaalaaminen vaan antaa ala-arvoisen kuvan sinusta.

Ihan uteliaisuuttani kysyisin missä teetit isyystestin, koska olette naimisissa, ette kunnalta niitä saa.

Vierailija
70/239 |
27.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 20:24"]

Minua ei kiinnostaisi paskan vertaa, kuka on työntekijäni lapsen isä. Eikä kiinnosta muitakaan.

Provo.

[/quote]

 

Kyllä kiinnostaa. Mun mielestäni ihan varkauteen samaistettava rikos. Jos pystyy kumppaniaan noin pettämäänja huijaamaan systemaattisesti niin mihin kaikkeen pystyykään työpaikalla. 

[/quote]

NÄIN JUURI! Kuinka moni (useimmiten mies!) pettää työpaikalla omaa puolisoaan työkaverinsa kanssa? Pomojen on syytä katsoa, millaisia  PETOLLISIA VALEHTELIJOITA he työssä pitävät!!!!! Näihin työpaikkapettäjiin ei todellakaan VOI luottaa!

Niin, ja tosissani olen! Olen tällaisen kommentin monesti aiemminkin mm tälle palstalle laittanut!

Petosten tehtailu työpaikoilla on lopetettava, työnantajien ei pidä suosia ja suojella sellaista!!!

Ap:n tapaus on vain esimerkki tilanteesta toisin päin (kohteena nainen). Pettäville miehille yhtä kova käsittely on täysin oikein! Ei heidänkään vaimoistaan kaikki tiedä, missä heidän miehellään kasvaa äpäriä!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/239 |
27.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 23:13"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 20:45"]

Reilusti tehty. Itse en pystyisi luultavasti koko tyyppiä enää tapaamaan silmästä silmään. Ihmetyttää että kukaan arvostelee petettyä miestä tälläisestä. Nainen pääsi mielestäni vähällä.

[/quote]

Niinpä... jossain lämpimässä maassa jossa huiveja käytetään taisi tulla kivityskuolema kun virkavalta siitä tietää sai..

[/quote]

Niin, siellä nainen kivitetään, vaikka olisi tullut raiskatuksi, ja mies senkun porskuttaa, ja raiskaa ja tapattaa seuraavan naisen!

Vierailija
72/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karmea eukko. Mutta valitettavasti tämän päivän naiset ovat ihan hirveitä huoria. Syytetään vanhempia, kun ovat kasvattaneet lapsensa janoamaan kyrvän hyväksyntää. Sitä mulkkua on sitten pillun täytteeksi saatava niin monelta mieheltä kuin mahdollista. En arvosta tätä ala-arvoista käytöstä kummaltakaan sukupuolelta.

Toivottavasti ap ei ole itse syyllistynyt tähän samaan siemenen kylvämiseen. Muuten et kyllä varmaan enää kunnollista naista saa. Toivon kuitenkin, että joku kiva nainen sinulle sen oman lapsen tekisi. Isyys on aika ihmeellinen asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 12:42"]

Heh heh. En usko sanakaan.

[/quote]

Siitä vaan, mutta mullapa olisi paukkuja pistää vielä paremmaksi. 2 lasta, aikuisia molemmat eikä kumpikaan minun ja vaimo pettänyt minua systemaattisesti liki 20 vuotta. Otti avioeron ja ryösti talon, elää nyt onnellisena lasten isän kanssa.

[/quote]

 

Oletko sinä mies? Uskomatonta!

 

Vierailija
74/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minuakin kiinnostaisi tuo isyystestin teettäminen, ilmeisesti melko kallista puuhaa mikäli naimisissa ollaan. Jotain huuhaa-dna-testejä saa muutamalla sadalla mutta viralliset ilmeisesti ovat jo yli tonnin. Varmasti olisi aloittaja laittanut vuodatukseensa myös miten omasta pussistaan maksoi ne testit jos tämä totta olisi, vaan sivuutti koko asian täysin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/239 |
27.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

olipas kostonhimoinen tarina :O 

Vierailija
76/239 |
27.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

VITUN KUSIPÄÄ NARTUT SAATANA TE OLETTE MIEHIIN VERRATTUNA ARVOTTOMIA PERKELEEN NARTUT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vierailija
77/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:46"]

No kas kun sattuikin tälläinen tarina samaan aikaan, kun isyystestien eettisyyttä pohdiskellaan foorumilla! Hienoa, että aina löytyy suunnilleen heti tämä "vastaavanlainen tapaus".

Mutta jos leikitään, että tarina olisi totta: miten se lapsi? Jos on lasta kanniskellut ja kuljetellut, nähtävästi kuitenkin tunnesiteen voi heti katkaista, kun huomaa, että ei se oma ollutkaan? Lapsi varmaan on alunperinkin siis ollut noin lapsena, ihmisenä, yhdentekevä. Tärkeintä lapsen teossa on siis ollut oman biologisen jälkeisen, ei ihmislapsen saaminen.

Pomolle soittelu on naurettavaa, ja tämä yksityisyrittäjä, joka täällä vertaili kassavarkauksia ja puolison pettämistä, hänen kannattaisi kyllä tutustua lakipykäliin. Ihan siltä varalta, että ei pahoja laittomuuksia tulisi tehtyä yrittäjätoiminnassaan, noin työsuhdelakipuolella.

Paha hommahan tuo tietysti on, mutta mies, joka sylkee on sen yhden jalkapallopurijan kanssa samalla viivalla: lapset puree ja sylkee, aikuiset osaa ilmaista itseään muutenkin.

