Te Eronneet.. Vastauksia kiitos..

?

Erosimme 8 vuotta sitten, 4 vuoden avioliiton jälkeen. 

Syyt: miehen alkoholismi ja toistuva pettäminen erityisesti maksullisten naisten kanssa. Sekä yleinen henkinen epävakaus, mikä saattoi johtua paljolti älyttömästä juomisesta tosin. Minä jätin lopulta.

Ei ollut onneksi yhteisiä lainoja eikä lapsia.

Ero kannatti todella, ainoa mikä kaduttaa on etten lähtenyt jo paria vuotta aiemmin vaan kidutin itseäni sietämällä ainaisia loukkauksia ja pettämisiä.

Itseänikin kiinnostaisi tietää. Varsinkin jos asutaan yhdessä että miten on toimittu, kumpi lähtee ja millaista on ollut jakaa kotia vielä sen aikaa, että jompi kumpi/ molemmat löytää uuden asunnon...

Hei ap, älä säikähdä sitä, että mietit eroa. Se on vain ajatus. Toisaalta, haluatko lähteä sitä ruokkimaankaan enempää? Koska helposti se ajatus myös vahvistuu ja alkaa tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta, "koska sydän sanoo niin". Mutta ajattele myös järjellä. Sanot, ettei sulla ole edes oikein mitään syytä eroon. Koita ruokkia välillä sitä ajatusta! =) Kaikki... no valtaosa meistä joskus kyllästyy suhteeseensa, siihen tuttuun ja turvalliseen (se on jo paljon, jos mies on turvallinen!), peruspuuroon ja arkeen... Mutta sitä se elämä on. Ajattele esimerkiksi hetki sellaista tilannetta, kun olet saanut kuulla jonkun läheisen menehtyneen. Kuinka koko maailma menee sijoiltaan etkä voi ajatella mitään muuta kuin sitä suruasi. Miten sitä silloin olisi valmis antamaan mitä vaan, että kaikki olisi niin kuin äsken. Sitä tuttua ja turvallista, kaikki oli kuitenkin hyvin. Tämä ajatus auttaa itseäni suhteuttamaan näitä "olisinpa vapaa" -ajatuksia.

Mitä hyödyt siitä, jos eroat - tai mitä menetät, jos et eroa? Kaipaatko enemmän aikaa yksin, haluatko jotain säpinää (en tarkoita välttämättä edes miehen kanssa, vaan sellaista vauhdikasta elämää vain, lisää omia menoja, omaa aikaa, suunnitelmia ja niiden toteuttamista)? Etkö voisi näitä toteuttaa suhteessasi? Ilmeisesti ainakaan et ole ihastunut toiseen, vaikka ei sekään vaarallista ole. Itsekin ihastun aina toisinaan, mutta kohdistan kaiken sen intohimon ("kuinka me tuon miehen kanssa rakastelisimme romanttisella automatkallamme" jaada jaada) omaan mieheeni. Ajatukset ei ole pettämistä... =D Kuitenkin haluan pysyä sen oman tutun ja turvallisen rinnalla ja olla loukkaamatta häntä parhaani mukaan.

Olen itsekin siis eronnut pitkästä suhteesta, mutta ihan "oikeiden ongelmien" vuoksi (väkivaltaa). Siihen rinnastettuna tämä tuttu ja turvallinen on ihan parasta. Enkä sano että jos et ole yksinkertaisesti onnellinen etkä koe, että voisit sitä enää suhteessasi olla (toisaalta, kuka meistä osaisi sitäkään ennustaa...?), niin ei se ero mikään väärä vaihtoehto ole. Ihmiset menee yhteen, elävät yhdessä, toteavat olevansa liian erilaisit toisilleen vaikka ehkä täydellinen jollekin muulle - ja eroavat. Sellaista se on. Toivon vaan, ettet hätäilisi etkä tekisi mitään, mitä kadut. Ehkä voisit koittaa itsenäistyä hieman, kokeilla itse (/yhdessä) uusia juttuja, uusia ystäviä, mitä haluat. Tarvitseeko sen vuoksi erota? =)

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 12:04"]Erosimme 8 vuotta sitten, 4 vuoden avioliiton jälkeen. 

Syyt: miehen alkoholismi ja toistuva pettäminen erityisesti maksullisten naisten kanssa. Sekä yleinen henkinen epävakaus, mikä saattoi johtua paljolti älyttömästä juomisesta tosin. Minä jätin lopulta.

Ei ollut onneksi yhteisiä lainoja eikä lapsia.

Ero kannatti todella, ainoa mikä kaduttaa on etten lähtenyt jo paria vuotta aiemmin vaan kidutin itseäni sietämällä ainaisia loukkauksia ja pettämisiä.

