Olen yli 30 v. ja äitini vieläkin kaivelee kaikkia mokailujani, joita tein murkkuikäisenä.
Mielestäni se on loukkaavaa ja olen sanonut monta kertaa, että antaisi jo olla. Tiedän itse ja olen sanonutkin, että osan asioista olisi voinut jättää tekemättä. Mm. tupakanpoltto, liian aikainen alkoholin ottaminen, ja olisihan sen neitsyydenkin voinut säästä aikuisemmalle iälle.
On selitellyt myös miehelleni salaa omia versioitaan esim. " oletetuista miesjutuistani" . Suurin osa niistä on kuitenkin vain äitini omia kuvitelmia. On varma että olin sängyssä jokaisen veljeni ystävän kanssa. Samoin kuin jos minulla oli poika ystävänä. Ei tietystikään voinut olla pelkkä ystävä, vaan äidin sanoin olin kauhea " huora" .
Myös koulumenestykseni on äitini mielestä " hävettävä" asia edelleen. Vaikka olinkin reilu 8 oppilas eli mielestäni pärjäsin ihan hyvin. Kun valmistuin ammattiini, äitini järjesti juhlat mutta piilotti todistukseni. Moni tietty halusi sitä nähdä ja minä " erehdyin" näyttämään. Juhlien jälkeen sain tuntea sen nahoissani.
Jotenkin vain surettaa, kun noista asioista ei äitini edes yritä päästä yli. Nykyään olen ihan hyväpalkkaisessa työssä. Onnellisesti naimisissa ja kolmen ihanan lapsen äiti. Enkä käsitä miksei voi yrittää olla iloinen puolestani eikä aina minua vastaan...
Kommentit (14)
Hän muistelee jopa lapsuuttani. Usein -siis miltei aina käydessämme mummolassa- äiti muistelee _viisivuotissynttäreitäni_, joissa olin käyttäytynyt tosi huonosti, hakenut huomiota ja määräillyt muita lapsia. " Kyllä sinä olit ihan kamala," äiti muistaa aina todeta. Menen aina aivan sanattomaksi, koska en muista niitä 5-vuotissynttäreitäni. Ja toisaalta mielestäni ei ole mitenkään kamalan outoa, jos viisivuotias käyttäytyy epähienosti.
Nuoruuden syntejä äiti myös muistelee. Vanhempani muuttivat vuosiksi ulkomaille,kun minä oli 14-vuotias. Jäin yksin Suomeen. Kun äiti ja isä tulivat takaisin, olin kuulemma " hirveän lihava" . SIis olin tosiaan lihonut jonkin verran (tuolloiset läskinmitat 166cm/49 kg, entisiin anorektisiin mittoihini verrattuna tietty aivan käsittämättömän läski olinkin). Vieläkin äiti muistelee, kuinka hänen tyttärensä oli paisunut hänen ollessaan ulkomailla.
Sitten se neitsyydenmenetys (tapahtui ollessani 18-vuotias, juuri yo-kirjoitusten alla). Ihan hirveä huora olin silloin, ja vieläkin siihen huoraukseeni palataan silloin tällöin tyyliin " MIKÄ SINUUN SILLOIN MENI???" Olihan se eka poikakaverini hiukan hölmö, ei mikään ruudinkeksijä. Mutta enpä silloin parempaakaan saanut ja olihan se kuitenkin hyvännäköinen, 18-vuotiaalle tärkeää.
Kun kirjoitan näitä juttuja, tulee itsellekin olo, ettei oikeasti voi olla tuollaista. Mutta kun oli. Ja on vieläkin aika ajoin.
äiti myös muistelee kaikenlaista noloa, mitä haluaisin unohtaa. Lisäksi hän valittelee, miten työlästä oli järjestää mulle rippijuhlat ja yo-juhlat. Sitten marmattaa, miten mulle oikein hankittiin ostoystävä, eli otettiin pelastakaa lapset ry:n kautta kesäksi joku onneton lapsi mulle seuraksi. (Kesällä näet oli yksinäistä, kun ei ollut sisaruksia ja kaverini olivat mökeillään.) Sitten muistelee sitä, että kylläpä musta oli vaivaa, kun olin aina kipeänä. Tavallisia lastentauteja vain.
