Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa kovapäisen 6-vuotiaan kasvatuksessa!
28.08.2006 |
Poika on aina ollut sitkeä ja voimakastahtoinen. Muistan, kuinka 1,5-vuotiaana kannoin hänet leikkipuistosta pois huutaen ja rimpuilevana, kun hän ei halunnut lähteä kotiin. Muistan, kuinka hän alle 2-vuotiaana huusi koko neljän tunnin automatkan, kun ei halunnut istua autossa, eikä nukkua.
Koko ongelman ydin on siinä, että jos hän ei halua jotain, niin hän tekee kaikkensa, jotta saa haluamansa. Ja jos hän kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, niin hän suuttuu. Ja jos joku tekee hänelle vääryyttä, niin hän ajattelee kostoa niin kauan kuin saa kostonsa. Pikkuveli on tietysti se, joka tästä kaikesta eniten kärsii...
Eri ikäkausina hän on tietty käyttäytynyt eri tavoin. Kaksivuotiaana hän raivosi ja itki. Kolmevuotiaana hän huusi, huusi ja huusi. Neljävuotiaana hän löi ja potki. Viisivuotiaana oli rauhallinen kausi, mutta taas pomottelu nostaa päätään.... Esimerkkinä tämä: tulimme lomamatkalta keskellä yötä ja yöunet jäivät jotain kuuden tunnin mittaisiksi. Hän oli koko aamupäivän kuin ruutitynnyri ja iltapäivällä sanoin, että kaikki nukkuvat päikkärit. Poika ei halunnut. Minä sanoin, että hän ei pääse sängystä pois ennenkuin on nukkunut viisi minuuttia. Vain viisi, mutta se pitää nukkua. Poika yritti paeta, mutta otin hänet aina tiukasti syliin. Poika tappeli vastaan KAKSI tuntia, ennen kuin luovutti.
Eri aikakausina on pojan hallitsemisessa toiminut eri asiat. Kolmevuotiaana toimi parin minuutin jäähyt, kunnes poika oli itse jäähyllä 20 minuuttia, koska ei halunnut antaa periksi. Se jäähyistä.
Neljävuotiaana toimi tarrojen kerääminen hyvistä päivistä, kunnes tarrat eivät enää kiinnostaneet. Karkkipäivän peruminenkin toimi, kunnes poika päätti, ettei oikeastaan karkeista välitä.
Viisivuotiaana toimi nurkka, mutta nyt kun poika on nurkassa, mutta silmistä näkyy, että viha palaa, eikä nurkalla ole toivottavaa tulosta.
Olen ottanut rakkaimpia leluja pois, mutta poika vain nostaa nenänsä korkeammalle ja on välittämättä.
Ennenkuin kukaan ehtii väittää, niin lisää, että poika saa kotona huomattavan määrän huomiota meiltä vanhemmilta. Hän on päiväkodissa 6 h päivässä, muuten ollaan perheenä kotosalla tms.
Lisäksi päätavoitteeni on aina ollut kasvattaa häntä kehumalla ja positiivista palautetta antamalla. Vieläkin kehun hyvästä käytöksestä aina, samoin reiluudesta. Kehun, kun hän auttaa veljeään, osaa käytöstavat, osaa käyttäytyä kaupassa, osaa hillitä itsensä jne.
Kolmanneksi haluan sanoa, että meillä ei ole koskaan saatu kaikkea, mitä on halunnut. Jos jonkun asian olen päättänyt, en ole siitä antanut periksi. Moni asia on neuvoteltavissa, mutta kun minä sanon " ei" , niin se on sitten aina ollut " ei" .
Mutta silti hän saa kammottavia raivokohtauksia, jolloin uhkaa tehdä mitä hyvänsä. Viimeisin uhkaus on ollut se, että hän karkaa kotoa. Huoh...mitä ihmettä enää keksin tuon pojan kanssa? Milloin elämä oikein helpottaa?
