Miehen sisko aukoo päätä meidän raha-asioista
Opiskelen, eli tulot on opintoraha ja satunnaiset palkat. Asun miehen kanssa hänen omistusasunnossaan, ja mies tienaa sen verran ettei minulla ole oikeutta asumistukeen. Eli käytännössä mies kustantaa suurimman osan meidän elämisestä. Hänelle se on okei, kun tämä on ainoa vaihtoehto miten voidaan asua yhdessä. Hän on myös sitä mieltä, että kun eletään yhdessä niin on sama elintaso.
Miehen siskolle tämä ei ole okei, vaan hän piikittelee jatkuvasti minulle siitä, että elän hänen veljensä siivellä. Esim. kun sain mieheltä kalliin synttärilahjan (en toivonut/pyytänyt sitä, vaan mies osti sen täysin omasta halustaan), hän kuittaili jotain että helppoahan se on maksattaa kaikki toisella. Kun oltiin appivanhempien mökillä koko porukka, sisko kommentoi meidän tuliaisista niin, että ne on mieheni tuliaisia. Miehen toisen sisaruksen lapsen synttärilahjasta samaan tyyliin. Pientä piikittelyä koko ajan, mistä huomaa että hän pitää minua hyväksikäyttäjänä. Ahdistaa. Muun perheen kanssa tullaan hyvin toimeen, mutta pelottaa että he alkavat ajatella samoin. Mies on kyllä muutamaan kertaan huomauttanut siskolleen, että on tasan meidän kahden välinen asia miten asiat hoidetaan, mutta aina se vaan jatkuu. Olen jo vähentänyt kontaktit minimiin, mutta välillä on pakko tavata.
Kommentit (34)
Ei siskosi pidä sinua hyväksikäyttäjänä, vaan siskosi on kateellinen ja katkera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me koko suku pidetään kälyä lokkina, mutta ollaan asiasta hiljaa. Tosin pyritään siihen, että kanssaan ei tarvitse olla lainkaan ja vanhempien mökkikin on tänä kesänä ollut vain vanhempien käytössä, koska käly yritti keväällä sinne jotain vuorottelusysteemiä "reiluuden nimissä". Isä ärähti, että ainoa reiluus on se, että omistaja on mökillään ja helteillä se olikin paras vaihtoehto, ilmalämpöpumppu on loistava ratkaisu mökkioloihinkin.
Joululahja annetaan aina veljelle, ei perheelleen, koska velihän sen meille tulevan lahjan maksaa.
Käly oli kyllä asiaton tuossa mökkiasiassa, mutta ootte te kyllä puolestanne lapsellisia tuon joululahjan kanssa..
(Toivottavasti se veli ne joululahjat myös sitten itse käy ostamassakin. Eikä niin, että se käly hommaa lahjat sekä omalle että teidän puolen suvulle.)
Veli ne maksaa, ole huoleti. Ja jos veljeltä tulee lahja "Annin perheelle" niin miksi me emme antaisi lahjaa "Laurille", koska ei Laurilla ole perhettä, sillä on pelkkä elätti.

En puhunut lahjan maksamisesta, vaan ostamisesta. Eli kuka ne lahjat konkreettisesti hommaa eli suunnittelee mitä ostetaan ja käy ne sieltä liikkeestä myös hakemassa.
Mutta niin, eipä teidän suvulle merkkaa muu kuin raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me koko suku pidetään kälyä lokkina, mutta ollaan asiasta hiljaa. Tosin pyritään siihen, että kanssaan ei tarvitse olla lainkaan ja vanhempien mökkikin on tänä kesänä ollut vain vanhempien käytössä, koska käly yritti keväällä sinne jotain vuorottelusysteemiä "reiluuden nimissä". Isä ärähti, että ainoa reiluus on se, että omistaja on mökillään ja helteillä se olikin paras vaihtoehto, ilmalämpöpumppu on loistava ratkaisu mökkioloihinkin.
Joululahja annetaan aina veljelle, ei perheelleen, koska velihän sen meille tulevan lahjan maksaa.
Käly oli kyllä asiaton tuossa mökkiasiassa, mutta ootte te kyllä puolestanne lapsellisia tuon joululahjan kanssa..
(Toivottavasti se veli ne joululahjat myös sitten itse käy ostamassakin. Eikä niin, että se käly hommaa lahjat sekä omalle että teidän puolen suvulle.)
Veli ne maksaa, ole huoleti. Ja jos veljeltä tulee lahja "Annin perheelle" niin miksi me emme antaisi lahjaa "Laurille", koska ei Laurilla ole perhettä, sillä on pelkkä elätti.
Ootte kyllä lapsellista porukkaa. Vaikka veljen vaimot on aina vähän pannassa siskojen mielestä. Mulla ei tälläisiä ongelmia, mutta muistan äitini ja hänen siskonsa suhtautumisen veljiensä vaimoihin.
