Masentunut nuori.
Syyttää meitä vanhempia pahasta olostaan.Miten voisi auttaa, kun tänään ei puhunut mitään.
Kommentit (10)
Voisitteko jutella vaikka facebookissa, jos ei suostu kasvotusten juttelemaan?
Olen myöntänyt olevani epätäydellinen.Pyytänyt jopa anteeksi .
Voi :( kirjoita kirje. Anna hellyyttä paljon. Leivo, paapo ja ilmaise rakkautta. Kerros kerrokselta saattaa avautua.
minä en pystynyt/saanut tehdä mitään oman masentuneen nuoreni eteen, mutta vein hänet, vastoin omaa tahtoaan, nuorisopsykiatrian poliklinikalle, josta hän sai apua. Sekä keskusteluapua, että myöhemmin myös masennuslääkkeet. Ja nämä onneksi auttoivatkin, masennus meni ohi ja tyttö on taas ihan kunnossa.
Jos teinisi on jo jossain hoidossa, niin asia siltä osin ok, mutta jos ei ole, niin soita vaikka terveyskeskukseen ja kysy, miten paikkakuntasi nuorisopsykiatrian polille pääsee. Meillä päin se vaati joko terveyskeskuksen lähetteen, tai sitten siellä oli kerran viikossa walk in - vastaanotto, jonne sai siis vaan tulla, ei tarvinnut varata aikaa. Sellaiseen raahasin vastahakoisen teinin, ja kävi hyvä tuuri että hän tapasi siellä yhden kaverinsa, eli näki ettei se ole mitenkään noloa tms.
lisään vielä sen verran, että jos kyse vaan pienestä "masennuksesta", jos teinillä on esim. kavereita ja hän näkee niitä, on masentuntu vaan teidän vanhempien seurassa, niin tilanne ei varmaan niin paha ole, että pitäisi tuonne mennä. Mutta jos ei ole kavereita tai teini ei jaksa heitä tavata, niin kyse voi olla sellaisesta tilanteesta, johon on hyvä hakea ulkopuolista apua
- 8 -
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:49"]
lisään vielä sen verran, että jos kyse vaan pienestä "masennuksesta", jos teinillä on esim. kavereita ja hän näkee niitä, on masentuntu vaan teidän vanhempien seurassa, niin tilanne ei varmaan niin paha ole, että pitäisi tuonne mennä. Mutta jos ei ole kavereita tai teini ei jaksa heitä tavata, niin kyse voi olla sellaisesta tilanteesta, johon on hyvä hakea ulkopuolista apua
- 8 -
[/quote]
Ai että masennusta ei voi sairastaa jos jaksaa nähdä kavereitaan?
Ap, miten lapsesi masennus ilmenee?
Toki voi, halusin vaan pehmentää alkuperäistä viestini vähän, jos ap:n teini ei olekaan yhtä masentunut kuin minun lapseni. Ihan vaan ettei loukkaisi kehotus viedä lapsi hoitoon, joitakin se voi loukata. Tuo nyt oli vaan yksi asia, joka tuli mieleen, tuo kavereiden tapaaminen, vaikka eihän se toki varmasti kerro yhtään mitään. Ajattelin kuitenkin, että ap ymmärtäisi asian tuolla, hän varmasti itse näkee, miten vaikeasta masennuksesta on kyse.
Näillä nettipalstoilla on joskus vähän hankala ilmaista itseään kovin monipuolisesti, pakostakin sanoattava jää mustavalkoiseksi ja silloin lukija voi ymmärtää asian ihan eri tavalla kuin kirjoittaja itse tarkoitti.
- 8 -
Pyydä anteeksi tekemiäsi virheitä, ja lupaa olla hänen tukenaan. Itse sairastuin masennukseen teininä, äidin tahaton laiminlyönti ja huono kasvatus oli siihen syynä. Ei myöntänyt mitään virheitä ja sanoi että olen itse pilannut elämäni. No, ei olla sen jälkeen oltu tekemisissä. Auta lastasi, kerro että kuuntelet häntä, sano että hoidat hänelle terapian jos hän ei sinulle pysty puhumaan. Sulla on nyt oikeasti paikka jossa voit muuttaa lapsesi elämän suunnan.