Onko muita, että jos toisen mielestä sä olet ”hirveä ihminen” mokattuasi tms niin mielestäsikin olet, vaikka et haluaisi ajatella niin ja itse et ajattelisi siten toisesta?

Mun on täysin mahdotonta päättää itse, että en ole hirveä ihminen, jos toinen loukkaantuu ja suuttuu, vaikka olisi niin, että se toinenkin on vähintään pikkumainen tai traumatisoitunut, eikä kykene avarakatseisuuteen ja ajattelemaan hyvää ystävästään tai läheisistään.
Olisi ihanaa, kun olisi sellainen ihminen, että tekee vain ja toimii, ja jos joku suuttuu, niin ei mene yhtään paniikkiin siitä tai pienenny tai muuten heti tule lannistetuksi ja lyödyksi.
Se olisi MONTA KERTAA hyödyksi niille suuttujillekin, jos heidän kiukuttelunsa ei vaikeuttaisi muitten elämää ja saisi nämä tuntemaan itsensä kehnoiksi (vaikka eivät itse niin ajattelisikaan).
Mutta on tavallaan pakko, koska se toinen on sitä mieltä. Koska itse ei sitten osaa puolustautua. Se tuntuu turhalle. Tässä on kotikasvatuksella takuulla iso merkitys, minun kasvatuksellani ainakin. Aina tyrmättiin se, mitä minä sanoin ja aina vain minussa oli syypää. Olin ainoa lapsi.