G: n. 1-vuotiaiden yöunille rauhoittuminen?

Ja vielä lähelle 3-vuotiaanakin.



Ei olla juurikaan katsottu TV:tä, eikä leikitty villejä leikkejä juuri ennen nukkumaanmenoa. Rutiinit on säilytetty jo monta kuukautta, ehkä puolisen vuotta ja ainakin 3kk samanlaisina, eli kahdelle lapsellemme ruoka, iltapesut, iltasatu (väsymystasosta riippuen 1- niin monta kuin jaksaa lukea) ja juttelut päivän tapahtumista, ja seuraavasta päivästä, ja sitä peuhaamista... ja sitten koitan imettää pienempää uneen. Joskus hän nukahtaa helposti jo iltasatu-jutteluvaiheessa syliin, joskus taas peuhaa peuhaamistaan. Annan peuhata, jos eivät häiritse toisiaan. Joskus taas peuhaavat ihan keskenään omissa sängyissään, mutta silti minun pitää olla siinä läsnä vierellä. Peuhuvaiheessa ei auta mikään tassuttelu eikä tuutulaulu. Se vaan on annettava tapahtua. Ehkä yliväsymys saa aikaan sitä, ja sitten toinen vielä villitsee toista...



Sitten jossain vaiheessa toinen väsyy liikaa, tai jostain merkistä huomaan, että nyt on oikea aika ärähtää " pää tyynyyn tai äiti suuttuu" . Erityisen tehokas on, että uhata että " äiti menee pois" (toiseen huoneeseen), tuo 1-vuotiaskin ymmärtää sen merkityksen kummasti jo, tänään laittoi kiirun vilkkaa pään tyynyyn ihan itse, että melkein piti naurua pidätellä... Imetän yhä tuon 1-vuotiaan uneen, mutta se peuhuvaihe pitää olla, ennenkuin hän malttaa alkaa syödä. Isompi juo unimehua (siirtymävaihe unimaidosta) nokkamukista, mutta nyt sekin on jäämässä pois, hän juo juomiset jo iltaruoan kanssa. Ehkä tuo imetyskin jää aikanaan pois. Sittenkin pitää istua siellä huoneessa sohvalla vaikka, ellei isomman sängyssä pienemmän nukahdettua ensin, kunnes molemmat nukahtaa.



Että meillä ei vaan nukahda kumpikaan, ei 1-vuotias eikä se 3-vuotias, jos ei ole vierellä. Yritetty on. Eikä ole väsymysasteesta kiinni.

puuron, yöpuvun ja pesujen jälkeen otetaan unirätti käteen ja mennään pojan omaan huoneeseen, joka pimennetään hämäräksi. Istun nojatuoliin ja pidän poikaa sylissä, laulan samalla muutaman tuutulaulun. Yleensä poju alkaa hieroa silmiä muutamassa minuutissa, mutta kun muutama kuukausi sitten aloitettiin tämän rauhoittumistavan harjoittelu, aikaa vierähti kymmeniäkin minuutteja. Sylistä nostan pojan sänkyyn ja poistun paikalta jättäen oven raolleen. Joskus herra vähän juttelee, joskus huutaa ja heittää unirätin pois (tällöin otetaan nojatuolivaihe uusiksi) mutta yleensä on niin univalmis että nukahtaa varsin pian.



Tosiaan tätä harjoiteltiin niin että aluksi poika nukahti syliin tissille, sitten ensin tissi pois, sitten sai nukahtaa syliin, sitten alettiin harjoitella omaan petiin nukahtamista. Mies kun vie pojan nukkumaan, ei juuri käytä tuohon rauhoitteluun aikaa, mutta musta se on mukava tapa - ja eipä siitä mitään haittaakaan ole!

Niin siis kun aina tuntuu että ei tääkän nyt oikeen ole se hyvä.



