Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa kovapäisen 6-vuotiaan kasvatuksessa!
28.08.2006 |
Poika on aina ollut sitkeä ja voimakastahtoinen. Muistan, kuinka 1,5-vuotiaana kannoin hänet leikkipuistosta pois huutaen ja rimpuilevana, kun hän ei halunnut lähteä kotiin. Muistan, kuinka hän alle 2-vuotiaana huusi koko neljän tunnin automatkan, kun ei halunnut istua autossa, eikä nukkua.
Koko ongelman ydin on siinä, että jos hän ei halua jotain, niin hän tekee kaikkensa, jotta saa haluamansa. Ja jos hän kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, niin hän suuttuu. Ja jos joku tekee hänelle vääryyttä, niin hän ajattelee kostoa niin kauan kuin saa kostonsa. Pikkuveli on tietysti se, joka tästä kaikesta eniten kärsii...
Eri ikäkausina hän on tietty käyttäytynyt eri tavoin. Kaksivuotiaana hän raivosi ja itki. Kolmevuotiaana hän huusi, huusi ja huusi. Neljävuotiaana hän löi ja potki. Viisivuotiaana oli rauhallinen kausi, mutta taas pomottelu nostaa päätään.... Esimerkkinä tämä: tulimme lomamatkalta keskellä yötä ja yöunet jäivät jotain kuuden tunnin mittaisiksi. Hän oli koko aamupäivän kuin ruutitynnyri ja iltapäivällä sanoin, että kaikki nukkuvat päikkärit. Poika ei halunnut. Minä sanoin, että hän ei pääse sängystä pois ennenkuin on nukkunut viisi minuuttia. Vain viisi, mutta se pitää nukkua. Poika yritti paeta, mutta otin hänet aina tiukasti syliin. Poika tappeli vastaan KAKSI tuntia, ennen kuin luovutti.
Eri aikakausina on pojan hallitsemisessa toiminut eri asiat. Kolmevuotiaana toimi parin minuutin jäähyt, kunnes poika oli itse jäähyllä 20 minuuttia, koska ei halunnut antaa periksi. Se jäähyistä.
Neljävuotiaana toimi tarrojen kerääminen hyvistä päivistä, kunnes tarrat eivät enää kiinnostaneet. Karkkipäivän peruminenkin toimi, kunnes poika päätti, ettei oikeastaan karkeista välitä.
Viisivuotiaana toimi nurkka, mutta nyt kun poika on nurkassa, mutta silmistä näkyy, että viha palaa, eikä nurkalla ole toivottavaa tulosta.
Olen ottanut rakkaimpia leluja pois, mutta poika vain nostaa nenänsä korkeammalle ja on välittämättä.
Ennenkuin kukaan ehtii väittää, niin lisää, että poika saa kotona huomattavan määrän huomiota meiltä vanhemmilta. Hän on päiväkodissa 6 h päivässä, muuten ollaan perheenä kotosalla tms.
Lisäksi päätavoitteeni on aina ollut kasvattaa häntä kehumalla ja positiivista palautetta antamalla. Vieläkin kehun hyvästä käytöksestä aina, samoin reiluudesta. Kehun, kun hän auttaa veljeään, osaa käytöstavat, osaa käyttäytyä kaupassa, osaa hillitä itsensä jne.
Kolmanneksi haluan sanoa, että meillä ei ole koskaan saatu kaikkea, mitä on halunnut. Jos jonkun asian olen päättänyt, en ole siitä antanut periksi. Moni asia on neuvoteltavissa, mutta kun minä sanon " ei" , niin se on sitten aina ollut " ei" .
Mutta silti hän saa kammottavia raivokohtauksia, jolloin uhkaa tehdä mitä hyvänsä. Viimeisin uhkaus on ollut se, että hän karkaa kotoa. Huoh...mitä ihmettä enää keksin tuon pojan kanssa? Milloin elämä oikein helpottaa?
Kommentit (31)
hmmm.... en ihan ymmärrä, mitä ajat takaa. Minä sanoin lapselle 1,5-vuotiaana, että nyt lähdetään kotiin. Hän ei suostunut, joten minä kannoin hänet pois. Miten sinä olisit saanut hänet pois puistosta?
