Lue keskustelun säännöt.
Oon ollut teinistä asti masentunut. Tajusin vasta kun luin eilen oireita.
13.08.2014 |
Omasta mielestäni oon vaan luonteeltani ollut peruspessimisti ja "ihaa" mut enpä sit tiedä.
Olen viimeiset reilut 20 vuotta kärsinyt nukahtamis- ja uniongelmista, ainakin kerran viikossa (yleensä päivittäin) mietin kuolemaa/itsemurhaa, olen syömishäiriöinen ollut 13v asti (bulimiaa ja ahmimista) ja tällä hetkellä tosi lihava :(
Olen täyshermoraunio ja varmasti aivan sietämätön kanssaihmisiäni kohtaan. Minulla ei ole enää yhtään ystävää, vuosien varrella olen lopettanut yhteydenpidon kaikkiin ja osan olen suututtanut ihan tahallani kun en jaksa olla yhteyksissä. Sukulaisten kanssa sama. Olen nyt äitiyslomalla ja ajatuskin siitä että joskus taas pitää palata töihin ahdistaa!
Itkettää lähes koko ajan ja haluaisin vaan maata peiton alla piilossa pahalta maailmalta. Tai kuolla.
Kommentit (16)
Mulla on masentunut kohta 14-vuotias poika. Koulu alkoi juuri ja kovasti jännitän, miten se nyt lähtee menemään. Viime talvena tuli paljon poissaoloja, keksi kaikenlaisia sairauksia ennen kuin sitten tunnusti, ettei ole kavereita ja on masentunut (luokkarakenne muuttui yläasteelle siirryttäessä eikä vanhaa kaveriporukkaa enää tavallaan ollut). Tutkittiin viime talvena kaikki Asperger-epäilystä lähtien, käytiin juttelemassa nuorisopsykiatrin kanssa jne. Keväällä päätettiin, että saa nyt syksystä alkaen koulussa erityistä tukea. Koulu menee hyvin muuten, on älykäs ja pärjää vähällä lukemisella, mutta koko ajan alavireinen, ei ole kavereita eikä innostu mistään, mitä yritetään ehdottaa. Oli pitkä kesäloma :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kyllä haaskaat omaa ainutkertaista elämääsi tuossa tilanteessasi, puhumattakaan tuosta viimeisimmästä vaihtoehdostasi. Yritä alkaa huomioimaan myönteisesti ympäristöäsi. Ei se tietty helppoa ole, mutta on siinä hyviä ja kauniita asioita jotka tuottavat iloa, kun ei keskity liikaa epämiellyttäviin asioihin ja niiden vatvomiseen mielessään.
sori. Muuta en osannut kirjoittaa. olisi mennyt liian vaikeastiymmärrettäväksi ja sekavaksi.
En vaan jaksa. Väsyttää ja vituttaa kaikki.
Lääkäriin en mene.
Pää sattuu koko ajan. Olispa vaikka joku kasvain siellä mihin kuolisin.
Lapset on ainoa syy miksi elän, toisaalta taakka koska jos heitä ei olisi niin voisin vaan kuolla. Tai jos olis vaan pienimmät, he ei kauaa edes muistaisi ja ikävöisi.
Samassa suossa tarvotaan. Romahdin kokonaan alkuvuodesta ja sain vaikean masennuksen diagnoosin. Minä myös tajusin vasta nyt että olen ollut jo teininä masentunut. Se jatkuva väsymys olikin sitä. Lisäksi oli ongelmia koulussa, kavereiden kanssa yms. Viimeinen romahdus jotenkin aukasi sitä että haluan elää ja tehdä siitä mahd.hyvän. En tarvii siihen lottovoittoa tms. Menen ulos ja nautin auringosta tai teen muksuille ja miehelle hyvää ruokaa. Pieniä asioita. Yritän pitää kodin siistinä ja joka päivä lenkki, pieni tai isompi. Rahaasiat on ihan perseelleen ja ulosottomies kolkuttaa ovella, mutta en nyt luovuta. olen nyt työtön, mutta menen vaikka ilmaiseksi kirppikselle tai johonkin, että päivään tulee rytmiä. Mullakaan ei ole ystäviä. Jotain sukulaisia ja tuttuja on, mutta ei läheisiä. Kai se on syy kun me masentuneet ei jakseta tai meitä ei jakseta? Tosin en ole mikään seurassa murjottaja, mutta vaikea kai jotenkin.. Tsemppiä sulle!
6 jatkaa..Kannattaisi käydä siellä lääkärissä. Sun oireet kuullostaa kilpirauhasvaivoilta!
Siinäkin on sellainen olo, että pää on sumea, kipeä ja väsyttää perkuleesti. Lisäksi lihoo yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en halua rytmiä päiviin, haluisin edes yhden päivän vaan maata sängynpohjalla ilman että joku vaatii koko ajan jotain! En kestä ajatellakaan että menisin joskus vielä töihin.
En jaksais siivota. Samanlainen paskaläävä tämä on heti 2min päästä, vihaan ruoanlaittoa.
Nyt just pää sattuu niin et se räjähtää ja mulla on KYLMÄ! Vauva huutaa ja muut vaatii vaan muuten koko ajan jotain. Vittu en jaksaisi enää päivääkään tätä paskaa.
Eka ajatus eilen R. Williamsin kuolemastakin oli kateus... Siitä mä heräsin miettimään että onko ihan normaalia. Tiä sit onko masennus vai onko vaan jäätävä vitutus kaikkeen ja kaikkiin.