[/quote]

Kiitos vastauksesta, kurja tilanne mutta ainut ratkaisu taitaa olla ero. Ap

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 12:17"]Hei ap, älä säikähdä sitä, että mietit eroa. Se on vain ajatus. Toisaalta, haluatko lähteä sitä ruokkimaankaan enempää? Koska helposti se ajatus myös vahvistuu ja alkaa tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta, "koska sydän sanoo niin". Mutta ajattele myös järjellä. Sanot, ettei sulla ole edes oikein mitään syytä eroon. Koita ruokkia välillä sitä ajatusta! =) Kaikki... no valtaosa meistä joskus kyllästyy suhteeseensa, siihen tuttuun ja turvalliseen (se on jo paljon, jos mies on turvallinen!), peruspuuroon ja arkeen... Mutta sitä se elämä on. Ajattele esimerkiksi hetki sellaista tilannetta, kun olet saanut kuulla jonkun läheisen menehtyneen. Kuinka koko maailma menee sijoiltaan etkä voi ajatella mitään muuta kuin sitä suruasi. Miten sitä silloin olisi valmis antamaan mitä vaan, että kaikki olisi niin kuin äsken. Sitä tuttua ja turvallista, kaikki oli kuitenkin hyvin. Tämä ajatus auttaa itseäni suhteuttamaan näitä "olisinpa vapaa" -ajatuksia.

Mitä hyödyt siitä, jos eroat - tai mitä menetät, jos et eroa? Kaipaatko enemmän aikaa yksin, haluatko jotain säpinää (en tarkoita välttämättä edes miehen kanssa, vaan sellaista vauhdikasta elämää vain, lisää omia menoja, omaa aikaa, suunnitelmia ja niiden toteuttamista)? Etkö voisi näitä toteuttaa suhteessasi? Ilmeisesti ainakaan et ole ihastunut toiseen, vaikka ei sekään vaarallista ole. Itsekin ihastun aina toisinaan, mutta kohdistan kaiken sen intohimon ("kuinka me tuon miehen kanssa rakastelisimme romanttisella automatkallamme" jaada jaada) omaan mieheeni. Ajatukset ei ole pettämistä... =D Kuitenkin haluan pysyä sen oman tutun ja turvallisen rinnalla ja olla loukkaamatta häntä parhaani mukaan.

Olen itsekin siis eronnut pitkästä suhteesta, mutta ihan "oikeiden ongelmien" vuoksi (väkivaltaa). Siihen rinnastettuna tämä tuttu ja turvallinen on ihan parasta. Enkä sano että jos et ole yksinkertaisesti onnellinen etkä koe, että voisit sitä enää suhteessasi olla (toisaalta, kuka meistä osaisi sitäkään ennustaa...?), niin ei se ero mikään väärä vaihtoehto ole. Ihmiset menee yhteen, elävät yhdessä, toteavat olevansa liian erilaisit toisilleen vaikka ehkä täydellinen jollekin muulle - ja eroavat. Sellaista se on. Toivon vaan, ettet hätäilisi etkä tekisi mitään, mitä kadut. Ehkä voisit koittaa itsenäistyä hieman, kokeilla itse (/yhdessä) uusia juttuja, uusia ystäviä, mitä haluat. Tarvitseeko sen vuoksi erota? =)

[/quote]

Kiitos sinulle viisaista sanoista ja tiedänhän minä että olisi hullua erota kun kaikki ihan hyvin. Minulla varmaan nämä ajatukset tulevat varmaan juuri tuosta että kaipaan jotain "säpinää" ja ehkä jotain "uutta", olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 11 vuotta, niistä 2 vuotta naimisissa. Melko nuori olin kun aloitimme seurustelun ja nyt kai pelkään että olen jotain "menettänyt"..

Miehistä sen verran että olen nyt muutamia kuukausia ihastunut monta kertaa, en ole kuitenkaan vienyt asioita ajatusta pidemmälle mutta tämä on täysin uutta.

Ap

Voi että, ymmärrän sua kyllä. Se on pirunmoinen tunne kun se iskee, vapaudenkaipuu ja muutoksenhalu. Ja se jotenkin kulminoituu yleensä siihen parisuhteeseen. Ei kai sitä ihminen osaa koskaan olla täysin tyytyväinen siihen, mitä on, aina tulee ne kriisit, jolloin miettii että kuinka onnellisempi olisin, jos elämä olisi toisin. Vaikka se on ihan hyvää nytkin. No itse olen nimenomaan elänyt sen villin nuoruuden ja vakiintunut vasta kypsemmällä iällä, ja minä taas voin sanoa, että monet niistä kokemuksista olisin voinut skipata, ja miten ihana ajatus olisi, että olisinkin jo nuoruusiällä löytänyt hyvän kumppanin... =)


