Kertokaas te itse alle 1-vuotiaana päivähoidon aloittaneet

eikä yhtään huonoa muistoa ole. Sen sijaan niitä onnellisia ja iloisia kyllä paljon. Muista edelleen tarhakavereiden nimet, nuo samat joiden kanssa vietin 1-vuotiaasta jopa yläasteen loppuun... Edelleen vanhat tarhantädit vilkuttavat minulle ohikulkiessani, kun joskus satun vanhassa kotikaupungissani käymään.



Olen saanut onnellisen lapsuuden ja päivähoitokokemuksen. Kai niitä erilaisiakin on. Vaikka eipä sillä, meillä ei vaihtoehtoja ollut. Äitini kun jäi tuolloin kahden lapsen yksinhuoltajaksi ja töitä oli pakko tehdä jotta asuminen ja ruoka saatiin maksettua.

Monen asian summa.

Mut on viety hoitoon 9kk ikäisenä ja niin meni myös poikani. Molemmat olemme ihan tasapainoisia:) Jos jotain mielialalääkitystä joskus tulee, niin tuskinpa vaan tämä asia siihen syynä on.



Tärkeintä on kuitenkin hoidon laatu, vanhempikin lapsi voi saada traumoja, jos hoito on huonoa. Mutta jos hoito on hyvää, niin mikä siinä nyt on niin julmetun kamalaa?

Synnyin 70-luvun puolivälissä. Äitini ja isäni olivat työpaikoillaan johtavissa tehtävissä. Äidilläni oli lisäksi paljon ns. luottamustoimia, jotka veivät häntä usein kokouksiin ja konferensseihin.



Muistan pientä päiväkotiani lämmöllä. Hoitajat olivat tärkeitä, varsinkin yksi heistä. Päiväkodista ei ole ikäviä muistoja, korkeintaan joskus päiväuniaikaan saattoi itkettää syystä tai toisesta. Mutta leikit, laulut, askartelut ja kaverit olivat ihania, kiireen tuntua ei ollut ja viihdyin pk:ssa todella.



Mutta ikäväni äitiä kohtaan muistan. Muistan olleeni huolestunut lapsi, oikein varsinainen murehtija. Ala-asteen ekoilta vuosilta asti. Seisoin aina ikkunassa odottamassa vanhempiani töistä. Jos he olivat vähänkin myöhässä, olin paniikissa. Pelkäsin kaikkia mahdollisia asioita.



Edelleen olen samanlainen, aina huolissani jostakin. Lisäksi tunnistan itsessäni läheisriippuvuutta. Käytän myös liikaa alkoholia välillä ja itsetuntoni on huono. En tiedä, mistä nämä johtuvat. Voisin olla samanlainen, vaikka äitini olisi ollut kotona koko lapsuuteni. Sen muistan, että olin hyvin kateellinen ystävilleni, joiden äidit ja mahdolliset pikkusisarukset olivat kotona.



Itse olen hoitovapaalla lasteni kanssa. Olen päättänyt jo alusta alkaen olevani kotona jokaisen kanssa vähintään kaksi vuotta. Ja senkin jälkeen teen osittaista hoitovapaata. Haluan antaa lapsilleni kuitenkin sen perusturvan, jonka luulen itseltäni osittain puuttuvan.

enkä juuri vielä alle 2-.vuotiaastakaan. Itse aisassa ekat muistot ovat noin 3-vuotisajalta.



Mutta muistan että minulla oli hyvä suhde päivähoitotätiin joka oli kuin ylimääräinen mummo. Kävin kylässä vielä kouluaikanakin. En ole saanut traumoja, pikemminkin oli kiva kun oli yksi läheinen lisää jonka kanssa pähkiä asioita sitten koululaisena.



En ole koskaan tarvinnut mielialalääkkeitä. Eikä näytä siltä, että koskaan tarvitsisinkaan, vaikka tulevaisuuttahan ei voi kukaan tietää. Jos mielialalääkkeitten käyttö tosiaan lisääntyy jostain muusta syystä kuin siitä että niitä on saatavilla, pitäisi ennen tämmöisen yhteyden vetämistä tutkia myös, ovatko pienenä päivähoitoon menneet missään määrin samoja ihmisiä kuin mielialalääkkeitä käyttävät ihmiset.