Minkä ihmeen takia pariskuntien välisiä raha-asioita ylipäätään kerrotaan muille kun ei ne muille kuulu? Aina löytyy niitä pässejä sukulaisia joiden on pakko päästä kommentoimaan ja puuttumaan. Ainakin omasta suvustani löytyy
Tuttua. Minulle mieheni sisko huusi puhelimessa että kyllä hän tietää kuka talomme on maksanut. No velkaahan oli ja paljon mutta kateellinen kun oli niin ei sitä huomannut. Jatkuvaa naljailua ja suoranaista vittuilua kun en suostunut hänen pillinsä mukaan tanssimaan. Vihdoin sain vuosien kuluttua itsetuntoni kohdalleen ja vaihdoin puhelinnumeroni salaiseksi ja lopetin yhteydenpidon kokonaan. Mieheni tapaa joskus vain pakosta. Voi sanoa että johan helpotti elämä. Opetus: puolusta itseäsi. Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen takia pariskuntien välisiä raha-asioita ylipäätään kerrotaan muille kun ei ne muille kuulu? Aina löytyy niitä pässejä sukulaisia joiden on pakko päästä kommentoimaan ja puuttumaan. Ainakin omasta suvustani löytyy
Ei niitä aina tarvitse kertoa, kun päätetään vain asioiden olevan jollain tavalla.
Mun anoppi on aina ollut sitä mieltä, että siipeilen ja poikarukkansa joutuu kustantamaan kaiken. Tosiasiassa mulla on reippaasti parempi palkka, kuin miehellä.
Tyhmän se anoppi vain itsestään tekee. Kaikki muut tajuaa jo meidän töistä että mun palkka on väkisinkin parempi (ei ihan siivooja ja lääkäri, mutta tähän tyyliin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen takia pariskuntien välisiä raha-asioita ylipäätään kerrotaan muille kun ei ne muille kuulu? Aina löytyy niitä pässejä sukulaisia joiden on pakko päästä kommentoimaan ja puuttumaan. Ainakin omasta suvustani löytyy
Ei niitä aina tarvitse kertoa, kun päätetään vain asioiden olevan jollain tavalla.
Mun anoppi on aina ollut sitä mieltä, että siipeilen ja poikarukkansa joutuu kustantamaan kaiken. Tosiasiassa mulla on reippaasti parempi palkka, kuin miehellä.Tyhmän se anoppi vain itsestään tekee. Kaikki muut tajuaa jo meidän töistä että mun palkka on väkisinkin parempi (ei ihan siivooja ja lääkäri, mutta tähän tyyliin)
Me ollaan kumpikin nykyään töissä ja ihan kohtuullinen palkka kummallakin. Muutettiin yhteen nuorina, silloin kun minä vielä opiskelin ja mies oli töissä, eli mies kustansi melkein kaiken. Siitä anopille jäi mielikuva, että poikansa maksaa kaiken, ja siinä hän on pysynyt. Mielipidettä ei muuttanut se, että kun minä valmistuin ja työllistyin, mies lähti opiskelemaan ja elettiin minun palkallani. Ja nyt tosiaan maksetaan kaikki yhdessä. Esim. yhdestä lomamatkasta anoppi kysyi mieheltäni, että onko _hänellä_ varaa maksaa reissu, ihan kuin minä en pystyisi maksamaan osuuttani.
Minun mieheni sisko ei kuittaile rahasta. On ilkeä muuten. Pyydetään yleensä vain lapsemme syntymäpäiville. Lapsemme on jo sen ikäinen, että tunnistaa, mikäli joku puhuu ilkeästi minulle. Otti itse kerran sen puheeksi. Mieheni on tehnyt päätöksen, että siskolla ei ole enää meille asiaa edes kerran vuodessa. Niin ja siskolla on ollut tapana pyytää vain minun mieheni käymään heillä kahvilla, ei ole käynyt ku kerran. Ja ei enempi mene.
Miksi mies ei kommentoi siskolleen ja käske pitää suun kiinni teidän asioista koskien?
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies tienaa paljon enemmän kuin minä. Silti yhteiset rahat jne.
Jos joku sanoisi miehelleni että elän hänen siivellään voisi mieheni sanoa pari valittua sanaa. Pariskuntien keskeiset sopimukset ei perkele vie kuulu ulkopuolisille.
Mutta sinähän elät toisen siivellä. Miksi sitä ei nyt voisi ääneen sanoa?
Miksi sinun pitää olla niin kauhistuttavan kiltti? Miksi et joskus myöntäisi sille siskolle ihan suoraan, että niinpä olenkin siivellä eläjä ja aion elää vastakin, ja tämä on ihan kivaa. Oli se onni löytää tuollainen mies, joka ilomielin kustantaa sinun elämisesi. Viekkaasti hymyillen vaan kertoilet tarinaa siitä, kuinka mukavaa teillä molemmilla on, kun mies voi käyttää rahojaan sinun tarpeisiin mielin määrin.
Kerro tämä suunnitelma etukäteen miehellesi, jotta hän ei ota sitä tosissaan ja ymmärtää tilanteen. Vai olisiko miehelläsi parempaa ehdotusta.
Minullakin siskoni saattoi vanhemmilleni kertoa vastaavan mielipiteen naisystävästäni. Olin itse jo valmistunut ja suht ok palkkaisessa työssä kun taas naiseni vielä opiskeli ja talouden tulot aiheutti sen ettei opintotuen lisäksi nainen muuta 'tienannut'.
Ajattelin tuolloin että samapa tuo mitä ovat mieltä, meillä yhteinen tulevaisuus suunniteltu ja sitä kohti yhdessä mennään. Muutama vuosi kului, naiseni valmistui ja sai suhteellisen hyväpalkkaisen työn hänkin. Tästä voimaantuneena olin hetken päästä kuin ilmaa, petti jonkun kodittoman luuserin kanssa jne. Jatkoin tietty omille teilleni. Nainen tovin elätti hoitoaan kunnes otti pataansa ja jäi itsekseen.
Joskus sisko näkee kaukaa lähelle paremmin.