En käsitä miksi ihmiset väkisin roikkuvat huonoissa parisuhteissa.

Komppi. En mäkään ymmärrä tuota, jos pariskunnalla ei ole edes lapsia. Itse en kyllä jäisi roikkumaan edes lasten takia. Olen ollut kahdessa pitemmässä suhteessa ja olen ollut suhteen päättymisen suhteen se aloitteellisempi osapuoli sen jälkeen kun alkoi olla selvää, että suhteen ongelmat olivat ylitsepääsemättömiä.

Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista...

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 11:55"]Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista...

[/quote] Selitä miksi ei. Koska minun mielestä asiat ovat yksinkertaisia. Olen kai naiseksi hieman putkiaivo. Ap

ehkä se kulissi ja muiden reaktiot arveluttaa. Jos vain itseä pitäisi ajatella, niin mikäs siinä

Olen eri mieltä. Parisuhteet ovat usein monimutkaisempia kuin mitä äkkiseltään voisi huomata, niissä on monenlaisia riippuvuussuhteita ja monenlaisia toimintamalleja, jotka ovat alkaneet jo vuosia sitten. Hyvin usein ne ulospäin epäonnistuneelta parisuhteelta näyttävät ovat toimivia, koska niissä on yhteisesti sovittu toimintamalli. Esimerkiksi: Heikki ei siivoa koskaan. Mirkku nalkuttaa siitä koska on väsynyt siivoamaan yksin ja tuntee ettei Heikki arvosta häntä. Mutta koska tunne, ettei ole arvostettu omassa parisuhteessaan, on niin kipeä, hän ei uskalla ottaa sitä esille ettei tule satutetuksi. Niinpä hän puhuu vain siivoamisesta ja Heikin siivoamatta jättämisestä. Ja Heikki, jota ei edelleenkään huvita siivota, tekeytyy marttyyriksi. Heikki ei edelleenkään siivoa, mut nyt se on Heikin mielestä Mirkun syytä, ei hänen omaa laiskuuttaan, koska Mirkku meni ja pahoitti hänen mielensä ja komentelee häntä. Mirkulla ei ole muuta keinoa ilmaista pettymystä epäreiluun tilanteeseen kuin nalkutus.

Siitä huolimatta molemmat tarvitsevat toisiaan. He tietävät, että Heikin olemattomat siivoamiset tulevat olemaan ongelma läpi koko parisuhteen keston, ja aina kun oikeasti halutaan tapella jostain tärkeästä asiasta, tapellaan näennäisesti siivoamisesta. Kummallakaan ei ole taitoja ja rohkeutta puhua asioista toisin. Silti molemmat tietävät missä mennään. On turvallista, kun riitojen kulun tietää, ja tietää että mikään ei oikeastaan muutu. On mukavaa, ettei ole suurempia ongelmia kuin se että toinen nalkuttaa ja toinen tekeytyy immuuniksi nalkuttamiselle. Kumpikin on tavallaan onnellinen, ja kumpikaan ei näe että suhdetta kannattaisi sen vuoksi muuttaa. Ainoa, joita asia häiritsee, ovat sinkkukaverit, joiden silmissä siintää ideaali, tasavertainen, älyllinen ja rakentava suhde, jossa keskitytään muuhun kuin arkipäivän tylsiin pikkuasioihin, kuten siivoamiseen. 

Kyllä se on selkeästi musta-valkoista jos ei ole hyvä olla toisen kanssa. Silloin on parempi opetella olemaan yksin.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 11:58"]

ehkä se kulissi ja muiden reaktiot arveluttaa. Jos vain itseä pitäisi ajatella, niin mikäs siinä

[/quote]

Kulissien ja muiden mielipiteiden takia pilataan oma ja puolison elämä? Mahdollisesti myös lasten. Ei se lähteminen ole itsekästä, vaan jääminen.