Kommentit (31)
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että lapset voivat olla erilaisia? Ei kaikki lapset viihdy autossa, vaikka kuinka laulettaisi muumeja tai bongailtaisiin traktoreita, eikä lapsia saa aina haluamaan sitä, mitä itse haluaa. Hienoa, jos ne asiat toimivat teillä, mutta se ei tarkoita, että kaikilla muilla olisi samoin. Meilläkin on kuusivuotias kovapäinen ja ollaan välillä helisemässä. Joku keino tepsii tänään, mutta huomenna se voi olla joku toinen. Niin kuin joku taisi jo mainita perheneuvolaan voi ottaa yhteyttä tai jutella ihan neuvolassa, riippuen millainen terveydenhoitaja siellä on.
Pitkää pinnaa toivotellen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On varmaan 6-vuotiaita, jotka hoitavat kotitöitä säännöllisesti, auttavat äitiä käskystä ja nukkuvat vaikka ylimääräiset päikkärit jos komennetaan, mutta todella suuri osa tuonikäisistä ei siihen pysty. 6:n vuoden iässä käydään läpi ns. pikkumurrosikäää, ja viisaat vanhemmat pikemminkin vähän löysää kuin kiristää otetta silloin. Mitäs jos antaisit lapsen rauhassa taantua vähäsen, luopuisit liioista velvollisuuksista etkä esittäisi puoleen vuoteen mitään uusia vaatimuksia? Anna lapsen kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa ja keskity sinä luomaan hänelle turvallinen kasvuympäristö.
Olis kiva lukea tuo Lapsen maailma -lehden juttu. Olen itse oppinut kantapään kautta että kovapäisen ja älykkään lapsen kanssa pärjää parhaiten kun luottaa lapsen järkeen ja pitää kuuliaisuuden vaatimukset minimissä. Jos varhaiskasvatus on onnistunut, lapsi kyllä pohjimmiltaan haluaa toimia oikein ja vastustelee lähinnä protestoidakseen tai saadakseen huomiota. Kun lapsi huomaa että kiukuttelulla ei ole mitään tehoa, hän yleensä palaa ruotuun ihan itsekseen. Pahinta mitä aikuinen voi lapsen kiukutellessa tehdä, on antautua samantasoiseen inttämiseen - parempi on vaikka antaa itsekin vähän periksi (vaikka ettei 6:vn tarvitse nukkua, mutta pitää lueskella sängyssä hiljaa) ja antaa tilanteen laueta siihen. Näin toimii ainakin meidän nykyään 8-vuotias luupää.
Jäin pohtimaan krijoituksianne.
25: meillä ongelma on se, että oma rauhallisuus ei auta mitään. Lapsi itse ei anna periksi, ei sitten koskaan. Vaikka itse seisoisi päällään, niin hän jatkaa känkkäänsä.
Pitänee pohtia tuota säännöllisyyttä ja etukäteen puhumista enemmän.
27: minulla on ollut lasteni suhteen kolme vaatimusta aina parivuotiaasta lähtien. Ne ovat, että ketään ei saa satuttaa, mitään ei saa rikkoa ja tietyt käyttäytymistavat pitää olla (en mene näihin, mutta voin sanoa, ettei esim. ruokapöytätapoja ole liikaa). En jaksa uskoa, että vaatisin liikaa, pikemminkin liian vähän.
Ehkä yksi ongelmista on turhautuminen. Kun lapsi turhautuu, niin hän alkaa käytttäytyä inhottavasti. Ymmärrettävää kyllä. Mutta ei aina voi itse ryhtyä viihdytystoimistoksia, eikä siihen aina ole mahdollisutta. Miten sitä lasta saisi opetettua kanavoimaan omaa turhautumistaan? Sehän lähtee sisältäpäin, eikä ole ulkoapäin ohjattua.
ap
mietin, mitä tarkoitan tuolla, ettei kuusivuotiaan tarvitse välttämättä nukkua, mutta taisitkin puhua siitä, että pakotin hänet päikkäreille.