Tällä hetkellä meidän iltamme menee suunnilleen näin: klo 19:50 yläkertaan, harjataan hampaat, yöpuku, iltapesut jne. Sitten lapsi (1v4kk) ja minä menemme meidän vanhempien makuuhuoneeseen missä on sivuvaununa iso pinnis. Laitan valot pois ja oven kiinni (sen on pakko olla kokonaan kiinni, muuten tyttö karkaa hetkessä poukkaroimaan lastenhuoneisiin). Tyttö yleensä kerran nousee sängystä pois mutta koska makuuhuone on NIIN tylsä että siellä ei ole mitään niin katsoo järkevämmäksi kiivetä takaisin sänkyyn. Siinä sitten muutaman kerran käy omassa pinniksessään, sitten palaa tankkaamaan äitihalit, kiipeää minun vatsan päälle, pussailee oikein kovaäänisesti jne. Tätä tapahtuu noin 5-10 minuutin ajan jonka jälkeen tyttö ryömii lopullisesti omaan pinnikseensä, laittaa pään tyynylle ja nukahtaa. Herää nyt kerran yössä äititankkaukselle ja menee sitten taas sänkyynsä.



Meillä kokeiltiin sitä että kaikki lapset nukkuu samassa huoneessa ja kuopus saa myös kuunnella iltasadun. Se ei kuitenkaan oikeen toiminut, tyttö ensinäkin häiritsi isompia hölisemällä ja laulamalla kovaan ääneen sadun aikana, viskoi tavaroita ja isommat ei pystyneet keskittymänn satuun tai rauhottumaan. Nukahtaminenkin sujui itkun kanssa ja äitin syliin -itkuhuuto kaikui sängystä.



Esikoinen nukahti aikanaan tuon ikäsenä aina viereeni ja nukkui koko yön perhepedissä (sillon mulla oli aikaset herätykset, eli klo 05) joten mentiin yhtäaikaa nukkumaan klo 21. Keskimmäinen taas nukahti omaan sänkyynsä ihan hyvin.



Toivottavasti te löydätte jonkun teille parhaiten sopivan konstin, on niin vaikea antaa vinkkejä kun kaikki lapset käyttäytyvät niin kovin eri tavalla!

Meillä nyt 1v3kk ikäinen poika viedään sänkyyn ja sinne jää. Peuhaa/juttelee, muttei itke. Vähän aika sitten kun " opetettiin" poikaa nukahtamaan yksin, tehtiin niin, että sanottiin pojulle " pää tyynyyn äiti/isi lähtee muuten pois" eli kun poika nousi seisomaan/alkoi riehua, mentiin hetkeksi pois huoneesta ja kun poju oli pienen hetken itkenyt mentiin takaisin, nopeasti oppi sen.



Mareila+Poika 1v

Sannael: otin ja sovelsin teidän versiotanne tänään ja yritän jatkossa saada rauhoittelun sujumaan sillä tavoin. Nyt seuraa yksityiskohtaista selostusta, jos vaikka joku olisi samassa tilanteessa kanssamme:



Siirsin yhden nojatuoleistamme makuuhuoneeseen, ja iltasatu luettiinkin nyt siellä olohuoneen sijaan. Päätin lukea nyt tavallista pidempään ja kokeilla, rauhoittaisiko se tyttöä riittävästi. Luettiinkin kaksi aika pientä kirjaa. Sitten käänsin valon poispäin ja aloin laulaa tuutulaulua. Ensin tyttö tuntui rentoutuvan ja hieroi silmiäänkin, mutta heti perään alkoi tempoilla ja yritti nousta seisomaan yms. Vein omaan sänkyyn ja jatkoin laulua+tassuttelua, mutta tyttö meinasi ryhtyä samanlaiseen peuhaamiseen kuin ennenkin. Huomasin että multa alkoi pinna palaa : ), joten otin tytön takaisin syliin ja lauloin vielä. Sen jälkeen sänkyyn laittaminen onnistuikin paremmin, eikä riehumista enää tullut. Aikaa meni kuitenkin unen hakemiseen, mutta se oli rauhallista ja ihan ok äidillekin. : ) Tassuttelin vähän ja hetken aikaa myös lauloin vielä.



Yhteensä iltasatuihin, lauluun ja nukahtamiseen meni nyt 40 minuuttia.

(Korostan kuitenkin vielä, että kulunut aika ei ole mulle kovin tärkeä asia, jos me saadaan nukutuksesta syntymään rauhallinen ja mukava hetki!). Olen iloinen ja tyytyväinen, koska a) ei tullut huutoa, b) ei tullut riehumispeuhaamista ja c) pysyin itsekin rauhallisena!