Kyllä annoin pojan huutaa autossa neljä tuntia. Meidän piti olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Poika tietty lopetti huutamisen, kun pidimme taukoa, mutta vieläkin varmaan olisimme samalla taukopaikalla, jos olisimme hänen antaneen päättää....
Kerropa selvästi, miten sinä olisit tilanteet hoitanut?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 4-vuotias kovapää, jota ei millään keinoilla saa houkuteltua haluamaan jotain. Hän haluaa ja siinä ei muu auta kuin tehdä niinkuin vanhempi haluaa eli usein joutuu kantamaan huutavana tai antaa huutaa jotain tiettyä asiaa.
Neuvoja kaipaisin minäkin. Alkaa olla vitsit vähissä tuon jääräpään taltuttamiseen. Aina keksii jonkun uuden asian, josta kiukutella.
Siinä itse asiassa suositeltiin ennemmin neuvotteluja ja joustavuutta, kuin tiukkoja sääntöjä ja tappelua. Oli mielenkiintoinen artikkeli, mutta en ihan vielä ole varma, mitä asiasta ajattelisin.
sulla on aikaa ja jaksamista saada kovapäinen puolitoistavuotias haluamaan jotain, mitä hän ei missään nimessä halua?
Oletko juuri niitä idioottikasvattajia, jotka ihan tosissaan luulee, että lapsi vahingoittuu, jos joutuu kokemaan jotain negatiivista joskus?
Vai niitä ihmisiä, jotka ei kykene katsomaan, kun toinen huutaa, kun oma tasapaino on niin ja näin?
Anyway, kommenttisi oli aika järjetön.
Asiaan, meillä on myös kovapäinen poika, paljolti samanlainen kuin ap:n. En osaa antaa neuvoja, näyt tekevän kaiken tosi hyvin, toivottavasti lapsemme rauhoittuvat iän myötä, kauhistuttaa hieman tuo murrosikä!
Mulla on vasta 2 poikaa jokka alle 3- vuotiaita.. Mutta jos sopii niin sörkkään lusikan soppaan?
Musta on ihan normaalia että lapsi laittaa vastaan. Kiukkuaa minkä kerkiää. Sitä mukaa kun lapsi kasvaa niin kokeilee kaikkea mahdollista.
Tärkeetä on kuitenkin olla johdonmukanen ja jauhaa kieltoja, ohjata niihin sallittuihin leikkeihin ja juttuihin.
Otat vaan kunnolla leluja pois, ei telkkaria, ei herkkuja, kotona arestissa (kavereilla vaan pelaa ja saa sillon tehdä sitä pelaamista eikä kotona haittaa vaikka ei saa pelata).
Liikaa ei saa lapselta vaatia! Musta unohdetaan liian nopsaan että lapset ei oo koneita, niillä on tylsää ja lapsi ei ole minikokoinen aikuinen joka kiittää automaattisesti mummolassa kun saa lasin mehua ja istuu hiljaa.
Musta on ihan tarpeeksi vaadittu ettei mene kirjahyllylle, sotke kukkamultia lattialle. Perusasiat.
Huutavasta lapsesta on kokemusta: jos saa hepulin kun pitää lähteä niin se sitten itkee. Harmiin ei oo kukaan kuollu. Mutta lapselle voi selittää että mennään syömään niin jaksetaan leikkiä vielä pikkuautoilla.
Paremmin kuitenkin päästään puistosta jos leikitään vielä kotipihassa, mietitään mitä kotona tehdään, ollaan riittävän kauan puistossa ja lapsi valmistellaan pikkuhiljaa lähtöön; kohta lähdetään kotiin, joko on nälkä?
Isommalle voi sanoa et vartti vielä ja lähdetään, sitten 10 minsaa ja 5 minsaa. Sit joko sää pakkaat tavarat; sanot et menet keräämään tavaroita -tai kerää ne lapsen kanssa. Sitten heilutatte kavereille ja huutelet että nähdään taas!
Sun lapsi varmaan osaa sanoa miksi se ei halua tehdä jotain. Sää voit jo keskustella lapsen kanssa ja mietitte yhdessä kuin että sää pakotat.
