Äitinsä nuorena aikuisena menettäneitä?
Miten olette selvinneet?
Oma äitini sairastui loppukesästä vakavasti ja tuskin enää toista kesää näkee. Olen surun murtama - olemme aina olleet todella läheiset äitini kanssa. Tuntuu todella pahalta, kun ajattelen, miten hänen on ennen kuolemaansa kärsittävä (ei sairastunut mihinkään kovin mukavaan sairauteen). Sekin tuntuu pahalta, ettei hän koskaan tule näkemään omia tulevia lapsiani, jos heitä saan.
Olen vähän yli 20-vuotias ja todellakin tarvitsisin vielä äitiäni.
Kommentit (3)
Voi että, jaksamista sinulle. Minä menetin myös oman äitini aikuisuuden kynnyksellä. Hän sairasti syöpää useamman vuoden ja olimme todella läheisiä. Äiti oli saattohoidossa kolme kuukautta ja se tuntui ikuisuudelta. Aluksi hän oli vielä läsnä ja hänen kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Jossain vaiheessa hän oli niin turta kipulääkkeistä, etten tiedä, oliko hän enää läsnä tässä maailmassa. Kuukauden hän vain "nukkui" sairasvuoteellaan ja lopulta pääsi ikuiseen uneen. Kun äiti vihdoin viimein kuoli, olin helpottunut, ettei hänen tarvinnut enää kärsiä. Itselle tuli sellainen vapauttava olo, että nyt kaikki on ohitse ja minun ei tarvitse enää murehtia mistään. Äidin kuolemasta on nyt jo 7 vuotta aikaa ja ikävä on vieläkin kova. Pari ensimmäistä vuotta ajattelin häntä joka päivä, sitten huomasin, että meni päiviä, kun en enää ajatellut häntä. Sinullekin käy niin. Yritä nyt jaksaa, tsempata itseäsi ja olla äidin tukena. Kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi ja jonain päivänä pystyt jatkamaan elämääsi. Äitisi on aina läsnä ajatuksissasi.
Kamalaa ja niin väärin, mutta jokainen menettää äitinsä ennemmin tai myöhemmin:c Olen itsekkin 20v ja en voisi kuvitellakkaan elämää ilman äitiä. PALJON voimia sulle, toivottavasti jaksatte yhdessä!
Olen pahoillani. Itsekin menetin äitini suhteellisen nuorena.