Luulen, että meillä ollaan vielä todella kaukana itsekseen nukahtamisesta, mutta jo tällainen kokemus vähän rauhallisemmasta prosessista tuntuu lupaavalta. Nyt kun vaan jaksaisi olla sinnikäs ja pitää samaa systeemiä ainakin muutaman viikon ajan!



Kiitos myös Lokaäidille, Kentille ja Mareilalle viesteistänne! On ihan totta, että jokainen lapsi on niiin yksilöllinen näissä(kin) jutuissa. Joskus tuntuu, että omaa lastamme eivät koske mitkään unen lainalaisuudet (paitsi se, että " univaikeudet ovat hyvin yleisiä pikkulapsilla" , heh heh), ja joskus taas että äiti on tyystin kadottanut vaistonsa. Mutta aina pitää yrittää vielä jotain uutta.



Hyvää ja rauhallista yötä kaikille,

t. Ompunäiti



PS. Huhuilen vielä: Onko kellään muulla samantyyppisiä ongelmia juuri nyt meneillään? Jos, niin vaihdetaanko kuulumisia vaikka tässä pinossa?



PPS. Ja mielellään kuulen vielä lisää toimivista rauhoittelurutiineista muissa perheissä!

nukkumaan menot on alkaneet olla itkuisia, tosin tutista on luovuttu reilu viikko sitten että se tekee tietysti osansa pahasta mielestä.. Lapsi 1,4v on nukkunut ja jäänyt itekseen nukahtamaan omaan huoneeseen,omaan sänkyynsä jo useiden kuukausien ajan,( siirrettiin omaan huoneeseen jo 5,5kk iässä) joten syynä on nyt että äiti/isä ei saisi poistua sängyn viereltä silittelemästä. Käyttää siis meitä " korvikkeena" tutille.. On käytössä unimusiikki yms. rauhoittavat ilta rutiinit, mutta silti aina kun lähtee huoneesta pusujen ja hyvänyön toivotusten jlk, alkaa itku ja nyyhkytys.. Ilta illalta se on kyllä kestänyt vähemmän aikaa ja totta kai käyn myös häntä rauhoittelemassa välillä mutta viereen en jää pitkäksi aikaa ettei vaan opi siihen että itkulla saa minut sängyn viereen istuksimaan.. Minusta on hyvä että oppii nukahtamaan itekseen ja ei tarvitse unta/nukkumaan käyntiä pelätä. Olemme myös huomanneet että nukkumaan menoa siirtämällä myöhempään, nukahtaminen käy helpommin ja huomattavasti lyhyemmällä itkulla. Ja lapsi nukkuu näin myös aamuisin jopa seitsemään!! (meille ihanaa, heräillyt jo pitkään kuudelta..)Käy siis nukumaan nykyisin n 20.30-21.30.

Monet tuttavani ovat myös kertoneet että tähän ikään kuuluu tietynlainen eroahdistus nukkumaan mennessä joka helpottaa kyllä ajan kanssa, vanhempien täytyy vain pysyä " kovina" , eikä antaa lapsen " pompottaa" itkullaan.. =)

Onnea teille iltoihin!!

Minäkin olen tulkinnut ainakin osittain eroahdistukseksi sen, että tyttömme ei halua nukahtaa itsekseen. Itse en kuitenkaan voi huudattaa tai itkettääkään häntä nimenomaan tuollaisessa tilanteessa (en kylläkään koskaan muulloinkaan), joka on siis ehkä muutenkin stressaava. En myöskään usko, että (ainakaan meidän tapauksessamme) kyse olisi (vielä) meidän vanhempien pompottamisesta. Eri asia olisi, jos kyse olisi esim. muutamaa vuotta vanhemmasta lapsesta - kai?