Ehkä tuo ihastuilu on nyt vahvin merkki tästä kriisistä, jota käyt läpi. Alitajuntaisesti lähettelet verkkoja vesille ja haet sitä kautta vahvistusta ajatukselle, että ero on paras ratkaisu. Voihan se ollakin tosiaan, mutta mieti asiaa ainakin rauhassa, jooko? Koska muutoksenhalun iskiessä - ethän sinä ole (kai) työpaikkaasikaan tai ystäviäsi vaihtamassa. =) Voisitko koittaa puhua miehelle näistä tuntemuksista, koittaa vähän irrottautua koko avioliittoajatuksesta; älä ajattele että "olen vaimo, olen nalkissa" - vaan tutustu siihen naiseen, joka olet sen määritelmän ulkopuolella. Olet muutakin kuin vaimo, olet se, joka tykkää dekkareista, joka haluaa oppia ratsastamaan, joka aikoo lähteä yksin reissaamaan... Saatko kiinni tästä? Etsi sitä säpinää, mutta erota ehtii sitten myöhemminkin!

Mutta kuten sanottu, ei se erokaan katastrofi ole. Siitäkin selviää, ja voi selvitä hyvinkin ja tulla onnelliseksi, vielä onnellisemmaksi yksin. Tsemppiä, tiedän että tuo on raskasta ajatustyötä ja päätökset on isoja.

nro 5

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 12:49"]Voi että, ymmärrän sua kyllä. Se on pirunmoinen tunne kun se iskee, vapaudenkaipuu ja muutoksenhalu. Ja se jotenkin kulminoituu yleensä siihen parisuhteeseen. Ei kai sitä ihminen osaa koskaan olla täysin tyytyväinen siihen, mitä on, aina tulee ne kriisit, jolloin miettii että kuinka onnellisempi olisin, jos elämä olisi toisin. Vaikka se on ihan hyvää nytkin. No itse olen nimenomaan elänyt sen villin nuoruuden ja vakiintunut vasta kypsemmällä iällä, ja minä taas voin sanoa, että monet niistä kokemuksista olisin voinut skipata, ja miten ihana ajatus olisi, että olisinkin jo nuoruusiällä löytänyt hyvän kumppanin... =)

Ehkä tuo ihastuilu on nyt vahvin merkki tästä kriisistä, jota käyt läpi. Alitajuntaisesti lähettelet verkkoja vesille ja haet sitä kautta vahvistusta ajatukselle, että ero on paras ratkaisu. Voihan se ollakin tosiaan, mutta mieti asiaa ainakin rauhassa, jooko? Koska muutoksenhalun iskiessä - ethän sinä ole (kai) työpaikkaasikaan tai ystäviäsi vaihtamassa. =) Voisitko koittaa puhua miehelle näistä tuntemuksista, koittaa vähän irrottautua koko avioliittoajatuksesta; älä ajattele että "olen vaimo, olen nalkissa" - vaan tutustu siihen naiseen, joka olet sen määritelmän ulkopuolella. Olet muutakin kuin vaimo, olet se, joka tykkää dekkareista, joka haluaa oppia ratsastamaan, joka aikoo lähteä yksin reissaamaan... Saatko kiinni tästä? Etsi sitä säpinää, mutta erota ehtii sitten myöhemminkin!

Mutta kuten sanottu, ei se erokaan katastrofi ole. Siitäkin selviää, ja voi selvitä hyvinkin ja tulla onnelliseksi, vielä onnellisemmaksi yksin. Tsemppiä, tiedän että tuo on raskasta ajatustyötä ja päätökset on isoja.

nro 5

[/quote]

Kiitos taas :) jokainen sana osuu ja uppoaa, mieheni tuskin ymmärtäisi mitä ajan takaa ja loukkaisin häntä vain turhaan. Luulen että kaipaan jollain tasolla vain huomiota, sitä että olenko vielä ns. haluttava..

Hankalaa on ja pelottavaakin, en nyt ole eroamassa mutta jotenkin piinaavaa jos nämä ajatukset/tunteet ei lopu.. Ap

On piinaavaa, saan niin hyvin kiinni ahdistuksestasi. Montako kertaa olet ehtinyt toivoa, että joku tulisi ja kertoisi, kuinka sun pitäisi tehdä, ja missä olet 10 vuoden päästä - ja sen mukaan sitten vaan tekisit päätöksesi? =D



Ok, jos miehesi ei ole sillä lailla avarakatseinen, että ymmärtäisi ettei tämä keskustelunavaus ole pohjustus erolle vaan pahoittaisi vain mielensä, niin sitten ei parane.