Ehkä yhdessä miettiminen auttaa. Aina ei isompi lapsi tartte päiväunia. Makaa vieressä tai lue päiväsatuja. Mutta meillä 2- vuotias tarttee vähän enempi apuja mitä leikkejä katselee tai alkaa väsyneenä kiukutteleen.
Anna lapselle vastuuta siivota, vaikka tyhjentää pesukoneita tai vie roskia.
Positiivinen palaute on tosi hyvä, mutta musta sää voisit keskustella enempi lapsen kanssa jos joku asia harmittaa.
Ja semmonen näkökulma että muista et 6- vuotiaasi itse kärsii tilanteesta eniten. Ei pikkusempi. Vaan se kiukkunen. Tue vaan lasta ja koita ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän esikoinen on aina ollut erittäin voimakastahtoinen sekä melkein pelottavan fiksu. Hänelle on aina pitänyt selittää, miksi joku asia tehdään. En tiedä, olisiko tältä vältytty, jos aikoinaan ei olisi lähdetty keskustelun tielle, mutta nythän on jo myöhäistä sitä itkeä. Hän muistaa kaikki hänelle luvatut asiat suunnilleen koko elämänsä ajalta ja armottaa asettuu vastahankaan, jos " sopimus" ei vanhempien puolelta pidä.
Eihän siinä mitään, jos lapsia olisikin vain yksi. Mutta kun myös pikkusisarukset pitää huomioida ja vanhempienkin koettaa säilyttää jonkunlainen auktoriteetti sekä saada asialliset asiat hoidettua, ollaan välillä oltu tilanteessa, jossa pikkuaikuistamme kannetaan tai hyvin napakasti äyskäisten käsketään tekemään just niinkuin sanotaan.
joskus se että antaa valita 2-3 eri vaihtoehdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Hänelle on aina pitänyt selittää, miksi joku asia tehdään.
Kaikella asialliselle pakkotekemiselle on syy. Jos ei ole, sitä ei oikeasti ole pakko tehdä. Ja esim pikkusiskojen huomioimiselle ON syy. Senkin voi selittää kunnes toinen toivottavasti ymmärtää.
Ongelma tulee vain siitä että opettajat jne eivät viitsi perustella tekemisiään edes itselleen.
Vierailija:
hmmm.... en ihan ymmärrä, mitä ajat takaa. Minä sanoin lapselle 1,5-vuotiaana, että nyt lähdetään kotiin. Hän ei suostunut, joten minä kannoin hänet pois. Miten sinä olisit saanut hänet pois puistosta?Kyllä annoin pojan huutaa autossa neljä tuntia. Meidän piti olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Poika tietty lopetti huutamisen, kun pidimme taukoa, mutta vieläkin varmaan olisimme samalla taukopaikalla, jos olisimme hänen antaneen päättää....
Kerropa selvästi, miten sinä olisit tilanteet hoitanut?
ap
Puolitoistavuotiaan saa todella helposti haluamaan, mitä haluat. Tarvitaan vain hyppysellinen mielikuvitusta mielivallan sijaan. Lähdetäänpä katsomaan, nähdäänkö variksia, kuorma-autoja, kissoja, oravia jne. Mennäänpä keräämään hienoja kiviä, käpyjä jne. Mennäänpä katsomaan, onko posti jo tullut/Nalle herännyt jne jne.
Tätä tarkoitan sillä, että saat lapsen haluamaan sitä, mitä sinä haluat.
Ja lukemattomat autoilut on hoidettu laulaen, Muumi-cdtä kuunnellen, omenaa purren, autoja laskien jne jne. Sen verran mukavuuden haluinen äiti olen, että neljää tuntia huutoa en autossa mielelläni kuuntele.
terv kakkonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kakkosen pointin.
Ap. n tekstin ymmärsin ettei lapsi 2- vuotiaana halunnu istua autossa eikä sielä nukkua. Huusi koko matkan. Kyllä mullakin tuli pallo kurkkuun.
