Mitä Armi Kuusela on tehnyt, muuta kuin ollut kaunis?
Kommentit (38)
Valoi uskoa suomalaisiin jälleenrakennuksen aikakautena
Saanut kikkeliä filippiiniläiseltä herra Gil Hilarioilta vuosikymmenten ajan.
Ei se alkuaika Gilin kanssa varmaan ollut ruusuilla tanssia heille kummallekaan.Suomi oli aika rasistinen maa.Armin vanhemmatkaan eivät pitäneet avioliittoa edes laillisena,kun nuoret menivät lyhyen tuntemisajan jälkeen naimisiin salaa Filippiineillä.Tykästyivät myöhemmin toki kovastikin.Suomessa oli kulkenut ihan sairaita juttuja,että Gill on syönyt Armin.Filippiiniläistä miestä pidettiin pelottavana kummajaisena.Myöhemmin Gilistä sukeutui suomalaisten rakas vävypoika.Hän hoidatti m.m sydänvikaansa Suomessa.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 18:04"]
Minusta tehnyt paljon, kun on pärjännyt maailmalla ja ollut edustava ihminen. Kumpi nyt on vaativampaa, lähteä yksin maailmalle ilman tukiverkkoja vai jäädä rikkaan suvun varjoon laiskana isän petaamaan työhön?
Jos on joskus opiskellut tai tehnyt suomen rajojen ulkopuolella töitä, osaa kunnioittaa muitakin ihmisiä.
[/quote]
Olen ollut Suomen rajojen ulkopuolella töissä. En pidä Kuuselaa mitenkään ihmeellisenä, kyseessähän on klassinen reittä pitkin-huipulle tarina. Tietysti pitää ottaa huomioon, että 50-luvulla loikka Suomesta ulkomaille oli paljon suurempi kuin nykyään. Toisaalta moni suomalainen muutti tuohonkin aikaan ulkomaille, oppi kielen, hankki perheen ja kävi ihan töissäkin. Ulkonäön, rohkeuden, tyylitajun ja esiintymistaidon ohella Kuuselalla on tainnut olla aika vähän avuja.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:32"]
Ei se alkuaika Gilin kanssa varmaan ollut ruusuilla tanssia heille kummallekaan.Suomi oli aika rasistinen maa.Armin vanhemmatkaan eivät pitäneet avioliittoa edes laillisena,kun nuoret menivät lyhyen tuntemisajan jälkeen naimisiin salaa Filippiineillä.Tykästyivät myöhemmin toki kovastikin.Suomessa oli kulkenut ihan sairaita juttuja,että Gill on syönyt Armin.Filippiiniläistä miestä pidettiin pelottavana kummajaisena.Myöhemmin Gilistä sukeutui suomalaisten rakas vävypoika.Hän hoidatti m.m sydänvikaansa Suomessa.
[/quote]
Mutta kikkeliä vain tuli siitä huolimatta Gililtä. Eikä vähän. Ulkomaalainen mies ohittaa suomalaisen naisen mielestä aina suomalaisen miehen. AINA. AINA. AINA. Jokaisessa tilanteessa.
En tajua miksi Armi tulee tänne kuin joku rocktähti. Ihan rehellisesti voin sanoa että kunnioitan enemmän jokaista kananpersetukkaista ja ladonseinästä reväistyn näköistä yh:ta, joka kasvattaa yksin viisi lastaan kun Rane lähtee lätkimään. Ok, kauneus on yksi lahja minkä ihminen voi luonnolta saada, mutta onko se että on nätti ja saa sillä rikkaan miehen, oikeasti sen arvoinen suoritus että siitä pitää koko Suomen kansan palvonta saada osakseen?
Kyllä osaatte olla inhottavia! Entinen missi joka on halunnut tulla viettämään merkkipäiväänsä synnyinmaassaan ja heti kauhea arvostelu käynnissä. Aika monelle ihmiselle hän varmaan edustaa maailmaa jota ei nyky-Suomessa ole enää olemassa.
Vastustan naisten arvioimista ulkonäön perusteella. Siis kaikkia missejä.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 20:56"]
Armi ja miehensä Gil Hilario rakensivat mm. hotellin nimeltään Gilarmi. Armi jäi leskeksi varhain ja pyöritti hotellibisnestä kunnes nuorin lapsikin lähti maailmalle. Myöhemmin hän avioitui uudestaan amerikkalaisen diblomaatin kanssa ja muutti pois Filippiineiltä.
[/quote]
Ei ollut montaa vuotta leskenä; Gil taisi kuolla 1975 ja uusi avioliitto solmittiin 1978, muistaakseni.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:51"]

Armilla oli vielä ulkonäön viimeiset rippeet tallella, vielä ehti naimaan yhden rikkaan.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:32"]
Ei se alkuaika Gilin kanssa varmaan ollut ruusuilla tanssia heille kummallekaan.Suomi oli aika rasistinen maa.Armin vanhemmatkaan eivät pitäneet avioliittoa edes laillisena,kun nuoret menivät lyhyen tuntemisajan jälkeen naimisiin salaa Filippiineillä.Tykästyivät myöhemmin toki kovastikin.Suomessa oli kulkenut ihan sairaita juttuja,että Gill on syönyt Armin.Filippiiniläistä miestä pidettiin pelottavana kummajaisena.Myöhemmin Gilistä sukeutui suomalaisten rakas vävypoika.Hän hoidatti m.m sydänvikaansa Suomessa.