Niin ja lääkäriin en oo menossa. Nyt kun on lapset tehty ei tarvi senkään puolesta käydä enää ikinä lääkärissä niin en varmasti mene. Niillä on parempaakin tekemistä (auttaa niitä jotka haluis elää eikä kuolla) ja kaikki tollanen on tosi epämiellyttävää: lääkärit ja kaikki jotka koskee ja tulee lähelle. En oo käynyt kampaajallakaan vuosiin kun ahdistaa kun joku vieras tulee "iholle", yäk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 09:40"]
Mä en halua rytmiä päiviin, haluisin edes yhden päivän vaan maata sängynpohjalla ilman että joku vaatii koko ajan jotain! En kestä ajatellakaan että menisin joskus vielä töihin.
En jaksais siivota. Samanlainen paskaläävä tämä on heti 2min päästä, vihaan ruoanlaittoa.
Nyt just pää sattuu niin et se räjähtää ja mulla on KYLMÄ! Vauva huutaa ja muut vaatii vaan muuten koko ajan jotain. Vittu en jaksaisi enää päivääkään tätä paskaa.
Eka ajatus eilen R. Williamsin kuolemastakin oli kateus... Siitä mä heräsin miettimään että onko ihan normaalia. Tiä sit onko masennus vai onko vaan jäätävä vitutus kaikkeen ja kaikkiin.
[/quote]
Mene sinne lääkäriin. Koska et sä jaksa noinkaan.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 09:43"]
Niin ja lääkäriin en oo menossa. Nyt kun on lapset tehty ei tarvi senkään puolesta käydä enää ikinä lääkärissä niin en varmasti mene. Niillä on parempaakin tekemistä (auttaa niitä jotka haluis elää eikä kuolla) ja kaikki tollanen on tosi epämiellyttävää: lääkärit ja kaikki jotka koskee ja tulee lähelle. En oo käynyt kampaajallakaan vuosiin kun ahdistaa kun joku vieras tulee "iholle", yäk.
[/quote]
Kuulostaa kyllä vakavalta masennukselta. Se sairaus saa sut tuntemaan noin.
Robin Williamsin kuolema kosketti muakin. Kärsin toistuvasta masennuksesta, ja kyllä se sai taas mielen matalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tolla asenteella et voikaan nauttia elämästä. Sulla on tollanen vitutuskierre, et anna itsesi edes yritttää. Sun läheisillä on varmaan myös pahaolla. Mitäs jos annat itsellesi edes mahdollisuuden? Lopeta läheisille tiuskiminen ja pura se johonkin muuhun. Käyttäydyt varmaan kun perseeseen ammuttu karhu. Vähän huumoria kehiin..
Niin ja hölömö;hae apua niihin uniongelmiin, ei kukaan jaksa jos ei nuku!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon yrittänyt monta kertaa olla positiivisempi, jaksaa ihmisiä (mm. kutsua kylään) yms yms. Mut samaa paskaa se aina vaan on ja esim. just se ihmisiin yhteyksien pitäminen ja iloisen esittäminen syö ihan pirusti energiaa. Parempi ois mun perheellekin olla ilman mua, saisivat varmaan jotain vakuutusrahojakin vähän.
Ja luuletteko ettenkö olis hakenut apua nukkumiseen: on ollut nukahtamislääkkeet ja kaikki vuosien ajan mutta ei toimi tai tekee olon tokkuraiseksi. Ja ns. kemiallinen uni ei piristä senkään vertaa kuin vähempi määrä katkonaista omaa unta. En vaan enää jaksa valittaa asiasta lääkäreille.
Hoe nyt sitä samaa paskaa, sittenhän kaikki on vaan paskaa..Mulla oli just tuollanen kaveri: Kaikki oli paskaa. Naama aina nurinpäin ja epäkohtelias vittuilija. Sen mielestä sillä oli oikeus olla oma itsensä. Se itsekään ei jaksanut itseänsä. Oli mukava mies, lapset, kiva koti, mutta akan mielestä kaikki oli vaan paskaa. Tuo on myös asenne kysymys. Vaikka sulla on masennusoireita, luovuttamalla sä upotat syvempään paskasuohon. Se on sitten helevetin kiva olla yksi, kun kukaan ei ole enää jaksanut sua. Ei kukaan enää vaivaa, onko sitten kiva? Nosta se läskiperse sohvalta ja mene peilin eteen. Haluatko olla pelkkää paskaa-ihminen? Sitten teet itsellesi jotain:pese hiukset, laita parempaa päälle ja mene ulos. Tiedän että ei huvittaisi, eikä jaksaisi, mutta kokeile!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 08:37"]Voin lohduttaa, että toivoa ei silti ole menetetty. Olin masentunut 10-vuotiaasta 28-vuotiaaksi, noin suurinpiirtein. Sitten tuli isompi romahdus ja pääsin hyvälle psykologille. Kävin siellä pari vuotta ja nyt menee ihan hyvin. Hyvinvointi on tosin vaatinut kovaa työtä sekä ajatusten että kehon eteen, mutta se on kannattanut. Nyt on mukavaa olla tasapainossa.
[/quote]
Minä olennolle masentunut koko elämäni, niin varhaisesta lapsuudesta kuin muistan, ja olen nelikymppisenä yhä masentunut. Mikään psykologi, psykiatri, lääke tai terapia ei ole auttanut. Ei kaikkien masentuneiden tarina ole yhtä onnellinen kuin sinun.
Voin lohduttaa, että toivoa ei silti ole menetetty. Olin masentunut 10-vuotiaasta 28-vuotiaaksi, noin suurinpiirtein. Sitten tuli isompi romahdus ja pääsin hyvälle psykologille. Kävin siellä pari vuotta ja nyt menee ihan hyvin. Hyvinvointi on tosin vaatinut kovaa työtä sekä ajatusten että kehon eteen, mutta se on kannattanut. Nyt on mukavaa olla tasapainossa.