Ehkä näitä esimerkkejä ei pitäisi täällä kertoa, sillä irrallaan kontekstista ne ovat omituisia. Tuo tilanne oli se, että pojan silmät punoittivat ja verestivät väsymyksestä. Silmät siis seisoivat päässä. Lisäksi poikani tuntien tiesin, että jos hän ei nukkuisi, niin sitten helvetti olisi irti illalla.
Ymmärrän, että tuo esimerkki antoi itsestäni tosi vaativan kuvan...
en mitenkään erityisemmin vastannut juuri sinulle, monessa viestissä
puhuttiin neuvottelemisesta. Älä nyt ole siellä niin karvat pystyssa :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kun on kolmen lapsen kanssa tottunut neuvottelemaan, ei hirvittänyt murrosiät ollenkaan ja hyvä niin, sillä kolmen murrosikäisen äitinä ei ole yhtään hullumpi olla.
Mutta onnea sinulle valitsemallasi tiellä. Otakohan vielä 180-senttisenkin väkisin kainaloon?
terv. kakkonen
sanoi ehkä n. 6-vuotiaana, että miks mua aina vaan käsketään ja käsketään ja moititaan... Jotenkin se sai minutkin näkemään tilanteen vähän paremmin hänen kannaltaan: pikkuveli sai paljon enemmän anteeksi ikänsä takia, häntä useammin houkuteltiin tottelemaan tiukan käskyttämisen sijaan ja kaiken kaikkiaan häneltä vaadittiin paljon vähemmän. Noinhan sen periaatteessa kuuluukin olla mutta sen herkkää ja vaikeaa vaihetta elävän 6-vuotiaan kannalta tilanne oli varmaan tosi kurja ja epäoikeudenmukainen. Etenkin kun hän usein käyttäytyi ihan hyvin, kun sai olla itsekseen - ongelmia tuli vain silloin kun me vanhemmat jääräpäisesti vaadimme että jokin asia tehdään sillä sekunnlla ja juuri niin kuin me haluamme. Meillä moni asia helpotti kun vähän löysättiin ja annettiin pojan esim tulla hampaiden pesulle omaan tahtiinsa. Tehtiin vaan ensin selväksi että iltasatua ei ehditä lukea, jos hampaita ei olla pesty klo 8 mennessä. Muutenkin selvä ja looginen seuraamus on tehokkaampi kuin " tyhjä" rangaistus. Silloin lapsikin pääsee ikään kuin valitsemaan kummin tekee ja ottaa vähän enemmän vastuuta omista asioistaan.
Ja joskus pätee sekin vanha viisaus, että viisaampi väistää... 6v. kyllä tietää jo milloin taistellaan vain taistelun vuoksi ja milloin on oikeasti kyse asioista. Ei hänen kasvatuksensa siitä kärsi että joskus antaa periksi, kun huomaa että homma ei toimikaan niin kuin aikuinen alun perin ajatteli.
T.27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vasta kolmevuotias luupää, mutta voin uskoa että samantyyppistä tulevaisuutta odotellaan.. Muutaman asian keksin, joita voisi miettiä.
-Tunteiden käsitteellistäminen: kun poikaa turhauttaa, harmittaa tms., niin mietitte yhdessä, mistä se johtuu ja mitä sille voisi tehdä. Siis että annatte nimen sille känkkäpuuskalle. Meillä käy tosi usein niin, että joku harmitus on päällä eikä mikään auta ja sitten kun otetaan syliin ja mietitään, niin vastauksena on " mulla oli äitihätä" .
-Munakello on loistava keksintö. Leikkiajan saa hyvin neuvoteltua yhdessä ja kun kello pärähtää, molemmat tietävät että siitä ei enää neuvotella.