Itse lähdin lasten kanssa, kun lasten isä ei osannut kantaa vastuuta yhtään mistään. Kaupan päälle vielä hakkasi kun aloin puhumaan erosta, ei ollut enää sen jälkeen vaikea päätös lähteä. Nyt elän lasten kanssa pienellä palkalla ja isojen velkojen kanssa, meillä ei matkustella eikä ostella mitään hienoja juttuja. Mutta silti elän mieluummin näin.

Olen mies, ja roikun huonossa parisuhteessa vaimoni kanssa. Suhteemme ei siis toimi. Emme kykene keskustelemaan, sopimaan tai tekemään kompromisseja. Siksi meillä ei ole mitään yhteisiä visioita tai tulevaisuudensuunnitelmia, vaan kaikki on epävarmaa ja sattumanvaraista. Toistuvien keskusteluyritysten jälkeen koen asian siten, että vaimoni ei edes halua keskustella asioistamme. Minulle hän on lisäksi ilmoittanut ihan suoraan, ettei piittaa tunteistani pätkääkään. Minua ahdistaa jatkuvasti, tunnen arvottomuutta ja olen saamaton. 

Pysyn tässä siksi, että rakastan vaimoani enemmän, kuin ketään muuta. En osaisi olla ilman häntä. Tuntuu, että vaikka eroaisimme, rakastaisin häntä silti ikuisesti. Olen ilmeisesti idiootti, mutta tunteeni menevät järkeni edelle.

Sinulla ei taida olla vielä lapsia...?

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 11:46"]

Ei vaan mene minun päähän, että puhutaan "nalkuttavasta" vaimosta tai vittumaisesta miehestä ja pettämisestä ja silti JÄÄDÄÄN siihen suhteeseen, jossa kukaan ei voi hyvin. Miksi?!? Mielestäni on hyvin yksinkertainen keino laittaa kantapäät yhteen ja lähteä siitä vastakkaisiin suuntiin.

Olen itse reilu 30v.nainen ja ollut välillä pitkiäkin aikoja sinkkuna. En pelkää olla yksin. En usko, että toisen kanssa voisikaan olla onnellinen ellei osaa yksinkään tehdä elämästään mukavaa.

[/quote]

Siivoamisesta nalkuttaminen on vähän eri juttu, kuin joku vuosia kestänyt henkinen väkivalta tai ettei läheisyyttä ole enää. Kyllä minuakin jännitti erotessa miten saan asunnon ja miten pärjään, mutta helposti onnistui. Nautin todella paljon uuden asunnon sisustamisesta ja uuden elämän aloittamisesta. Enää en edes ymmärrä mikä siinä silloin niin pelotti. Ehkä se kun toinen oli vuosia käyttänyt henkistä väkivaltaa ja pelotellut sillä etten pärjää, sitä alkoi itsekin luulla niin.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:37"]

Olen mies, ja roikun huonossa parisuhteessa vaimoni kanssa. Suhteemme ei siis toimi. Emme kykene keskustelemaan, sopimaan tai tekemään kompromisseja. Siksi meillä ei ole mitään yhteisiä visioita tai tulevaisuudensuunnitelmia, vaan kaikki on epävarmaa ja sattumanvaraista. Toistuvien keskusteluyritysten jälkeen koen asian siten, että vaimoni ei edes halua keskustella asioistamme. Minulle hän on lisäksi ilmoittanut ihan suoraan, ettei piittaa tunteistani pätkääkään. Minua ahdistaa jatkuvasti, tunnen arvottomuutta ja olen saamaton. 

Pysyn tässä siksi, että rakastan vaimoani enemmän, kuin ketään muuta. En osaisi olla ilman häntä. Tuntuu, että vaikka eroaisimme, rakastaisin häntä silti ikuisesti. Olen ilmeisesti idiootti, mutta tunteeni menevät järkeni edelle.

[/quote] Pelkuri sä vain olet, mitä tuota romantisoimaan, hyh.

