"Minun lapset ei jää mistään paitsi" - itsepetos!

Minusta tuntuu, että ap:n pointti menee osalla ohi ja kunnolla.

Ei ollut kyse siitä, että pitäisi saada kaikki vaan siitä, ettei saa juuri mitään muuta kuin elatuksen ja että vanhemmat vakaassti uskovat, että tämä on lapselle vain hyväksi.

Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta ja ihan aina elämässä on erilalisia vaiheita, mutta jos hankkii lapsen, vaikka tähän ei olisi oikeastaan varaa ja elättää lapsen niin, että mihinkään elämykseen, harrastukseen tai kivaan juttuun ei ole koskaan varaa, niin kyllähän se lapsi jää monesta asiasta paitsi. Ei ole kysymys juuri etelänmatkasta tai huvipuistoreissusta vaan kokonaisuudesta.

Minun ystäväni on köyhä ja on ihan aina yrittänyt tarjota lapsille jotain uutta, mutta tottahan se vaatii vähän kekseliäisyyttä. Ystäväni lisäksi säästää lomia varten ylimääräistä, joten aina on arkeen jotain uutta lisättävää myös tuolloin. Arki on aika ankeaa, mutta synttäreihin ja lomiin on panostettu. Jokaiseen kesään mahtuu yksi huvipuistoreissu, paljon uimaranta- ja metsäretkiä ja syntymäpäivälahjat ovat usein kalliita. Talvisin käydään kerran kuussa uimahallissa.

Eihän lapsi tarvitse kaikkea ollakseen onnellinen mutta jos ei saa mitään muuta kuin tavallista arkea, on se surullista. Ja silloin kyllä vanhemmat pettävät itseään, kun väittävät, että lapsi ei jää mistään paitsi.

Toisaalta vähän saava ilahtuu enemmän pienistä jutuistakin, kaiken saava ei osaa arvostaa mitään. Ystävälläni on naapuri, jonka poika käy kesäisin viikottain huvipuistoissa, vuodessa vähintään kolmessa ulkomaankohteessa (heillä on asunto Etelä-Euroopassa mutta käyvät muissakin kohteissa), viikonloppuisin reissataan kylpylöihin jne. Tämä lapsi jaksaa naureskella ystäväni lasten yhdelle huvipuistoreissulle tai uimarantaretkelle, ja on vähällä pilata ne pienetkin ilot.

Meillä olisi varaa tehdä monenlaisia juttuja, mutta emme ylikuluta mitään huvia siksi, että lasta on yhä vaikeampi miellyttää ja ilahduttaa, jos kaikki tippuu eteen itsestäänselvästi eikä mitään tarvitse odottaa. Meillä käydään tasan yhdessä huvipuistossa kesäisin, matkustamme enintään kerran vuodessa ulkomaankohteeseen ja kylpylöissä käydään paljon harvemmin (lapsi pyysi syntymäpäivälahjaksi kylpyläreissua, ja sellailsen varmaan sitten saa). Lapsi ilahtuu ja innostuu näistä, pitää niitä merkittävinä ja isoina juttuina eikä yritä vähätellä muidenkaan lasten kokemuksia.

Mun lapsaet eivät todellakaan saa joka vuosi kokea etelänmatkoja eikä heille ostella kaupasta jatkuvasti uusia vempeleitä ja joo, olen sitä mieltä että he eivät jää mistään oleellisesta paitsi! Heillä on sisaruksia ja perheen kesken läheiset välit, meillä on talo jossa tykkäämme asua, heillä on kavereita ja kivat harrastukset joista pitävät. Me päästään joka kesä mielin määrin anopin kesämökille missä lapset tykkäävät olla ja silloin tällöin saadaan rahaa kokoon sen verran että päästään matkoillekin...olisi se aika kamalaa jos mukulat sais aina kaiken mitä älyävät haluta. Luulenpa vaan että se jatkuva matkustelukin alkaa maistua jossain vaiheessa puulta.

Hei kakskymppinen: Oletko kuullut koskaan, ettei kaikkia munia pidä panna samaan koriin. Eli kaikkia tuloja ei kannata suoltaa heti elintason kohottamiseen. Aina pitää olla jotakin sukanvarressakin. Korkea elintasi ja lasten kaikkien toiveiden täyttäminen ei takaa onnea. Kun saa kaiken, ei osaa enää iloita oikein mistään. Me köyhät osataan vielä se taito. Lapset eivät saa kuuta taivaalta, vaan tyytyvät huomattavasti vähempään.

