Voiko ajan 2. vaiheen koronarokotukseen saada nopeammin, kuin se mille päivälle se on alunperin määrätty?
Kommentit (11)
Meidän kunnassa ainakin sai aikaistaa 12 viikosta 8 viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu täysin kunnasta. Joissain kunnissa on rokotteita sen verran ylimääräisiä, että aikaistaminen on mahdollista. Esim. Oulussa on Modernaa jäämässä käsiin ja vaarassa vanheta, joten nyt on perustettu walk-in jono kakkosrokotukseen, vaaditaan vain 8 viikkoa ensimmäisestä rokotuksesta. Pfizeria ei saa aikaistettua, sitä ei riitä.
Niin ja sitten joissain poikkeustapauksissa pystyy vaihtamaan kakkosrokotusta aikaisemmaksi, esim. ulkomaan komennukselle tai vaihtoon lähtevät tms.
On, tästähän on ollut paljon puhetta mediassa, itse aikaistin tehostetta usealla viikolla.
Riippuu miellyttääkö sun naamataulu hoitsua. Voivat jättää antamatta aikaa jos sillä hetkellä vituttaa sun olemassaolo.
Sain maanataina tehosteen vaikka piti saada elokuun puolivälissä. Opiskelemaan lähtevä nuori sai eilen tehosteen vaikka piti saada vasta syyskuussa. Onnistuu siis ainakin meidän kunnassa.
Riippuu kunnasta. Lahdessa et saa kuin haukut hoitajalta kun yrität kysyä voisiko aikaistaa.
Paikkakunnasta riippuen voi saada jo 8 viikon päästä ensimmäisestä, tarkasta siis kotikuntasi nettisivuilta asia.
Nyt pitäis ihan joka paikkakunnalla saada aikaistettua tuo kakkospiikki, eikä vain jossain.
Muuten ei saada näitä koronalukuja laskemaan..
Pidempi väli on yksilön kannalta parempi, lyhyempi yhteisön.
Valitse itse.
Minä pidin alkuperäisen päivän, se tosin on jo tällä viikolla. Työkaveri on näköjään vaihtanut, koska sai myöhemmin ekan ja menossa myös tällä viikolla tokaan.

Ja tämähän on täysin suomalaisten viranomaisten propagandaa, että pidempi väli olisi jotenkin yksilön kannalta parempi. Rokotteita ei riitä sillä tahdilla ja näin valehtelemalla saadaan kansa kärsivällisesti odottamaan.
Todellisuudessa valmistaja suosittelee nimenomaan 8 viikon väliä, tutkimustulokset ovat laadittu sen perusteella.
Juuri tällaisten syiden takia luotto mennyt täysin suomalaisiin viranomaisiin.