Eikö ole ihan luonnollista kyllästyä ihmisiin?

Suurin osa on niin tylsiä ettei kiinnosta edes kaveerata. Tuo tuntuu aika mulkulta, mutta minkä omille tuntemuksilleen voi. Viime vuosina tosin on muutamat läheisetkin kaverit alkanut kyllästyttämään, joten pitänee kohta erakoitua.

Viisikymppisenä alat olla kyllästynyt kaikkiin ihmisiin. Jokaiseen joka tulee kadulla vastaan.

Ei ole mitään syytä kommunikoida.

Mielipiteet ovat kuin persereikiä, jokaisella on yksi.

On. Tämän takia karsastan "sydänystäviä" haluavia ihmisiä, en minä jaksa olla kenenkään ystävä aina ja ikuisesti. Itselleni parisuhde on syvällisempää tuntemista varten, kavereita tulee ja menee. Joillakin tämä on täysin päinvastoin. :D

Siis valtaosa ihmisistä on niin tylsiä ettei kiinnosta tutustua alunperinkään. On suoranainen ihme, jos löytää jonkun joka kiehtoo tarpeeksi tutustumista varten.

Vierailija kirjoitti:

On. Tämän takia karsastan "sydänystäviä" haluavia ihmisiä, en minä jaksa olla kenenkään ystävä aina ja ikuisesti. Itselleni parisuhde on syvällisempää tuntemista varten, kavereita tulee ja menee. Joillakin tämä on täysin päinvastoin. :D

Sama täällä. En tykkää sellaisista ystävyyssuhteista jotka aiheuttaa puolin ja toisin paineita, esim. että on PAKKO soittaa joka viikko tai reagoitava nopeasti toisen viestiin. Ahdistavia.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa on niin tylsiä ettei kiinnosta edes kaveerata. Tuo tuntuu aika mulkulta, mutta minkä omille tuntemuksilleen voi. Viime vuosina tosin on muutamat läheisetkin kaverit alkanut kyllästyttämään, joten pitänee kohta erakoitua.

Minäkin ihmettelen sitä, että miten jotkut ihmiset löytävät niin helpolla ystäviä. Itse en jaksaisi tutustua juuri keneenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, kertoo vain sinusta itsestäsi että sinulla ei ole syvyyttä mennä syvemmälle tämän toisen ihmisen kanssa. Kuulostaa vain todella pinnalliselta ja suoraan sanoen tuollaiset muihin kyllästyjät ovat itse niitä tylsiä tyyppejä.

Keskusteltavaa ja uusia asioita riittää vaikka kuinka paljon.

Vaikka menisit miten syvälle tahansa, se kaverisi, johon tutustuit 3-vuotiaana hiekkalaatikolla, voi jo teininä ja viimeistään viiskymppisenä olla ihan eri ihminen kuin silloin. Ei ole enää mitään yhteistä. Ei mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ei mitään, mitä kumpikaan haluaisi tehdä yhdessä. Ei mitään, mistä molemmat haluaisi jutella. 

Tämä on vähän surullistakin. Itselläni oli oikeastaan vain yksi tuollainen lapsuudesta asti säilynyt ystävyys, joten yritin kynsin hampain pitää siitä kiinni. Mutta me kasvettiin niin täysin erilaisiksi, oikeastaan joka asiasta oltiin eri mieltä. Se nyt ei vielä ollut niin paha asia, koska saahan ihmiset olla eri mieltä, en minä mitään keskinäisen kehun kerhoa tarvitsekaan. Mutta kun ne perus elämänarvotkin alkoivat yksi toisensa perään mennä ristiin. Hän halusi esimerkiksi harrastaa seksisuhteita varattujen miesten kanssa. Se oli mulle jo liikaa. Yritin sitäkin asiaa sietää, mutta huomasin ettei siitä tule mitään. En enää edes kuullut mitä hän puhui kun otti vain päähän kaikki asiat hänessä. Tuli vaan raja vastaan mun sietokyvyssäni.

Jos me olisimme aikuisina tavattu, en olisi halunnut tutustua häneen paremmin. Ei se ystävyys pelkästään niillä hiekkakakkumuistoilla ollut mahdollista säilyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, eikä usein ihan suoraankaan kehtaa ilmoittaa, että ollaan kasvettu eri suuntiin. Tuntuisi vähän dramaattiselta. Ihmissuhteita tulee ja menee.

Minä kehtaan, ei ihmisillä ole mitään väliä kuten sanoitkin. Sanon suoraan että ei enää nappaa sun seura, haluan uusia tuulia.

Karu, mutta rehellinen huomautus. Minkä ikäinen sinä olet? 

