Onko täällä vitiligoa sairastavia? Epäilen läiskien kasvoissani ja vaaleiden alueiden sorminivelteni päissä olevan vitiligoa
Mutta siis läiskät ovat sen verran himmeitä kasvoissa vielä, että on vaikeaa päätellä, olisiko vitiligoa. Aluksi ajattelin, että sain maksaläiskiä, mutta kun katsoin kuvia niistä, niin useimmilla ne ovat enemmän sellaisia pilkkumaisia alueita. Minulla taas on sellaista aika tarkkarajaista. Mutta kumpikaan ihoalue ei ole täysin vaalea (vielä. En tiedä, jos pihmenttikato ajan kanssa etenee). Sormissani oleva vaalea alue taas on täsmälleen saman värinen, kuin kämmeneni iho.
Olen 48-vuotias, joten oudon vanhana tämä puhkeaisi. Mutta sain kesällä 2018 liikaa aurinkoa kasvoihini (iho melkein kärähti, mutta ei ihan), kun en tajunnut suojautua, kun menimme huvipuistoon päiväksi. Se oli se kauhea hellekesä. Jolloin oli 63 hellepäivää.
Luin jostain, että vitiligo saattaa puhjeta voimakkaan aurinkoaltistuksen jälkeen, jos siihen on taipumus.
Olisipa tosi outoa. Se olisi tavallaan eka autoimmuunisairaus, joka itselläni olisi, tosin minulla on myös kilpirauhaslääkitys, mutta olen hieman epävarma, oliko minulla aitoa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kaikki oireet olivat kyllä.
Sen sijaan muutamilla sukulaisillani (mm. isälläni) on autoimmuunisairauksia, isällä oli kaikkiaan kolmekin. Eli olen vain odotellut, mitä minä saan. Tähän asti ei käytännössä mitään. Onneksi.
Mutta siis miten ”lievä” vitiligo voi aluksi olla?
Olen suojannut kasvojani auringolta sen maksaläiskäpelon takia, mutta ilmeisesti se hidastaa vitiligoakin, jos tämä on sitä. Käsissä väriero on paljon selkeämpi, koska käsissä luulin ensin, että on normaalia, että ”vanhemiten” kynnenalustan iho ei enää rusketu! Kunnes huomasin, että ei muilla ole samanlaista värieroa…
Kommentit (6)
Kuulostaa vitiligolta. Miehelläni on, tuli nuorena voimakkaassa aurinkoaltistuksessa. Mutta taipumustahan se edellyttää. Hänellä ei ole kasvoissa mutta sormissa ja päänahassa ja satunnaisesti kehossa. Suojaa vaan huolella ne vaaleat alueet, niissä ei ole pigmettiä ja punottavat auringosta herkästi. Läikken muodot muuttuvat, eivät ole pysyviä.
Mummilla oli vitiligo. En muista tarkemmin joten taitaa olla turha vastaus, mutta suvussa oli kyllä myös näitä pigmenttihäiriöitä sekä reumaa joka myös autoimmuunisairaus. Sen muistan että oli vaaleita leveneviä läikkiä.
Vierailija kirjoitti:
voisi olla myös ns. maitokahviläiskä, mikä on sekin pigmenttihäiriö. Vitiligossa iho menee kerralla valkoiseksi.
Nuo ovat sellaisia soikeita läiskiä pikaisen googletuksen mukaan ja pienemmän näköisiä, kuin minun alueeni. Kasvoissani näissä alueissa ei ole läiskäisyyttä, vaan muoto on kuin vaikka jonkun valtion rajat. Mutta tosiaan sävyero on pieni. Rusketun kohtalaisen helposti.
Sormista on siis niin päin, että sormen päät kämmenen yläselän puolelta ovat vaaleaa ihoa ja käsi ruskettuu vasta noin 1-1,5cm kynnen juuresta mitaten.
Vierailija kirjoitti:
Valkojäkälä?
Ei, sehän esiintyy paljolti alapäässä, limakalvoilla ja oitåreena on kutina. Tähän ei liity mitään kutinaa, eikä alueiden reunoilla ole mitään tummentumaa, kuten valkojäkälän kuvissa.
voisi olla myös ns. maitokahviläiskä, mikä on sekin pigmenttihäiriö. Vitiligossa iho menee kerralla valkoiseksi.