Ryhmät olivat pienempiä + hoitajat oikeasti työstään ja lapsista pitäviä. Silloin päivähoito oli lämminhenkistä ja oikeasti lasten asioista välittävää. Hoitajat olivat todellakin varaäitejä/varamummoja lapsille=)



Nykyään päiväkodit ovat valitettavasti säilöntäpaikkoja, ryhmät liian isoja, henkilökuntaa liian vähän, resurssit riittämättömiä ja ongelmalapsia viemässä aikaa muilta lähes jokaisessa ryhmässä=(



Päivähoitokokemukset 70-80-luvuilta ja 2000-luvulta eivät todellakaan ole vertailukelpoisia!

Aloitin hoidon 3kk iässä. Lisäksi toinen vanhemmistani kuoli kun olin 2-vuotias. Jäljelle jääneellä vanhemmalla oli joustamaton työaika 8-16.15, joten aika pitkiä olivat pienen päivät. Silti ei ole sitten minkäänlaista traumaa eikä ole koskaan ollut mitään mielenterveys- tai kehitysongelmia. Vaikka olisihan se aika kätevää syyttää lapsuutta aina, kun joku asia ei menekään juuri oman mielen mukaan...

Minulla on todella hyvät ja lämpimät muistot pph:stani. Hän ja hänen miehensä ovat edelleen vanhempieni perheystäviä, hoitotätini on myös muistanut esimerkiksi minun 30 v. syntymäpäiväni ja lasteni syntymät :)



Mielestäni olen ihan tasapainoinen ihminen hoidosta " huolimatta" . Minulla ei yhtään huonoja muistoja hoidosta, eikä myöskään niin hyviä muistoja, että se olisi jotenkin hälventänyt kodin ja oman äidin tärkeyttä. (Välillä minusta tuntuu, että jotkut pelkäävät viedä lasta hoitoon, ettei oma tärkeys äitinä kärsisi). Itse asiassa oma äitini on palannut töihin kun oli 3kk, ja mummoni hoiti minua sen jälkeen, kunnes menin pph:lle lähes vuoden ikäisenä. Itse asiassa olen siis ollut hoidossa 3kk ikäisestä lähtien. Enkä silti ole tarvinnut mielialalääkkeitä ;)



En todellakaan haluaisi itse palata töihin lapseni ollessa 3kk ja minusta on hienoa, että nykyään on vaihtoehtoja, eli että myös kotihoito on mahdollista entistä pidempään. Mutta en myöskään hyväksy niitä kommentteja, joissa päivähoito leimataan suureksi saatanaksi. Suomessa on oikeasti hyvä ja laadukas päivähoitojärjestelmä, suurin osa lapsista ei sen takia mene rikki.

Vierailija:

Ryhmät olivat pienempiä + hoitajat oikeasti työstään ja lapsista pitäviä. Silloin päivähoito oli lämminhenkistä ja oikeasti lasten asioista välittävää. Hoitajat olivat todellakin varaäitejä/varamummoja lapsille=)

Nykyään päiväkodit ovat valitettavasti säilöntäpaikkoja, ryhmät liian isoja, henkilökuntaa liian vähän, resurssit riittämättömiä ja ongelmalapsia viemässä aikaa muilta lähes jokaisessa ryhmässä=(

Päivähoitokokemukset 70-80-luvuilta ja 2000-luvulta eivät todellakaan ole vertailukelpoisia!

70-luvulla ei ollut myöskään sellaista valvontaa kuin nykyään, eikä tarpeeksi hoitopaikkoja. Aika rajua yleistää, että ennen vanhaan hoitotäditkin olivat lämminhenkisempiä... No ei ainakaan mun ystävällä, joka sai kuunnella päivät pph:n kiukkuamista ja ivaamista. Mutta kun ei muutakaan hoitopaikkaa ollut, eikä ollut myöskään tukia jotka olisivat mahdollistaneet kotihoidon.

Miten hoitajat muka olis olleet -70-luvullla jotenkin lämminhenkisempiä kuin nyt???? ja itse muistan omasta päiväkodistani -76, että paikka oli iso ja ryhmäkoot suuria.

vuonna 1980 perhepäivähoitajalle. en muista oikeesti oikein koko lapsuudesta mitään ennen kouluikää. Onkohan toi aikainen hoitoonmeno vaikuttanut???? Sen muistan että hoitopaikka oli alakerrassa ja mut kannettiin sinne peiton sisällä et saisin jatkaa unia ja monesti heräsin matkalla mutta esitin nukkuvaa kun oli kivaa että kannetaan.