Jos asuu pienellä paikkakunnalla, niin tuollasella käytöksellä saa vain kusipään maineen. Ent. kaveri voi alkaa loukkaantuneisuuttaan levittää myös sellaisia juoruja, joissa ei ole mitään perää. En ymmärrä miksi muutenkaan pitää olla tyly ja sanoa tyyliin "ei enää nappaa sun seura", jos ihminen ei ole mitään pahaa tehnyt. On taktiikkana pehmeämpi hoitaa niin, että kummallekin jää olo, että se vaan jäi ja etäännyttiin. Jos on ihan pakko selittää jotain, niin voi selittää sillä lailla, että ottaa toisen tunteita vähän huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Siis valtaosa ihmisistä on niin tylsiä ettei kiinnosta tutustua alunperinkään. On suoranainen ihme, jos löytää jonkun joka kiehtoo tarpeeksi tutustumista varten.

Et osaa nähdä vaan pintaa syvemmälle. Jokainen ihminen on kiinnostava psyykeltään, vaikka mitään yhteistä ei kaverina olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, kertoo vain sinusta itsestäsi että sinulla ei ole syvyyttä mennä syvemmälle tämän toisen ihmisen kanssa. Kuulostaa vain todella pinnalliselta ja suoraan sanoen tuollaiset muihin kyllästyjät ovat itse niitä tylsiä tyyppejä.

Keskusteltavaa ja uusia asioita riittää vaikka kuinka paljon.

Vaikka menisit miten syvälle tahansa, se kaverisi, johon tutustuit 3-vuotiaana hiekkalaatikolla, voi jo teininä ja viimeistään viiskymppisenä olla ihan eri ihminen kuin silloin. Ei ole enää mitään yhteistä. Ei mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ei mitään, mitä kumpikaan haluaisi tehdä yhdessä. Ei mitään, mistä molemmat haluaisi jutella. 

Tämä on vähän surullistakin. Itselläni oli oikeastaan vain yksi tuollainen lapsuudesta asti säilynyt ystävyys, joten yritin kynsin hampain pitää siitä kiinni. Mutta me kasvettiin niin täysin erilaisiksi, oikeastaan joka asiasta oltiin eri mieltä. Se nyt ei vielä ollut niin paha asia, koska saahan ihmiset olla eri mieltä, en minä mitään keskinäisen kehun kerhoa tarvitsekaan. Mutta kun ne perus elämänarvotkin alkoivat yksi toisensa perään mennä ristiin. Hän halusi esimerkiksi harrastaa seksisuhteita varattujen miesten kanssa. Se oli mulle jo liikaa. Yritin sitäkin asiaa sietää, mutta huomasin ettei siitä tule mitään. En enää edes kuullut mitä hän puhui kun otti vain päähän kaikki asiat hänessä. Tuli vaan raja vastaan mun sietokyvyssäni.

Jos me olisimme aikuisina tavattu, en olisi halunnut tutustua häneen paremmin. Ei se ystävyys pelkästään niillä hiekkakakkumuistoilla ollut mahdollista säilyttää.

Minusta ei ole mitään surullista, että ihmiset kasvavat ja muuttuvat. Surullisempaa olisi, jos hiekkalaatikolta lähtien seuraisi ystäväänsä kuin hai laivaa ja jättäisi oman elämänsä elämättä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, kertoo vain sinusta itsestäsi että sinulla ei ole syvyyttä mennä syvemmälle tämän toisen ihmisen kanssa. Kuulostaa vain todella pinnalliselta ja suoraan sanoen tuollaiset muihin kyllästyjät ovat itse niitä tylsiä tyyppejä.

Keskusteltavaa ja uusia asioita riittää vaikka kuinka paljon.

Jos joku toinen on kiinnostunut esimerkiksi lähinnä koirista ja autoista, niin jaksan ehkä puoli tuntia kiinnostua yleissivistyksen vuoksi mutta sitten alkaa riittää. Samoin en halua puhua jollekulle itselleni tärkeistä asioista, mikäli häntä ei ne autenttisesti kiinnosta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että monia vanhoja ystäviä (siis ollaan oltu kauan ystäviä, ei olla vanhoja) on nykyään ihan fine nähdä vain kerran vuodessa. Vuodessa ihmiselle yleensä on ehtinyt tapahtua edes jotain kertomisen arvoista ja aika menee usein ihan rattoisasti myös niitä vanhoja juttuja muistellessa, kun kyseessä on vain yksi päivä vuodessa.

Juuri näin!

Pidän kyllä ystävistäni mutta minulla on ollut niin suuria elämänmuutoksia viimeisten 5 vuoden aikana että kyllästyminen on tainnut tapahtua puolin ja toisin. Ajattelen eri tavalla ja aikuisemmin kuin ennen, he taas eivät.

Onhan se luonnollista, mutta silloin se on todellinen ongelma jos ei helposti löydä uusia ystäviä. Siksi en oikein ymmärrä niitä jotka sanoo, että "ystäviä tulee ja menee" kun mulla se ei ole koskaan mennyt niin. Tuntuu, että uusia on ihan pirun vaikea löytää ja siksi suren jos vanha ystävyys syystä tai toisesta kariutuu. Tällä hetkellä minulla ei ole ollut yhtään ystävää moniin vuosiin kun se viimeinenkin meni menojaan eikä uutta ole löytynyt. On se sinänsä vähän tylsää, mutta ymmärrän kyllä ettei ystävyyttä voi pakottaakaan, jos kasvetaan erilleen.