puheenaiheet lapsettoman kaverin kanssa
Tuli vaan toisesta ketjusta mieleen, että mullakin on tosiaan tämmöinen vähän vannoutuneempi lapseton kaveri, jonka kanssa on välillä vaikea jutella.
Ihan mielelläni kuuntelen hänen mies ja työ juttunsa, jopa siitä poikaystävän äidin kissan sairastelusta, vaikka ehkä ei ole minulle niin kiinnostavaa, kun en ole ihan tätä uusinta miestä edes tavannut.
Meillä on neljäs aika pieni ja olen äitislomalla. Yritän kyllä ihan tietoisesti puhua muusta kuin lapsista, kun meitä äitejä siitä aina mollataan. Nyt kuitenkin erehdyin vähän avautumaan esikoisen kaverisihteista ja pienten tyttöjen julmuudesta. Kaveri on ollut pieni tyttö itsekin, joten ajattelin, että sitä kautta voisi vähän tilanteeseen eläytyä. Kaveri kyllä antoi kertoa jutun loppuun, mutta vaihtoi sitten aihetta tyyliin "on ilmoja pidellyt". Ei voinut siis sanoa edes, että voi voi, onpa ikävää.
Eikö todella lainkaan saa puhua lapsista? Näin kotona ollessa ne on kuitenkin suurin osa sitä mun päivittäistä elämää. Vauva nyt menee ihan rutiinilla, mutta isompien asioista koen ihan todellista murhetta. Onko ne todellä vähäpätöisempiä kuin muut läheisten ihmissuhdekiemurat?
Kommentit (13)
No olet itse kuunnellut ja ystäväsi on kuunnellut,mikä sulla ongelma?
Vaikka olen vannoutunut lapseton, niin silti kuuntelen niin ystävieni puheita lapsistaan sekä ystävieni sukulaisten muksuista, kummilapsista yms tarinoita ja yritän myös auttaa jos apua pyydetään.
Kasvatuksellisia ohjeita en pysty sanomaan, mutta aina pystyn ammattini puolesta terveyspuolen asioissa kyllä neuvomaan.
Mulla on aika ristiriitaset fiilikset lapsiin. Huutavat ja riehuvat kauhukakarat on semmoisia joita lähestulkoon vihaan, mutta sitten taas nämä rauhalliset muksut on jees.
Näsäviisastelevista kersoita pidän huutaviakin vähemmän, mulla kun ei hermot riitä niitten kanssa vängätä joka asoasta.
Hei, miksi sinä kaveeraat tuollaisen empatiakyvyttömän narsistin kanssa? Minulta ei riittäisi aikaa eikä energiaa ihmiselle, joka ei vastavuoroisesti kuuntele minun murheitani, jos omat surunsa kippaa niskaani. Ystävyys on kaksipuolista.
Hmm, oisko sillä kaverilla omia koulukiusaustraumoja? Mä ainakin vähän sulkeudun jos siitä puhutaan. Mutta jos ei niin tuo on aika tylyä vaikkei lapset sinänsä kiinnostaisi. Mäkään en ole mikään lapsi ihminen mutta ystävän lapsen murheetnon ystävänkin murheita ja niissä pitäisi yrittää tukea. Mutta osaako tuo kaveri tukea muutenkaan vakavissa jutuissa vai onko pinnallisempi kaveruussuhde?
Tässä ei nyt varmaan ole sinänsä kysymys lapsettomuudesta, vaan siitä että tämä kaveri ei osaa kuunnella, ainakaan jos asia ei häntä itseään kiinnosta. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton ja kuuntelen ystävieni juttuja lapsistaan ja muistakin asioista. Minusta se on ihan itsestään selvää kun on kyse ihmisistä, joista välittää. Heidän murheensa ja ilonsa ovat myös omiani.
hehee, tää taitaa olla vain naisten ongelma, en jotenkin usko kuulevani tuota lausetta miehen suusta. Kertooko se jotenkin naisten pienemmästä elämänpiiristä ?
Kyllä kaveri muuten on ihan empaattinen. Hieman ehkä mustavalkoinen, mutta enemmän miesten kuin kavereiden suhteen.
Naiset tapaa viettää miehiä enemmän aikaa kotona vanhempainvapaalla. So what? Eiköhän nää ihmissuhteiden vatvomiset ole vähän enemmän naisten alaa muutenkin?
Ei ole tullut ilmi, että olis koulussa kiusattu. Ollaan opiskelu kavereita. Ehkä mun pitäisi kysyä.
t. ap
Ehkä hän ei osannut sanoa mitään juuri tuohon aiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 21:10"]Hei, miksi sinä kaveeraat tuollaisen empatiakyvyttömän narsistin kanssa? Minulta ei riittäisi aikaa eikä energiaa ihmiselle, joka ei vastavuoroisesti kuuntele minun murheitani, jos omat surunsa kippaa niskaani. Ystävyys on kaksipuolista.
Liian usein mammat loukkaantuvat, jos niiden lapsista ei puhu tai huomioi mitenkään.
En tiedä mitään ahdistavampaa kuin lapsistaan lässyttävät ihmiset. Maailmassa on melko paljon puheenaiheita, joten ehkä ne lapsihöpötykset voisi sitten jättää sinne lapsiperheiden keskeisiin keskusteluihin.
Sydämen asiat
Ihmiset puhuvat asioista, jotka ovat lähellä heidän sydäntään. Olisi aika outoa jos äiti ei koskaan puhuisi lapsistaan tai ohimennen huomauttaisi korkeintaan jotain ikävää heistä. Enemmän se kertoo äidistä hyvää, kun hän puhuu lapsistaan. Taas ne joilla ei vielä oe tai ei koskaan tule olemaan lapsia joutuvat sen asian sulattamaan ja puhukoon sitten vaikka ilmoista jos se lähinnä sydäntä on.
Miksi se on niin ahdistavaa? Kun kyse ei kuitenkaan ole mistään allöttävästä, mitä ymmärrän, että jotku vaippa/puklujutut voi ollakin.
Ja siis en kaivannut sinänsä mitään kasvatusneuvoa. Olis tosiaan tiittäny ihan joku "aha, tylsä homma" kommentti tai siis, että olis nyt jotain sanonu, ennen ku vaan vaihto aihetta.
Jäi tympeä fiilis, mut mietin, et viittiikö ruveta kaveria tenttaamaan. ET jos mun ois ite vaan pitäny ymmärtää, että lapsettomille ei kertakaikkiaan saa mitään lapsista puhua. Ilmeisesti ihan kaikki ei kuitenkaan oo sitä mieltä.
t. ap
Jos ollaan ystäviä, niin molempien pitäisi saada tasapuolisesti kertoilla itselleen tärkeistä asioista. Ystäväsi käyttäytyi törkeästi.