Ethän kysy naapurin Pekalta/Pirjolta onko hän ottanut korona-rokotetta?
Jotain tilannetajua ihmisiltä, jotka tätä hyvän päivän tutuilta utelevat. En edes ystävieni halua tätä kyselevän. Varsinkin, kun ihmiset on saatu tällä toisiaan vastaan.
Kommentit (47)
Miksi koronarokotuksesta ei saisi puhua?
En kysele rokotuksista keneltäkään mitään enkä vastaa kysyttäessä. Se harmittaa, että yhdelle rokotehörhölle sanoin jo aikaa sitten, että en rokotetta aio ottaa, ei olisi pitänyt.
Rokotteen ottaneet ovat melkein kuin kasvisyöjät, he kyllä tuovat asian ilmi kyselemättäkin.
En kysy kenenkään terveysasioista. Jos joku itse kertoo, se on eri asia. En myöskään kysy koskaan, ketä kukakin äänestää vaaleissa. Enkä tosiaan kysy naisen painosta enkä raskaudesta. Enkä raha-asioista, palkasta enkä veloista.
Näin pärjää hyvin.
Eihän teillä pietarissakaan mitään kysellä, paitsi mitä nyt miliisin toimesta joskus 😂
Vierailija kirjoitti:
Miksi koronarokotuksesta ei saisi puhua?
Ihmisten terveysasioista kyseleminen ei vaan kuulu hyviin tapoihin.
Valitse vapaasti rokottamattomuus, mutta mistä kertoo että häpeät valintaasi noin paljon? Kysyn jatkossa ihan kiusallani.
Vierailija kirjoitti:
En kysele rokotuksista keneltäkään mitään enkä vastaa kysyttäessä. Se harmittaa, että yhdelle rokotehörhölle sanoin jo aikaa sitten, että en rokotetta aio ottaa, ei olisi pitänyt.
Joku kertoi esittäneensä vastakysymyksen kysyjälle tämän sukupuolitaudeista. Jos pokka pitää, teen samoin. Tyhmemmänkin pitäisi siinä vaiheessa tajuta oma tyhmyytensä.
Kysyin jo ja kysyn vastakin, koska te hörhelöt olette pieni vähemmistö ja teidät kyllä erottaa.
En kysy, kyllä ne ihan itse sitä julkistavat , tiedänpä pitää hiukan etäisyyttä sitten, oman terveyden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kysele rokotuksista keneltäkään mitään enkä vastaa kysyttäessä. Se harmittaa, että yhdelle rokotehörhölle sanoin jo aikaa sitten, että en rokotetta aio ottaa, ei olisi pitänyt.
Joku kertoi esittäneensä vastakysymyksen kysyjälle tämän sukupuolitaudeista. Jos pokka pitää, teen samoin. Tyhmemmänkin pitäisi siinä vaiheessa tajuta oma tyhmyytensä.
Tyhmyytensä näytti sukupuolitaudeista kysyjä.
Kyllä kysyn. Miksi en kysyisi muun rupattelun lomassa?
Siinä voi vertailla oireita jos jollakulla on piikin jälkeen ollut.
Viimeksi ei tarvinnut edes kysyä kun tuli samantien kurja päivitys perheen teinin sairaalaan joutumisesta neurologisten oireiden takia jotka johtui rokotuksesta. Tehty lääkärien toimesta haittailmoitus.
Samoin töissä työkaveri julisti että älkää missään tapauksessa ottako, hän otti ja suuri virhe oli niin kuin kaikille näkyi, jäi sairaslomalle eikä ole vieläkään töissä.
Oletko ottanut aids-rokotteen? Ai et vai...
Tai :OLETHAN tehnyt sterilisaatio?? Ai ET....hmm
..
Rokotteen ottamisesta kysely on tämän hetken small talk -keskustelua.
Kaikista selkeintä olisi se, että kunta liimaisi jokaisen rokotteen ottaneet perheen ulko-oveen tiedotteen:
"Tämän oven takana asuu vastuullinen perhe, jonka jokainen jäsen on vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan, ottanut koronavirus rokotteen, saatuaan sitä ennen perehtyä rokotteen mahdollisiin haittoihin ja todettuun
hyötyyn.
Helsingin kaupunki."
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi ei tarvinnut edes kysyä kun tuli samantien kurja päivitys perheen teinin sairaalaan joutumisesta neurologisten oireiden takia jotka johtui rokotuksesta. Tehty lääkärien toimesta haittailmoitus.
Samoin töissä työkaveri julisti että älkää missään tapauksessa ottako, hän otti ja suuri virhe oli niin kuin kaikille näkyi, jäi sairaslomalle eikä ole vieläkään töissä.
En usko, saisiko todisteet tuosta, rokotetodistus, kiitos. Monenko ihmisen hengen ja konkurssin haluat tunnollesi. Mieti sitä, ei se yläkerran isäntä kaikkea valhetta sulata. Väärä todistus lähimmäisestä, moneskos käsky se olikaan?
Ei tarvitse kysyä, Kertovat ihan itse.