Aamut helvettiä. Lapsi vetkuttelee.
Aina saa olla hoputtamassa. Herätän melkein tuntia ennen kun pitää lähteä mutta aina saa olla hoputtamassa. Ainoat aamutoimet jotka pitää tehdä on sängystä ylös, aamupala jonka teen valmiiksi, vaatteiden pukeminen, hampaiden pesu ja ulkovaatteiden pukeminen. Yleensä hampaat jää pesemättä kun ei ehdi, muöhästyy bussista.
Reput, vaatteet, puhelimet ja avaumet laitetaan illalla valmiiksi.
Siis poika on kuin suoraan hidastetusta filmistä. Ei kuule, ei näe, ei ymmärtä että pitää tehdä reippaasti. Aina saa ärähtää ja sit kaikilla on paha mieli.
Ihan sama vaikka herättäisi 2 tuntia aikaisemmin, silti meinaa myöhästyä.
Kommentit (24)
Meneekö tarpeeksi ajoissa nukkumaan ?
Mitä se lapsi siis tekee niiden asioiden sijaan mitä pitäisi tehdä? Meillä pieninä telkkari oli aamujen hidastaja kun lapset jäi sitä tuijottamaan ja nykyään se on sitten kännykkä, sen verren osaavat kuitenkin katsoa että ehtivät valmiiksi ja ajoissa kouluun mutta heräävät siis tuntia ennen lähtöä tehdäkseen jutut jotka hoituu n 15 minuutissa ja lopun ajan istuvat puhelin kädessä.
Minkäikäinen poikasi on? Usein saattaa auttaa kun äiti ei hoida kaikkea valmiiksi vaan lapsen on itse huolehdittava. Voitteko koittaa että yhtenä aamuna menetkin lenkille ja sanot pojalle että tekee itse aamupalan ja hoitaa itsensä kouluun? Sitten jäät nurkalle katsomaan lähteekö ajoissa.
Anna kunnolla myöhästyä. Käske opettajan huutaa hänelle myöhästymisestä ja antaa jälki-istuntoa joka kaerrasta. Eiköhän kohta opi. Kuulostaa, että lapselle pedataan kaikki valmiiksi niin ei tarvitse elämässä ponnistella pahemmin.
Herätä 1,5t aikaisemmin ja pistä ekaksi suihkuun. Ehkä herää paremmin.
Jännä että jollain televisio hidasti. Meillä se pitää hyvin aamun kasassa. Eli lapsi syö aamupalan ohjelmia katsoen. Hän ei unohdu muihin juttuihin vaan syöminen sujuu nopeasti. Pedagogisesti ehkä arveluttavaa, mutta käytännössä toimivaa. Jokainen lapsi on hidas aamulla ja aamu sujuu tiukasti rutiinista kiinni pitäen.
Jos kyseessä on jo koululainen, niin tosiaan, anna vastuu (ainakin enemmän vastuuta) lapselle itselleen. Juttele tästä etukäteen opettajan kanssa, että teillä on tällainen "koulutusjakso" menossa, niin ope tietää.
Myöhästyy sitten jos myöhästyy, asia on lapsen vastuulla.
mun mielestä ½ tuntia on liian vähän tuolle kaikelle. meillä lapset heräävät reilun tunnin ennen lähtöä, itse tarvitsen lähes 2 tuntia siihen että herään ja pääsen tienpäälle. hidas heräämään, eikä aamupala maistu heti sängystä ylös kammettua
Kyllä tunnissa pitäisi ehtiä vaikka mitä!
Itse herään tuntia ennen töihinlähtöä, ja ehdin mainiosti myös meikata ja lukea aamun lehden kokonaan, suihkun ja aamupalan syömisen ja sängyn petaamisen lisäksi.
Usein teen myös jotain muuta, esim. tänä aamuna tyhjensin astianpesukoneen.
Jos tuossa on jotenkin liikaa aikaa, joka mahdollistaa haahuilemisen?
Ja tiedäthän ap, että hampaat pitäisi pestä ennen aamupalaa, ei sen jälkeen.
Meillä koululainen herätetään vähintäänkin tuntia ennen lähtöä. Aamupala syödään lastenohjelmia katsellessa. Pieni koululainen tietää että kun finias ja ferb loppuu puetaan ulkovaatteet, mutta siihen asti saa huilata.
Lapsi on vain hidas käynnistymään aamuisin. Olen samanlainen, eikä siihen vaikuta se, vaikka olisi kuinka saanut nukuttua kunnon yöunet. Menee ainakin 20 min ihmetellessä, kun ei vaan starttaa. Omaan aamiaiseen, pukemiseen, meikkiin, ym mulla menee aamulla 2h eikä piisaiskaan. Lehteä en ehdi kuin vilkaista. Jos käyn aamulla suihkussa, 2h ei riitä enää aamupalaa.
Herätät liian aikaisin. Itse asiassa lopeta koko herättäminen, lapsi hoitakoon sen itse, jos kerran on jo koululainen. Ja kun myöhästyy koulusta riittävästi, istuu jälkässä.
Vähän ohis, mutta ei täällä uskalla bloggaajia kehua. Saa vaan bloggaaja ryöpyn paskaa niskaan.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 10:58"]Vähän ohis, mutta ei täällä uskalla bloggaajia kehua. Saa vaan bloggaaja ryöpyn paskaa niskaan.
[/quote]
Hah! Nyt meni pahasti ohi, väärä keskustelu :DD sori!
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 10:58"]Vähän ohis, mutta ei täällä uskalla bloggaajia kehua. Saa vaan bloggaaja ryöpyn paskaa niskaan.
[/quote]
Todellakin OHIS :D Ihana randomviesti!
Mitä, jos antaisit ottaa vastuun omasta heräämisestä ja ehtimisestä sinne kouluun. Jos myöhästyy yms. itsepä siinä kärsii ja voi oppiakin paremmin kuin äidin paapomisesta.
Jos lapsi on alle kouluikäinen, sano esim että nyt syödään aamupala eikä että kohta syödään aamupala. Alle kouluikäinen ei vielä hahmota aikaa ja se saattaa vanhempien mielestä vaikuttaa vitkuttelulta.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 11:10"]
Jos lapsi on alle kouluikäinen, sano esim että nyt syödään aamupala eikä että kohta syödään aamupala. Alle kouluikäinen ei vielä hahmota aikaa ja se saattaa vanhempien mielestä vaikuttaa vitkuttelulta.
[/quote]
Alle kouluikäisen pitääkin ehtiä bussiin ja muistaa puhelimet, avaimet yms...
"Antaa lapsen myöhästyä, siinäpähän oppii kun opettaja huutaa sille!" Mikä helvetti teitä vaivaa?! Ette voi olla tosissanne! Miettikää vähän, millaista harmia lapselle siitä aiheutuisi. Eikä ole opettajan tehtävä suorittaa näitä kasvatustoimenpiteitä, se on vanhempien tehtävä.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 08:07"]
Jännä että jollain televisio hidasti. Meillä se pitää hyvin aamun kasassa. Eli lapsi syö aamupalan ohjelmia katsoen. Hän ei unohdu muihin juttuihin vaan syöminen sujuu nopeasti. Pedagogisesti ehkä arveluttavaa, mutta käytännössä toimivaa. Jokainen lapsi on hidas aamulla ja aamu sujuu tiukasti rutiinista kiinni pitäen.
[/quote]
meidän poika hidastelee sitä enemmän jos on kiinnostavaa ohjelmaa... joka lusikallista saa huomauttaa 5 kertaa että ruoka suuhun.
Minkäikäinen? Miten tähän on päädytty?