Meillä 2- vuotias jos alkaa leikkiin turvavyöllä ja vääntää niin otan kädestä niin kiinni ettei saa vyötä irti. Tietty protestoi kahta kamalammin, irrotan kun lupaa lopettaa. Jos olen lapsen kanssa ilman aikuista joka voisi pitää lapsesta kiinni niin pysäytän, laitan vyön kunnolla ja asiasta jutellaan. Joskus liikkeelle ei meinaa päästä mutta huokuttelu tehoaa; meillä on kerran haettu tarhasta lapsi niin ettei olisi halunnut lähteä ja lapsi huusi ja väänsi. olin vieressä, laitoin vyön ja rauhoittelin ja juttelin mihin mennään ja mitä sielä keksitään puuhaksi.
Pitkille automatkoille ollaan otettu mukaan leluja ja tavaroita joita lapsi saa katsella, muutama uusi tavara on ihan ehdottomia ajankuluttajia. En aina itsekään tykkää istua tuntikausia autossa joten ymmärrän että eloisa 2- vuotias vielä vähemmän.. Herkuttelu vie myös huomioo ja saadaan aikaa kulumaan siihenkin. Sitten vois katsella mitä ikkunoista näkyy jne.
10: meillä on aina paljon neuvoteltu. Enemmän tuo isä on neuvottelijatyyppi. Minäkin neuvottelen alkuun, mutta en ole niin pitkäpinnainen, että jaksaisin selittää ja perustella loputtomiin. Olen itsekin miettinyt, että olisikohan pitänyt neuvotella vähemmän, käskyttää ja odottaa vain enemmän toimintaa ja tottelemista, kuin ennen vanhaan.
9: olet ihan oikeassa, mutta et ilmeisesti tiedä, mitä tarkoittaa kun lapsi on " kovapäinen" . Hän kyllä tottelee oikein mallikelposiesti niin kauan, kun hänelle ITSELLEEN se sopii. Joskus koko päivänkin on kuin armeijan ojennuksessa. Mutta sitten kun hänelle ei se sovi, ei mikään suosuttelu, neuvottelu tai motivointi auta.
Hänen tehtävänään on astianpesukoneen purku pyydettäessä. Voi hyvänen aika sitä, mikä työ oli sen tehtävän antamisessa. Poika teki sen pari kertaa ja sitten " ei kiinnostanut" . Hän kolme varttia huusi, raivosi, rikkoi jotain protestoidessaan.
Rasittavinta tässä kaikessa on se, että olen huomannut oman suuttumisen olevan se kaikista tehokkain tapa saada poika kuriin. Olen yrittänyt aina olla kärsivällinen ja hillitä itseni. Olen yrittänyt " vaientaa" tilanteen pois, eli olemalla huomaamatta ja välittämättä, jotta tilanne unohtuisi. Mutta ei, juuri silloin tilanne pysyy yllä vaikka sen neljä tuntia.
Eilen aamulla poika oli tosi rasittava heti aamusta. Koko ajan pikkuveli itki, poika kieltäytyi auttamasta pöydän kattaamisessa, kun pyysin, että hän nostaa pikkulusikat pöytään jne. jne. Pientä kiusaa siis. Minulta paloi pinna ja huusin kurkkuni kipeäksi " olen kyllästynyt sinun käytökseesi, kuusivuotias käyttäytyy kuin kolmevuotias, sä olet tosi rasittava!!!" (en ole elämässäni montaa kertaa huutanut kenellekään...).
Kas, poika vaikeni, kattasi pöydän, oli tosi nätisti.... Mutta en minä jaksa suuttua, se nostaa vain omaa verenpainettani. Toisekseen kokemuksesta tiedän, että sekin menettänee tehonsa jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
turha kysyä pieneltä montaa kertaa " lähdettäiskö kotiin?"
Parempi ottaa kainaloon ja mennä eikä meinata
Toi on se mitä me tehään muksuille.. ;)
Tänään lähetään tarhaan, mennään autolla, äiti ajaa apina-avaimella (avaimenperässä on apinalelu josta lapsi tykkää), mietitään nähdäänkö rekkoja tai traktoreita matkalla ja onko Aapo tarhassa ja mitä kivaa sielä tänään tehdään?? Lauletaanko lauluja? Ai lauletaan? No onko loruja tai tanssimista -Ai eikö? No onko hyvää ruokia tai pikkuautoilla leikkimistä? Jaa on?? No onko loruja ja tanssia? Ai on sittenkin??!
