milloin wilmaan tulee tietoa uusille ekaluokkalaisille?
Ois ihan kiva jo pikkuhiljaa saada tietää lukujärjestystä sun muuta, jos sinne tarttee vaikka hankkia jotain.
Kommentit (30)
Meilläkin lukujärjetykset tehtiin jo keväällä. Kunnan kotisivulla on kaikkien peruskoulujen ekan viikon koulupäivien alkamis- ja loppumisajat. Koulu alkaa meillä jo ensi keskiviikkona ja opena olen järjestellyt luokkaa ja suunnitellut syksyn opetusta.
Riippuu ihan koulusta ja opettajasta. Olen itse ope, eikä minullakaan ole vielä mitään aavistusta tulevasta lukujärjestyksestä. Meillä rehtori tekee lukujärjestyksen kesällä ja ensimmäisinä koulupäivinä siihen tehdään joitakin muutoksia, joten oppilaille lukujärjestys annetaan vasta noin kolmantena koulupäivänä. Monet opettajat laittavat ensimmäisinä koulupäivinä ekaluokkalaisten mukaan tiedotekirjeen, jossa kerrotaan liikuntavaatteista ym.
Milloinkahan muuten edes vantaalla saa nämä wilma tunnukset ? Siis uuden ekaluokkalaisen ollessa kyseessä?
Ekana koulupäivänä annetaan tiedote sen viikonkulusta ja lukujärjestys tulee sitten toiseksi viikoksi. Tilanne elää vielä.
Riippuu opettajasta. Tänä vuonna mun 3 lapsen lukkarit on ollut jo aikoja sitten wilmassa. Viime vuonna 6. luokkalaisen lukkaria ei ollut siellä vielä parin kk päästäkään koulun aloituksesta.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:11"]
Ois ihan kiva jo pikkuhiljaa saada tietää lukujärjestystä sun muuta, jos sinne tarttee vaikka hankkia jotain.
[/quote]
Hankia jotain?! Mitä ihmettä?!
Hankkia jotain, älä ihmetele ;)
Hankittavaksi tulee yleensä sisäliikunta varusteet, sisätossut/-kengät, pulpetinpohjapeperi yms pientä KIVAA!!
Wilma tunnukset jaettiin ainakin meidän koulussa ekaluokkalaisten kautta. Niille annettiin paperit käteen miten tunnus luodaan jne. Eli meillä ekan koulupäivän aikana
Jos lapsella on reppu ja sisätossut, niin ne riittävät. Sisäliikuntavarusteita tuskin elokuussa tarvitaan, ei ainakaan ensimmäisellä viikolla. Ekaluokkalaisille tarkoitetut tiedotteet tuskin tulevat Wilmaan ennen koulun alkua, koska kaikilla vanhemmilla ei ole tunnuksia ( jos kyseessä perheen eka koululainen). Tunnukset jaetaan luultavasti ensimmäisenä koulupäivänä.
Tarvitaanko kouluun siis sisätossut!?
Entäs kynät ja kumit, ostetaanko itse vai tuleeko koulusta? Kyllähän meiltä löytyy jos jonkinlaista angry birds kynää, kumia ja terotinta, mut pitäiskö hankkia ihan kunnollista laatua koulua varten?
Kouluun tutustumisessa keväällä meille kerrottiin, että wilma aukeaa pari viikkoa ennen koulun alkua. Just kävin katsomassa, eipä siellä mitään ollut. Tunnukset saatiin jo silloin aiemmin, silloin kun sinne pääsi rekisteröitymään.
Reppu ja sisäkengät riittää. Kynät yms tietenkin saa koulusta. Joillakin penaalit käytössä joillakin penaalit kielletty.
Liikuntatunteja varten pitää olla lenkkarit ja urheiluun sopivat vaihtohousut. Sisätossut (niin kuin eskarissakin, en ymmärrä miten se tuossa jollekin oli ihmetys). Jos on näin kuuma kun koulu alkaa, voi tulla pyyntö vesipullosta tai nimikoidusta muovimukista. Paksua kontaktimuovia voit ostaa rullan kotiin.
Näillä me muutama vuos sitten pärjäiltiin. Niin ja reppu ja penaali ja sinne vähän sisältöä.
Onko ne tunnukset tosiaan saanut etukäteen? En muista enää.
Lukujärjestystä siellä tuskin vielä onkaan. Ensimmäiset viikot käytetään yleensä kouluun tutustumiseen ja edetään opettajan harkinnan mukaan. Ei meillä isommatkaan ole etukäteen lukkaria saaneet. Ja tosiaan ekaviikon kouluajatkin on olleet erilaiset kuin lopullisen lukkarin mukaan.
Sisäliikuntaa tulee jossain vaiheessa, joten ne vermeet voi hankkia valmiiksi. Sitä ennen on varmasti ulkoliikuntaa, joten panostaisin niihin ensin! Ja muiden varusteiden tarve vaihtelee niin paljon koulukohtaisesti, että on vain maltettava odottaa, kunnes opettaja infoaa mitä tarvitaan. Täällä esim. 1-2-luokkalaiset eivät käy suihkussa liikunnan jälkeen eivätkä käytä sisätossuja.
Niin ei tietenkään mitään sisäpelikenkiä tarvita, jos joku niin luuli vaan ihan sisätossut. Tai jotkut muovikengät tms, siis ettei sukat kastu ja likaannu. Sisäpelikenkiä liikunnassa käyttävät vasta isommat.
Kävin tarkistamassa oman wilman. Siellä oli koko koulua koskevat ekan viikon kouluajat. Lukujärjestykset tulee wilmaan toisella viikolla, PAITSI ekaluokkalaisilla.
Miten se wilma toimii, pitääkö siellä käydä esim päivittäin kurkkimassa onko viestejä, vai kilahtaako niistä ilmoitus meiliin tai kännykkään?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 16:19"]Miten se wilma toimii, pitääkö siellä käydä esim päivittäin kurkkimassa onko viestejä, vai kilahtaako niistä ilmoitus meiliin tai kännykkään?
[/quote]
Ne voi ohjata sähköpostiin ilmoituksina, pitää itse asettaa miten haluaa.
No meidän koulussa ( ja kunnassa) lyötiin lukkoon koulun alkamis- ja loppumisaikojen osalta lukujärjestykset jo keväällä. Pakko tehdä jo silloin, jotta koulukyydityksen aikataulut saadaan jakoon ajoissa.Opettajien kesken sovittiin tietyistä tunneista, että eivät mene päällekkäin. Oman luokkani lukujärjestyksen sain siis valmiiksi jo toukokuussa ja jaoin samalla oppilaille.