[/quote]Lähde
Kyllapa nyt ollaan pahansuopaisia. Paremmin otetaan vastaan joku Pamela Anderson bimbo.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 20:56"]
Armi ja miehensä Gil Hilario rakensivat mm. hotellin nimeltään Gilarmi. Armi jäi leskeksi varhain ja pyöritti hotellibisnestä kunnes nuorin lapsikin lähti maailmalle. Myöhemmin hän avioitui uudestaan amerikkalaisen diblomaatin kanssa ja muutti pois Filippiineiltä.
[/quote]
Ei ollut montaa vuotta leskenä; Gil taisi kuolla 1975 ja uusi avioliitto solmittiin 1978, muistaakseni.
[/quote]
Armilla oli vielä ulkonäön viimeiset rippeet tallella, vielä ehti naimaan yhden rikkaan.
[/quote]
Hän on edelleenkin kaunis. Ja ryhdikäs. Luulen, että jos hän olisi enemmän mummomainen niin täälläkään ei näin ilkeiltäisi.
Hänen merkittävin saavutuksensa oli se, että hän antoi mallin ja esikuvan muille suomalaisnaisille. Sen mallin mukaan ulkomaalainen mies on aina parempi valinta kuin suomalainen, ja mitä eksoottisempi mies, sen parempi. Niinpä Armin esikuvan mukaan suomalaisnaiset ovatkin olleet halukkaita ja antavaisia ulkomaan ihmeiden edessä. Se on Armin ansiota.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:33"]
En pidä Kuuselaa mitenkään ihmeellisenä, kyseessähän on klassinen reittä pitkin-huipulle tarina. Tietysti pitää ottaa huomioon, että 50-luvulla loikka Suomesta ulkomaille oli paljon suurempi kuin nykyään. Toisaalta moni suomalainen muutti tuohonkin aikaan ulkomaille, oppi kielen, hankki perheen ja kävi ihan töissäkin. Ulkonäön, rohkeuden, tyylitajun ja esiintymistaidon ohella Kuuselalla on tainnut olla aika vähän avuja.
[/quote]
Millä tavalla hän "reittä pitkin" voitti Miss Universum-tittelin? Tai millä tavalla Gil edisti hänen pääsemistään "huipulle", vai tarkoitatko sitä amerikkalaista diplomaattia? Et tavallista hotellinomistajaa tai diplomaatin vaimoa tavallisesti erityisen "huipulle" päässeenä pidetä. Sitä ei ehkä tavallisen jussin vaimo tai hotellin siivooja ymmärrä.
En minä odota täysin varauksetonta Armi-ihailua 2010-luvun av-mammoilta, vaikka 1950-luvulla sellaista olikin.
Mitä muuta kuin ollut kaunis? Oli Miss Universum, johon ei hänen lisäkseen ole tavoittanut kuin toinen kaunis suomalainen ja sen jälkeen edustanut Suomea ja suomalaisia aivan kaikella kunnialla maailmalla.
Ei Armi itsessään tehnyt mitään erityistä. Hän vaan sattui olemaan missi siihen aikaan kun sotakorvaukset oli maksettu, ja Suomi saattoi vihdoin katsoa eteenpäin, joten hänestä tuli symboli. Ehkä tahtomattaan. Symbolin arvoa lisäsi se, että hän karttoi hömppäjulkisuutta.
Eikös se yhdelle ihmiselle riitä? Armi taitaa edustaa suomalaisille sitä kadotettua menneisyttä ja viattomuuden aikaa. Joutunut aikakauden ikoniksi ilman omaa syytään.
Perustanut ison perheen ja kasvattanut viisi lasta. Opetteli tagalogin kielen. Toiminut diplomaatin puolisona ja edustusvaimona mm. Espanjassa ja Turkissa. Toiminut ja toimii edelleen aktiivisesti hyväntekeväisyystyössä.
Toimii hyväntekeväisyydessä tarkoittaa, että on parasiitti.
Mikä hemmetin viha teillä on Armia kohtaan.Maailma on täynnä turhia julkkiksia,joista te kirjoittelette tälläkin palstalla,joista minä en käsitä mitään..eikä kiinnosta.Armi oli muhoslainen pikkukauppiaan tytär joka valittiin Miss Suomeksi sekä Universumiksi.Oli ensimmäinen suomalainen Universum.Kertokaahan,miksei sellaista ihmettä nykyään tapahdu? Kuten ei euroviisuvoittoakaan,paitsi kerran.Armi piti hotellia Mnilassa Gilinsä kanssa kunnes jäi leskeksi,kasvatti lapsensa,löysi uuden puolison,komean miehen.Mikä teitä ärsyttää.Vissiin se,että Armin ei ikänsä puolesta pitäisi enää näyttäytyä missään.Tähänkö tämä maailma on mennyt?Onhan meillä toinen Universum,mutta hänestä ei oikeasti kuulu enää mitään.Ehkä uskoontulo on vienyt julkisuushalukkuutta.Ei Annesta oikein mitään käteen ole jäänyt,onhan hän komea nainen vieläkin,mutta Armin kasvot nousee mulle ensiksi mieleen kun Universumista puhutaan.Vaikka olen Annen ajan nuori,en ollut syntynyt Armin aikaan.