epäonnistun jossakin. Puhuu aina vain itsestään. Kun valmistuin hyvillä arvosanoilla, suuttui, kävi etsimässä oman todistuksensa ja kertoi kuinka hyvä hän oli ollut. Uusi paitakin saa hänet vihoittelemaan. Kun aloin seurustella ekan poikaystävän kanssa haukkui ensiksi huoraksi ja sitten piti mykkäkoulua yli puoli vuotta. Varsin outoa. Puhuu kylillä minusta pahaa, hyvin pahaa, valehtelee, vääristelee, keksii kokonaisia tarinoita omasta päästään saadakseen minusta ikäviä juoruja. Itse hän ei ole koskaan ollut päivääkään töissä, ammattikoulutuskin niin ja näin. Mitään ei uskalla päättää itse ja kun muut joutuvat viemään asioita eteenpäin valittaa jälkikäteen kuinka huonoja päätöksiä. Koskaan hänessä ei ole vikaa, aina syyllinen on muualla, vaikka syyllistä ei olisikaan missään.
Tiedätte myös äideistänne paljon noloja tilanteita, kertokaa niistä kun he alkavat vetää tuota virttä.
Sain sitten kuulla sukulaisilta äitini valehdelleen että mulla väkivaltainen alkoholistimies ja siksi olin kieltänyt äitiäni kyläilemästä meillä! Vaikka en siis kieltänyt kyläilemästä vaan pyysin ettei puhuisi enää minusta tuohon sävyyn, eikä miehenikään ole alkoholisti tai väkivaltainen.
Kerran kommentoin hänelle, että eikös se itseasiassa olis ollu sun tehtävä estää mua hölmöilemästä? Jonkunaikaa oli hiljaa sen jälkeen.
Olen yrittänyt olla menemättä mukaan ja kommentoimatta. Äidin omasta pahasta olostahan tuollainen kommentointi johtuu.
En oikein uskalla haukkua takaisin, kun toisaalta äitini kärsii masennuksesta ja sitten joudun taasen pelkäämään, kun hän menee huonoon kuntoon. Mielistelen vaan, mutta aika raskasta on mulla. Voin vaikka itse sairastua henkisesti. Yritän olla hyvää pataa, mutta välillä keittää.
On kyllä tosiaan päässä jotain vikaa tuollaisilla ihmisillä, otan osaa.
Seuraavan kerran ap kun äitisi mainitsee jotain tuollaista koita nauraa koko asialle, elä häpeä turhaan.
nyt ei oikein ole aikuismaista käytöstä. Jos äiti kykene olemaan se aikuinen joka hänen pitäisi olla, niin itse ainakin yritän
Vierailija:
Tiedätte myös äideistänne paljon noloja tilanteita, kertokaa niistä kun he alkavat vetää tuota virttä.
ja sitten ne jotka hänestä hyviä, saavat nähdä hänestä vain mielistelevän, vanhan herttaisen puolen, mm veljeni joka ei usko eikä ymmärrä miksi en pidä äitiini yhteyttä. Iso osa suvusta pitää minua outona ja mieleltäni sairaana äitini juttujen perusteella mutta sitten on kyllä se puoli sukua joka tietää todellisen asianlaidan ja jonka kanssa äitini on huonoissa väleissä. Yritän vain elää omaa elämääni, omien ystävien ja perheeni kanssa. Ja varoa toistamasta mitään äitini esimerkin mukaan omille lapsilleni.
olen niin vähän kuin mahdollista äitiini yhteydessä ja en kerro hänelle mitään.
Kun hän kerran on yli 30 vuotta nonsaleerannut minua, niin nyt riitti.
kun äidillä oli vaihdevuodet. Minulla on kaksoissisko, mutta vain minuun äiti vertaili itseään, olenko lihavampi kuin hän samassa iässä jne. Hän jopa olisi halunnut mitata mittanauhalla kumman reisi on paksumpi. Sisareni hän jätti rauhaan näiltä kommenteilta ja vertailuilta. Kerran siskoni jopa joutui sanomaan hänelle, että jätä jo X rauhaan.
Sanon suoraan, että näitä asioita (tässä vain pikkuripaus) en anna koskaan anteeksi äidilleni. Meidän suhde ei voi koskaan olla luottamuksellinen ja en luota häneen lainkaan. Suurin syy siihen on tietysti meidän lasten asettaminen eriarvoiseen asemaan niin avoimesti ja henkilökohtaisella tasolla.
:(
Parempaa jatkoa sinulle. Yritä olla huomioimatta hänen kommenttejaan.