Sepä siinä just on, että ne ajatukset pyörii sitä samaa kehää ja mitä enemmän ajattelet, mitä enemmän olet sekaisin ja eiväthän ne ajatukset ajattelemalla lopu. Sitten sitä jo miettii, että onko nämä vain ajatuksia, vai ovatko nämä tunteita tai vielä pahempaa - niiden puutetta? Toisaalta omalla ajatustyölläsi voit aika pitkälti viedä sitä "tunnetilaa" siihen suuntaan, kuin toivot. Tulee mieleen se kliseinen intiaaniajatelma, kopionpa sen tähän.



Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi ‘sutta’.”

“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”

“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään:

“Kumpi susi voittaa?”

Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti:

“Se, jota ruokit.”... =)

Helmikuussa tuli avioero selväksi, erosimme jo 2012 joulukuussa. 7 vuotta yhdessä (4 vuotta avoliitossa ennen naimisiinmenoa, ja 2 vuotta naimisssa)

Minun päätös, koska pettäminen + mies oli saanut naiselta herpeksen jonka tartutti sitten samalla muhun.

Vuokra-asunto, yhteinen auto jonka mies sai.

4 ja 1-vuotiaat pojat asuu mun kanssa, mies näkee pari kertaa kuukaudessa lapsia.

Tuli hetkittäin ikävä, mutta oikea ratkaisu. En hyväksy pettämistä koskaan.

Olimme yhdessä 12 v. Riitelimme paljon, eikä mitään saatu koskaan sovittua, muutenkin olimme hyvin erilaisia. Valheita. Ja lopuksi myös pettämistä. Talo myytiin ja omaisuus jaettiin. Elintaso tietysti laski, mutta ihan hyvää arki on näinkin. Lapset ala-asteella, hyvin selvisivät. Ehkä vuoden verran oli heillä stressaavaa kun asiat ja tunteet hakivat paikkaansa. Lapset kyllä tarvitsevat erityishuomiota tunteilleen ja ajatuksilleen eron takia, ajatus siitä että lapset vain sopeutuvat, ei ole totta. Kannattiko? No todellakin kannatti. Kaikki voivat paremmin. On ihanaa elää ilman jatkuvaa epävarmuutta ja riitoja. Helppoa ero ei kuitenkaan ole, vaan iso, paljon voimia vievä projekti. Pelottavakin. Mutta jos on jatkuvasti onneton ja tyytymätön yhteiseen elämään, ero kyllä kannattaa. Ensin tietenkin kannattaa miettiä, onko se tyyty,ättömyys jotain itsestä johtuvaa jolle voisi jotakin tehdä.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 13:14"]On piinaavaa, saan niin hyvin kiinni ahdistuksestasi. Montako kertaa olet ehtinyt toivoa, että joku tulisi ja kertoisi, kuinka sun pitäisi tehdä, ja missä olet 10 vuoden päästä - ja sen mukaan sitten vaan tekisit päätöksesi? =D

Ok, jos miehesi ei ole sillä lailla avarakatseinen, että ymmärtäisi ettei tämä keskustelunavaus ole pohjustus erolle vaan pahoittaisi vain mielensä, niin sitten ei parane.

Sepä siinä just on, että ne ajatukset pyörii sitä samaa kehää ja mitä enemmän ajattelet, mitä enemmän olet sekaisin ja eiväthän ne ajatukset ajattelemalla lopu. Sitten sitä jo miettii, että onko nämä vain ajatuksia, vai ovatko nämä tunteita tai vielä pahempaa - niiden puutetta? Toisaalta omalla ajatustyölläsi voit aika pitkälti viedä sitä "tunnetilaa" siihen suuntaan, kuin toivot. Tulee mieleen se kliseinen intiaaniajatelma, kopionpa sen tähän.

Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi ‘sutta’.”

“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”

“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään:

“Kumpi susi voittaa?”

Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti:

“Se, jota ruokit.”... =)

[/quote]

Niinhän se menee ja helppoa olisi jos toinen tekisi päätökset omasta puolesta. Tässä kohtaa varmaan parempi antaa elämän kantaa ja katsoa mihkä päin asiat menee, ero tulee kyllä sitten myöhemmin jos on tullakseen.. Kai tämä ihan normaalia pitkässä suhteessa on, kaipaa jotain uutta ja jännittävää. Pettämään tuskin kuitenkaan en lähtisi, se on kamalinta mitä toiselle voi tehdä ja eipä siitä varmaan itsekään mitään hyötyisi.

Täytyy koittaa ruokkia sitä hyvää sutta :) kunpa se olisi niin helppoa. Ap

Erosta vuosi, yhdessä n. 5 vuotta. 4v lapsi. Eukko jätti minut mm. mt-ongelmieni vuoksi. Hänelle ero tuntui olevan helppo ja pärjäilee hyvin, samaa en voi sanoa itsestäni, ongelmani vain pahenivat eron jälkeen. Ikävä on vieläkin välillä ihan sietämätön.