Jäin yksinäni lasten kanssa miehen jätettyä perheen. Käyn töissä ja saan vähän elatusmaksuja. Käymme kerran vuodessa ulkomailla, asun omistusasunnossa, joka on pieni kerrostalon asunto. Toisaalta helpompi yksin sisustaa ja pitää siistinä. Kerran vuodessa käymme huvipuistoissa, isompia leluja saa synttäreitä juhliessa, ostan kirpputorilta hyväkuntoisia tavaroita, panostan terveelliseen ruokaan. Harrastukset maksavat 200 e lukukausi molemmille.

Lapset ovat tyytyväisiä, juuri eilen keskusteltiin aiheesta.

Miksi kenenkään tarvitsee sanoa tuollaista ääneen ja jotenkin puolustella elämäntyyliään?

Kuka on sellaisnen, joka ei jää mistään paitsi? Nytkin ekaluokalle menevä on listannut 9 eri harrastusta, joihin haluaa mennä niiden entisten 2 lisäksi. (Yhteensä siis 11) Lähes jokainen näistä harrastuksista on 2-3 harrastuskertaa viikossa.

Rahaa meillä on. Onko nyt todellakin niin, että meidän täytyy lähteä kuskaamaan lasta joka päivä runsaiden eväiden kanssa, jotta ehtisi useampiin tapaamisiin, treeneihin ja soittotunneille päivän aikana.

ja sittenkin lapsi jäisi jostain paitsi: jäisi paitsi naiistä kaikkein tärkeimmistä: kaverisuhteista, kotona olosta, leikkimisasjasta (vapaa leikkihän on todettu olevan aivojen kehitykselle se kaikkein tärkein asia)

Itse lama-aikana köyhtyneestä perheestä tulevana huomaan, että haluan omilleni antaa joskus vähän liikaakin. Mietiskelen paljon asian tasapainottamista.

Köyhyys on oikeasti surkeaa. Me ei käyty ikinä yhtään missään, vaatteista kiusattiin koulussa, asuimme tosi ankeasti. Bussikorttiin ei ollut varaa joten käveltävä oli pitkiä matkoja, kun autoakaan ei ollut. Huonekalut hajoilivat käsiin ja asunnossa oli ahdasta. Viikkoraha oli todella hyvin, hyvin pieni, ja mitään yhtään tarpeettomampaa oli turha toivoakaan. Joululahjat olivat tarpeellisia, esim. shampoota ja sukkia. En muista, käytiinkö IKINÄ koko perheen kanssa esim. mcdonaldsissa. Ei varmaankaan.

En todellakaan toivoisi samaa kenellekään, sillä kyllä todellakin multa puuttui!

Miten te olette taas käsittäneet kaiken ihan päälaelleen? Ei varmasti ollut kyse siitä, että lapsi saa ihan kaiken ja ei opi arvostamaan mitään. Toisaalta, minä olen saanut lapsena valita harrastukseni ja rahaa oli iha ok määrä käytettäväksi pakollisten laskujen jälkeen. SILTI olen niitä ihmisiä, jotka arvostavat sitä mitä saavat ja myös niitä arjen pieniä juttuja. Ärsyttää sellainen ajattelutapa, että vain köyhä osaisi arvostaa elämää. Minun kokemus on päinvastainen: ne tutut esimerkiksi joilla on rahasta pulaa, piikittelevät vähän väliä ties mistä ja arvostelevat ihmisiä heidän ulkoisista jutuistaan, kuten taloista tai autoista tai harrastuksista. 

Jos lapsi ei pääse koskaan huvipuistoon vanhepiensa kanssa, kyllä hän jää jostain paitsi. Jos siis lapsi haluaisi huvipuistoon, kaikki ei tietenkään halua vaikka varaa olisi. Tai jos lapsi ei saa harrastaa yhtään mitään niin kyllä hän jää paljosta paitsi. Ei se tarkoita, että pitää olla joka illalle eri harrastus, vaan että ei koskaan. Mitä jos lapsi on lahjakas voimistelija mutta vanhemmat käyttää vähät varansa mieluummin vaikka omiiin turhiin kulutushyödykkeisiinsä? Tätäkin on nähty ja paljon (työni kautta).