Kun lasta valmistelee niin kas kumma kun ei tulekaan itku tai kiukku, meillä lapsi sanoo että veli tulee mukaan ja hakee eteisestä kengät!
Lapsen kanssa tarttee olla vähän lapsellinen. Ei pitää sylissä ja pakolla pukea toppavaatetta kun toinen rimpuilee. Varata kunnolla aikaa lähtöön ja selitellä lapselle minne mennään ja mitä tehdään.
Se ei tarkota sitä että lapsella ei oo sääntöjä tai lapsi hemmotellaan. Mutta lapsellakin saa olla huonoja päiviä, ne pitää vaan tukea pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt meni ymmärrys väärin siinä, että lapsi on vain laitettu yksin tuoliin istumaan autoon. Meillä oli musiikit, kirjat, lelut, minä lauloin takapenkillä lapselle... mutta ei: lapsi kun huusi, se huusi. Koska se ei HALUNNUT olla autossa. Tämä tiedoksi teille, joiden lasten voimakastahtoisuus on vielä normaalin rajoissa....
Nyt keskustelu ohjautuu väärille teille. Kuusivuotiaalle ei enää voi noin tehdä!
Ehdotuksia kaivataan isomman lapsen kasvatukseen!
ap
Kakkonen ei ole kirjoittanut eikä myöskään käytännössä käyttänyt tyyliä lähdettäiskö jo kotiin. Lue toiseen kertaan tekstini, niin ehkä ymmärrät. Jos et, yritä löytää tuttavapiiristäsi lukutaitoinen.
Antaa lapsen huutaa kiukkuansa. Lapsella ei ole mitään hätää ja hän voi itse päättää huutaako vai ei. Siinä voi vaikka opetella sitä itsehillintääkin jos vaikka huutaisi vain yhden tunnin neljän sijaan.
välillä on parempia päiviä ja aika usein huonompia... mulla ei ole neuvoja sulle AP , valitettavsti. Mutta itse olen ajatellut ottaa yhteyttä perheneuvolkaan tms. jotta saisi tukea tähän hommeliin. Vielä en ole saanut aikaiseksi. Myös mannerheimin lastensuojeluliitolal on jotain tukea antavaa puhelinneuvontaa tms vanhemmille.
Voimia sulle ja muista nähdä ne positiiviset asiat lapsessa. Itse myös yritän välttää tilanteita, joidenka aikana tilanne ajautuu " katastrofiksi"
Mun tapa on valmistaa lähtöön. Siihen että vaikka puisto on ihan HUIPPU paikka lapselle niin kotona on pikkuautoja ja voi piirtää jne.
Kuka tykkää siitä et äiti sanoo KOTIIN, jos ei heti kiinnosta niin ottaa syliin.
Sitten kotona äiti menee tietokoneelle ja lapsi saa leikkiä leluilla yksin.
Jos pikkuveli kaatuu niin heti komennetaan isoa (jos olis vaikka kiusannu) kun oma asenne on et isompi on se joka AINA kiusaa.
On meijän esikoinen heittäytyny eteisen lattialle ja hakannu päätä lattiaan, kiljunu naama punasena, purru mua ja itteensä siinä angstissaan.. :(
Mutta noilta tilanteilta koitan välttyä sillä että otan huomioon että mun lapsi on myös tunteva lapsi joka rakastaa puistoa, on aamuväsyny eikä osaa puhua kunnolla.
Mut nyt mun tarttee mennä! Hei vaan.
Vierailija:
Oletko todella luullut, että 1,5-vuotiaan kanssa toimitaan kuin aikuisen kanssa? Että kun sanot, että lähdetään, hän lähtee. Tuon ikäistä houkutelaan ja sinun tehtävänäsi kasvattajana on saada HÄNET HALUAMAAN LÄHTEÄ. Vain ääritapauksissa kannat hänet huutavana, kuten esim vaarallisessa tien ylityksessä.
Ja olet antanut hänen huutaa 4 tunnin automatkan alle 2-vuotiaana?
Tulee paha mieli tällaista lukiessa. Katso nyt peiliin, mitä olet saanut aikaiseksil.