Kertokaa mitä tuntemattomat ihmiset ovat tulleet sanomaan.
Kun teidän vauva on itkenyt. Oletteko koskaan törmännyt tällaiseen kun tuntematon kertoo teille mikä lapsellasi on hätänä kun itkee. Kerran bussissa Helsingissä pieni vauva huusi vaunuissa ja äiti sitä hyssytteli, sitten ohi kulki vanha mies, kurkkasi vaunuihin ja ojensi äitiä, että lapsella on pipo silmillä, sitä se huutaa! Onko teille käynyt koskaan jotakin vastaavaa?
Kommentit (3)
On toki tapahtunut vastaavaa. :) Pieni lapsi on hyvin vetoava ja on ihan normaalia että itkuun reagoivat muutkin kuin äiti. En ole ottanut sitä mitenkään henkilökohtaisesti. Vauvat itkevät ja sitä itkua on aika monen hankala kuunnella. Kun niihin huomautteluihin suhtautuu ystävällisesti (mikä tietenkin voi olla vaikeaa kun itsekin vain toivoisi että lapsi lopettaisi itkun, koska se stressaa itseäkin) niin niistä tilanteista selviää. Monet myös muistelevat mielellään, kuinka omat lapset itkivät aikanaan.
Juu, on useastikin, mikä tuppasi välillä suoranaisesti ärsyttämään. Päällimäisenä tulee mieleen ennen naapurustossa asunut keski-ikäinen rouva, jonka piti päteä kaikesta ja tunkea nokkansa joka paikkaan. "Ei vauvaa saa pukea noin kesähelteellä, herranjestas hän läkähtyy, sen takia hän itkee! Salli hänen levätä alastomana vaunussa!", "Lapsiparka itkee kun on niin nälissään, en ole nähnyt sinun ikinä ruokkivan häntä!" oi kyllä, ruokinkin mielelläni lastani keskellä ruokakauppaa, jossa yleensä sattumoisin rouvan kanssa kohtasimme...
Ei ole käynyt noin