 

[/quote]

 

Mitä jos miehellä olisikin suhde, ja se salarakas tulisi raskaaksi? Saisiko salarakas ymmärrystä , ja

se oikea vaimo kuraa niskaansa? Miltei sama asetelma, tosin sukupuolet vaihtuneena.

Vierailija
78/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bullshit, muut olisin ielä voinut uskoakin mutta tuo järjetö soittorumba ja pomon reagointi. Huoh.

onko tylsä päivä töissä?

Vierailija
79/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua väsyttää ketjutolkulla epäilyjä siitä, miten aloittaja ei puhu totta. Okei, jos mielestäsi valehtelee, niin ole vastaamatta. Minusta aloitukset tehdään kuitenkin siksi, että kyseistä aihetta pohdittaisiin. On loppujen lopuksi aivan sama, onko totta vai ei, aika moni mies epäilee tälläkin hetkellä isyyttään ja miettii, miten tästä voisi edetä. Miesten isyyskin on tuolloin erilaista, ei siihen epäilyttävään vauvaan edes kiinny samalla tavalla kuin sellaiseen, jonka mieltää tasavarmasti omakseen. Tiedän isän, joka sai tietää vasta, kun lapsi oli 8 kk, että lapsi ei ollut hänen. Tässäkin lapsen äiti siis vuorenvarmasti vakuutti, ettei voi olla muita isäehdokkaita, mutta kun tulos tuli, myönsi, että jopa kaksi muuta voisi sopia isäksi. En koe, että tämänkaltaiset naiset ansaitsevat minkäänlaista sympatiaa.

Miten itse reagoisit, kun saisit kuulla, että oma miehesi on sinun nukkuessasi tuikannut toisen miehen spermat sinuun ja näin lapsesi isä onkin joku aivan muu? Tässä puhutaan siis tämäntyyppisestä huijauksesta. Myönnän itse, että se lyöminen olisi minullakin ollut lähellä, ja vaikka sylkeminen on lapsellista puuhaa, niin parempi se on kuin lyöminen. Työnantajalle en ehkä soittaisi mutta soittokierros lähtisi meilläkin liikkeelle. Se, että ihminen on valmis valehtelelmaan noin isosta asiasta ja samalla huijaamaan jopa omaa lastaan, kertoo kyllä, ettei tuollainen ihminen ole minkään arvoinen. Ei oikeasti minkään arvoinen. En minäkään jättäisi tietoa vain meidän väliseksi vaan kyllä kuulisi suku ja ystävät mistä on kyse ja mitä tapahtui ja takuulla olisin niin katkera, etten suostuisi katselemaan sellaisia ystäviä, joiden mielestä on ihan ok pitää yhteyttä myös tuollaiseen ihmisraakkiin.

Moni kuvittelee, että ihmisen on vain kyettävä hillitsemään itsensä vaikka missä tilanteissa, käyttäydyttävä fiksusti ja rakentavasti, vaikka toinen osapuoli olisi tehnyt mitä sikamaisuuksia tai muuten voidaankin sitten syyttää uhria liian suuresta reagoinnista. Tähän se sikamainen osapuoli luottaakin. Hän luuottaa siihen, että uhrille on tärkeämpää kulissit ja että toinen loputtomiin jaksaa käyttäytyä sivistyneesti, vaikka mitään muuta sivistynyttä ei parisuhteessa ole ollutkaan. Mutta ihmisiä me kaikki vain olemme. Suuren järkytyksen edessä sitä kkäytöstä ei vain pysty kontrolloimaan aivan samalla tavalla kuin yleensä. Voi tulla ylilyöntejä, soittokierroksia pomoille jne. Tärkeintä on,e ttä mitään laitonta ei ole tapahtunut ja että ei kosta asioita viattomalle lapselle.

Ap, onnittelen, että pääsit luuserinaisesta eroon. Säälin tosin lasta. Oletko elättänyt naista ja lasta näiden 6 kk:n ajan? Itse veisin asian käräjille ja vaatisin tulonkorvauksia esim. siitä, että olen elättänyt toisen miehen lasta. Tällä myös varmistaisin, että lapselle tulee aikuisena tietoon äitinsä kaksinaamaisuus. Tuollaisen äidin lapsella ei takuulla ole helppoa mutta manipuloiva äiti pystyy kääntämään asiat niin, että lapsi saattaa vielä aikuisena luulla, että kaikki ongelmat ovat muiden syitä. Olisi ehkä lapsellekin helpotus tajuta, että äidin persoonassa on ollut koko ajan vikaa eikä näin ollen heidän välinsä ole lapsen syytä.

Mielestäni naisen käytös on niin moraalitonta, ettei hän mitenkään voi olla aivan terve mielenterveydeltään eikä näin ollen hyvä äiti. Jos tästä olisi minkäänlaista epävarmuutta, tekisin myös lastensuojeluilmoituksen. Ei terve ihminen pyri tuhoamaan myös lapsensa elämää valehtelemalla isyydestä. Aivan järkyttävä nainen!

Vierailija
80/239 |
26.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä täällä porukka tekee suuren haloon jostain sylkemisestä ja pomolle kertomisesta, vaikka ne on täysin mitättömiä asioita koko tarinassa. Itse nämä kommentoijat varmaan vaan pakkaisivat kamansa? Joo, aivan varmasti! Luulisi että tuollaisen kohtalon kokenut ihminen saisi enemmän ymmärrystä, mutta kaipa se on että miehelle ei sellaista näiltä tietyiltä mammoilta heru!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kuusi