Varmaan aika harva suhde on pelkästään hyvä tai pelkästään huono. Siitä taas seuraa se ettei suhteen päättäminen ole niin mustavalkoista. Vaikeus lienee juuri siinä rajan vetämisessä, että milloin suhde on pysyvästi enemmän huono kuin hyvä.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:37"]Olen mies, ja roikun huonossa parisuhteessa vaimoni kanssa. Suhteemme ei siis toimi. Emme kykene keskustelemaan, sopimaan tai tekemään kompromisseja. Siksi meillä ei ole mitään yhteisiä visioita tai tulevaisuudensuunnitelmia, vaan kaikki on epävarmaa ja sattumanvaraista. Toistuvien keskusteluyritysten jälkeen koen asian siten, että vaimoni ei edes halua keskustella asioistamme. Minulle hän on lisäksi ilmoittanut ihan suoraan, ettei piittaa tunteistani pätkääkään. Minua ahdistaa jatkuvasti, tunnen arvottomuutta ja olen saamaton. 

Pysyn tässä siksi, että rakastan vaimoani enemmän, kuin ketään muuta. En osaisi olla ilman häntä. Tuntuu, että vaikka eroaisimme, rakastaisin häntä silti ikuisesti. Olen ilmeisesti idiootti, mutta tunteeni menevät järkeni edelle.

[/quote]Jos olisit sinkku ja rakastunut ihmiseen, joka kohtelee sinua huonosti niin mitä tekisit? Luultavasti keräisit itsesi, itkisit ehkä muutaman kuukauden, pääsisit yli tuosta ja rakastuisit johonkin toiseen. Eli neuvoni on, että kerää itsesi ja ehkä tuo nainenkin tajuaa mitä menettää, kun kylmästi ilmoitat, että tää oli nyt tässä.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:52"]

Varmaan aika harva suhde on pelkästään hyvä tai pelkästään huono. Siitä taas seuraa se ettei suhteen päättäminen ole niin mustavalkoista. Vaikeus lienee juuri siinä rajan vetämisessä, että milloin suhde on pysyvästi enemmän huono kuin hyvä.

[/quote]

14 lisää vielä, että varmasti jokaisessa pidemmässä parisuhteessa on niitä aikoja, kun kiinnostaisi olla enemmän jossakin muualla kuin sen puolison kanssa. Silloin kun tällaista tapahtuu, niin onko se vaan heti lusikat jakoon vai miten tuo menee, jos se kerran on niin päivänselvää ja mustavalkoista että koska se suhde kannattaa lopettaa?

14

Helppoahan se olisi lähteä suhteesta, jos olisi nainen. Vaan kun ei miehenä baaristakaan tartu ketään matkaan vaikka kuinka yrittäisi, niin lähtemisestä ei seuraa muuta kuin helvetillinen yksinäisyys ja ahdistus. Varmasti huomattavasti helpompaa olisi yksin asustella, jos aina tietäisi, että voi aina tarvittaessa saada jonkun halimaan. Ei tämä tietenkään täysin näin mustavalkoisesti mene yksilöiden kohdalla, mutta pääosin kuitenkin.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:39"]

Sinulla ei taida olla vielä lapsia...?

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 11:46"]

Ei vaan mene minun päähän, että puhutaan "nalkuttavasta" vaimosta tai vittumaisesta miehestä ja pettämisestä ja silti JÄÄDÄÄN siihen suhteeseen, jossa kukaan ei voi hyvin. Miksi?!? Mielestäni on hyvin yksinkertainen keino laittaa kantapäät yhteen ja lähteä siitä vastakkaisiin suuntiin.

Olen itse reilu 30v.nainen ja ollut välillä pitkiäkin aikoja sinkkuna. En pelkää olla yksin. En usko, että toisen kanssa voisikaan olla onnellinen ellei osaa yksinkään tehdä elämästään mukavaa.