-Kiinnipito MEGAraivareissa. Etsi käsiisi kirja, jossa puhutaan " holding" -menetelmästä. Ehkä googlaamallakin löytyisi? Lasta siis pidetään kiinni kunnes hän rauhoittuu. Tämä voi kestää ensin tuntikausia mutta aika lyhenee myöhemmin. Vaatii aikuiselta pitkää pinnaa, sillä lasta ei saa rauhoittumaan jos itsellä kiehuu. Huom! Ei sovi väkivaltaan taipuvaisille (enkä epäile että sinä olisit mutta eipä täällä tiedä ketkä käy lukemassa!)
Esim. tuo 1,5v kantaminen puistosta kertoo siitä että taisit unohtaa varoittaa lasta siitä, että kohta lähdetään puistosta..? Meillä on tehty niin aina, ensin varoitetaan, että kohta lähdetään kotiin, ja lisätty että nyt voit vielä laskea mäkeä, keinua tms ja sen jälkeen lähdetään. Niin on se vaan ihme kun se puistosta lähteminenkin on helppoa..
Ja tuo 4 tunnin huutaminen automatkalla.. voi apua! Puhuitteko lapselle yhtään etukäteen että olette lähdössä automatkalle, ja minne ja kuinka kauan siellä autossa istutaan? Saiko hän mitään kivaa matkalle, esim. jotain pientä uutta lelua, jotain herkkua niin että se matkan teko ois ollut vähän kivempaa?
Minusta vika on nyt sinussa ap. Sinä oletat että lapsesti toimii ajatuksesta, että hän reagoi kuin aikuiset, etkä ota sitä huomioon että hän on lapsi. En yhtään ole yllättynyt hänen käytöksestään tuossa tilanteessa. Opi antamaan aikaa hänelle, kerro asioista etukäteen, äläkä oleta hänen reagoivan nopeasti. Jos sinä itse olet nopea reagoija ja lapsesi hidas, niin yhteentörmäyksiä tulee varmasti. Mietihän oikein minkälainen lapsesi on ja minkälainen itse olet. Ehkä keksit itsekin ratkaisun kun oiken pysähdyt ajattelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä ei ole ikinä toiminut tuo holding eli kiinnipitäminen. Ei pienenä eikä isompana, sillä lapsi on siitä saanut lähinnä paniikkikohtauksen. Muistuttaa minusta muutenkin liikaa väkivaltaa, vaikka ehkä se joillakin toimiikin.
Sitten tuo ap:n kuvaama nurkkarangaistus: eikö se ole aika vanhanaikaista ja autoritaarista. Ei ihme, että se on herättänyt lapsessa vihaa. Toisaalta kyllähän lapsia aina välillä pitää laittaa jäähylle, ja meillä laitetaan toiseen huoneeseen. Mutta nurkka nostattaa niin ikäviä mielikuvia...
Meillä tehoaa parhaiten uhkailu ja kiristys, suoraan sanoen. Eli jos et harjaa hampaita, jää iltasatu lukematta, jne.
nyt myös eskari-ikäinen.
Meillä on juuri se rajoista kiinni pitäminen kyllä auttanut. Ja lisäksi se, että itse pysyy aikuisena. Välillä keittää niin vietävästi, mutta puren hammasta ja yritän olla räjähtämättä.
Lapsi selvästi haluaa olla iso, mutta kun ei oikeasti vielä olekaan. Olen opetellut " nauttimaan" raivokohtauksista ja mietin, että tuollaisella sisulla varustettu lapsi tulee pärjäämään, jos osaa kanavoida voimansa oikein.
En oikeen osaa antaa erikoisia neuvoja, mutta meillä auttavat rajat, oma rauhallisuus, se, että lapsen antaa rauhassa purkaa tunteita ja säännööllisyys. Tarkoitan lähinnä säännöllistä päivärytmiä ja sitä, että uusista tilanteista puhutaan jo etukäteen.