Haluan jakaa osan elämäntarinaani kanssanne.

Kirjoitin blogipostauksen, mutta haluan jakaa sen tännekin, jos vaikka saisin jotain ajatuksia ja kommentteja.

"No missä nyt mennään? Reilu pari kuukautta sitten erosin pitkästä parisuhteesta. Seurustelua oli takana yhteensä 7 vuotta; ihan alussa mä olin 13 ja A 18. Näistä vuosista 5 asuttiin yhdessä. Mun lapsuus oli todella epävakaa, muuttoja muuttojen perään ja tuossa 13 vuoden iässä pelkäsin ihan tosissani, että mut otettais huostaan. Eli en koskaan elämässäni ollut asettunut minnekään eikä mulla aikasemmin ollut ketään "turvallista" henkilöä mun elämässä, joka pysyisi siinä no matter what.

Mun vanhemmat erosivat, kun olin tokaluokalla. Tarkoitus oli jäädä äidin kanssa asumaan, mutta viikon jälkeen tapahtui jotain, ja muutettiinkin isälle. Muistan vieläkin, miten äiti oli humalassa ja toisteli isälleni "tuu hakee nää sairaat kakaras täältä pois, mä en halua näitä". Oltiin siis flunssassa silloin veljeni kanssa. Muutettiinkin siitä heti sitten ihan outoon ympäristöön; uusi paikkakunta, uusi koulu ja uusi PERHE. Isällä oli tässä vaiheessa jo uusi nainen, jolla oli 4 lasta omasta takaa. Kolmisen vuotta asuttiin näiden ihmisten kanssa, kunnes avioero astui taas kuvioihin. Tämän avioeron jälkeen isälläni oli aika nopeasti taas uusi nainen, jolla oli tällä kertaa kaksi lasta omasta takaa.

Tähän väliin mun täytyy myöntää, että mun elämässä on tapahtunut niin paljon että mä en pysty muistamaan kaikkea. Joku kesä asuttiin äidin puolen isovanhemmilla veljeni kanssa, mutta mä en pysty ajoittamaan tätä tapahtumaa. Joku kesä vietettiin myös pitkä aika Torniossa äitimme kanssa, koska äidillä oli töitä siellä. Äidillä oli kanssa uusi miesystävä, jonka kanssa muutti yhteen aika nopeasti eron jälkeen. Hatarat on muistikuvat.

No anyways, mä olin yläasteikäinen teini ja isäni uusi vaimo oli ihan kamala. Mitään mitä mä tein ei ollut oikein; mä pukeuduin väärin, mä puhuin väärin ja auta armias jos mulla oli vaikka kynsilakat vähän lohkeilleet. Edes kotona ei kuulemma ollut sopivaa olla lohkeilleissa kynsilakoissa. Sen lisäksi mä olin todella pienikokoinen (50kg/160cm) ja mut piti ihan väkisin pukea M- ja L- kokoisiin vaatteisiin. Oli ihan kamala, kun ei saanut nuorena ilmaista itseään vaatteiden kautta, tai yleensäkään mitään kautta. Jossain vaiheessa kerroin isälleni, että seurustelen 5 vuotta vanhemman miehen kanssa. Isä oli asian kanssa ihan OK, kysyi milloin saa tavata jätkän ja tiesi, että äitini oli poikaystäväni jo tavannut ja hänet hyväksynyt. No, sitten kun tapaamista sovittiin, asia ei yht'äkkiä ollutkaan OK, vaan päinvastoin ihan järkyttävää ja kamalaa ja en saisi olla enää missään tekemisissä tän jätkän kanssa. Tässä vaiheessa mä tiesin, että mun rakas ja lutuinen äitipuoleni oli isän mielipiteen kääntänyt ihan täysin. En vieläkään tiedä, miksi tää ämmä vihas mua niin paljon.

No, eräänä iltana tuli riita ja mä sanoin suoraan, että mä muutan pois. En mä voinut elää siinä ympäristössä, missä mun luonne tukahdutettiin eikä mun annettu edes olla sen ihmisen kanssa, kenestä välitin. Tähän väliin voisin sanoa, että ikäero 13- ja 18-vuotiaiden välillä tuntuu todella suurelta, jopa mun mielestä näin viisaampana 21-vuotiaana. Mä olin kuitenkin todella kypsä ikäisekseni, osaksi varmaan juurikin sen takia, mitä kaikkea olin tuohon ikään mennessä jo käynyt läpi. Mun isä oli lähes helpottunut, kun muutin pois. Ainoa asia, mitä muistan isäni mulle mun muutosta sanoneen oli, että onko mun mielestä ihan fiksua muuttaa äidin luokse, koska äitini on hyvin alkoholisoitunut. Ei se tietenkään ideaali vaihtoehto ollut, mutta parempi sekin kuin jatkuvan moittimisen kuuntelu. Nyt myöhemmin voin sanoa, että en päivääkään kadu että muutin, vaikka seuraavat puolitoista vuotta äitini kanssa olivatkin yhtä helvettiä. Sainpahan sentään olla oma itseni.

Äiti. Alkoholisti ja narsistinen ihminen. Mä en edes tiedä, mitä mä voisin tästä aiheesta sanoa. Mä olin yläasteikäinen ja huolehdin mun äidistä; kävin kaupassa, siivosin ja huolehdin sammuneen äidin sänkyyn. Kiitokseksi sain jatkuvaa kiristystä siitä, että jos en käyttäydy minut otetaan huostaan. Elin koko ajan pelossa, että äitini loukkaa itsensä humalassa ja joudun huostaanotetuksi. Tottakai äidistä oli myös tylsä ryypätä yksin ja siksi mulle ostettiinkin joka viikonloppu 0,7 litran viinapullo, jonka nautin kavereideni kanssa. Muistikuvat on todella hatarat yläasteen viimeisistä vuosista, olin jatkuvasti humalassa ja peloissani.

Olikin siis ihan loogista, että yläasteen loputtua muutin pois kotoa, vieraalle paikkakunnalle A:n kanssa yhteen. Olin vihdoinkin turvassa kaikelta pahalta. Tai niin luulin..."

Pidemmälle en tänään vielä jaksanut. Saa kysyä, jos siltä tuntuu.