[/quote]

[/quote]  Tätäkin ihmettelen, kuka tekee lapsia miehen kanssa, kenen kanssa elämä on ihan paskaa ja joka ei siivoa ja ota huomioon ja jopa ryyppää ja hakkaa.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:39"]Siivoamisesta nalkuttaminen on vähän eri juttu, kuin joku vuosia kestänyt henkinen väkivalta tai ettei läheisyyttä ole enää. Kyllä minuakin jännitti erotessa miten saan asunnon ja miten pärjään, mutta helposti onnistui. Nautin todella paljon uuden asunnon sisustamisesta ja uuden elämän aloittamisesta. Enää en edes ymmärrä mikä siinä silloin niin pelotti. Ehkä se kun toinen oli vuosia käyttänyt henkistä väkivaltaa ja pelotellut sillä etten pärjää, sitä alkoi itsekin luulla niin.

[/quote]

Siinä siivousesimerkissä suhteessa olisi kyllä pahoja kommunikaatio-ongelmia, siivous ei tuntunut olevan suurin vaikeus. Huonolta suhteelta kuulosti.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 13:05"]

Helppoahan se olisi lähteä suhteesta, jos olisi nainen. Vaan kun ei miehenä baaristakaan tartu ketään matkaan vaikka kuinka yrittäisi, niin lähtemisestä ei seuraa muuta kuin helvetillinen yksinäisyys ja ahdistus. Varmasti huomattavasti helpompaa olisi yksin asustella, jos aina tietäisi, että voi aina tarvittaessa saada jonkun halimaan. Ei tämä tietenkään täysin näin mustavalkoisesti mene yksilöiden kohdalla, mutta pääosin kuitenkin.

[/quote]

Jessus, mitä sontaa! Naisetkin jää ihan yksin, jotkut loppuiäksi. Itse olen ollut kohta 10 vuotta ilman kumppania ja kaksi vuotta ilman seksiä. Ja mä olen 35 -vuotias nainen.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 13:04"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 12:52"]

Varmaan aika harva suhde on pelkästään hyvä tai pelkästään huono. Siitä taas seuraa se ettei suhteen päättäminen ole niin mustavalkoista. Vaikeus lienee juuri siinä rajan vetämisessä, että milloin suhde on pysyvästi enemmän huono kuin hyvä.

[/quote]

14 lisää vielä, että varmasti jokaisessa pidemmässä parisuhteessa on niitä aikoja, kun kiinnostaisi olla enemmän jossakin muualla kuin sen puolison kanssa. Silloin kun tällaista tapahtuu, niin onko se vaan heti lusikat jakoon vai miten tuo menee, jos se kerran on niin päivänselvää ja mustavalkoista että koska se suhde kannattaa lopettaa?

14

[/quote]Täsmälleen näin. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian 20 vuotta ja meillä on kolme lasta. Välillä menee oikein hyvin, välillä tasaisesti, välillä huonommin, keskiarvona on kuitenkin ihan kelvollinen, joskin tylsähkö elämä. Muuttuisiko elämäni kovin onnelliseksi jos tästä lähtisin? Tai lasten ja miehen elämä? Ei varmankaan. Onko minulla tarvetta etsiä itselleni uusi ja mielenkiintoisempi kumppani? Ei, vaikka meillä tylsää onkin, niin en minä tässä kovin lennokkaita miehiä tarvitsekaan. Pärjäisinkö yksin ja vaikka yjteishuoltajana? Taatusti, sitä ei kukaan epäile. Pelkäänkö kulissien sortumista? Miksi pelkäisin kun en ole tähän mennessäkään ajatellut mitä muut minusta miettivät. Jos tilanne olennaisesti muuttuu, niin sitten mietin asiaa uudelleen, mutta nyt mennään näin. Ap ja kumppanit eivät osaa edes ajatella kuin oman elämänkokemuksensa kautta näitä asioita ja se ei ole kovin paljoa. Ja jos asioihin ei osaa ottaa erilaisia näkökantoja, on niiden miettiminen aika turhaa.