Mutta tuosta itsekseen nukahtamisesta olisi varmasti tosi paljon apua ja meidän kohdallamme erityisesti siksi, että tyttömme havahtuu helposti hereille unen kevyessä vaiheessa. Se taas saattaa johtua siitä, että havahtuessaan hän huomaa nukkumisolojen muuttuneen (=äiti tai isi ei olekaan tassuttelemassa kuten nukahtaessa) ja säikähtää sitä. Olemmekin pitkään pyrkineet toimimaan niin, että lopetamme tassuttelun, laulun tai mitkä tahansa muut nukutustoimet juuri ennen kuin tyttö vaipuu uneen. Sen " kauemmaksi" emme ole kuitenkaan vielä hänestä päässeet : ).



Öitä, edelleen!

Ompunäiti

että lapsen ei saa antaa pompottaa... hei, kun lapsi kärsii eroahdistuksesta niin se ei todellakaan pompota vanhempiaan vaan pelkää nukahtamista niin kun kuolemaa. Se on todellinen pelko ja musta siihen pitää suhtautua sen vaatimalla tavalla!! Ei lapset oo jotain robotteja jotka ei osaa muuttaa käyttäytymistapojaan. Musta niitä voi ihan hyvin ekstrahelliä kun niillä on vaikeeta, sitten kun on taas muuten tasasempaa niin voi muuttaa taktiikkaa (esim että nukahtaa itsekseen). Sama musta pätee kun missä tahansa ns. kriisivaiheessa. Monilla on musta vähän hassu käsitys että pitää noudattaa niin hiton tarkkaan jotain yhtä linjaa ja jos siitä poikkeaa niin lapsi on ihan pilalla.



Mun neuvo olisi että nukuta niin kun lapsi parhaiten ja ilman itkuja nukahtaa. Mä ainakin haluan että mun tunteet otetaan todesta ja niin kai lapsikin. Meillä on neljä lasta ja kaikki ovat aikanaan oppineet ja halunneet nukahtaa ja nukkua yksin. Pienin on vielä vieressä puolet yöstä.

Iltavelli klo19, sitten kylpyyn jossa vierähtää tovi. Sitten vaippa, yöppi, hampipesulle (sekin sujuu paremmin kun laittaa vähän hammastahnaa mauksi!), joskus luetaan iltasatu, joskus taapero etsii unipupunsa olkkarista ja taapertaa makkariin. Juttelen jo pitkän aikaa illalla et kohta otetaan iltavelli ja mennään kylpyyn tms... Muksu on joskus tosi virkee vielä kun sänkyyn viedään (paitsi saunan jälkeen!). Iltamaidon hän juo itse sängyssä ja sitten laittaa tutin suuhun. Välillä riitti et pienen tovin sängyn vieressä seisoi ja taputteli tarpeen tullen mut nyt meillä on kans menossa mylläysvaihe. Ollaan huomattu et paras tapa on heittäytyä ite parisänkyyn ja olla nukkuvinaan (usein nukuttaja nukahtaa ennen nukutettavaa kylläkin...) ja antaa muksun myllätä. Joskus myllää 5-15 min, joskus 45min! Nousee seisomaankin välillä, paukuttaa seinää, joskus huuteleekin muttei itke ja käy välillä ite pitkälleen, tosi harvoin tarvii ite nousta kippaamaan nurin. Tämä toimii meillä ja näin mennään toistaiseksi.

josta nostetaan omaan sänkyyn tai nukutetaan omaan sänkyyn taputtelemalla. 9kk ikään asti neidin pystyi jättämään omaan sänkyyn yksikseen nukahtamaan, mutta tämä ilo loppui yhtä äkkiä eikä nykyään nukahda itsekseen vaikka samat unirituaalit olleet aina. Alkuun kokeilimme mennä aina hetkeksi takaisin kun alkoi itkemään, mutta kuukauden sitkeän yli tunnin kestävän nukutushärdellin jälkeen luovutimme ja totesimme, että näin pääsee helpommalla, vauva nukahtaa 5-15 minuutissa ja kaikkien ilta on mukavampi :)

Meillä poika 1v4kk ja nukuttamisrituaalit ovat seuraavanlaiset. Iltapuuro n. 19.00, jonka jälkeen suihkuun + hampipesu. Sitten hieman väsymysasteesta riippuen joko luetaan kirjaa vielä hetki tai sitten poika vaatii maitopulloa, jonka sitten syö sylissä olkkarissa. Toisinaan nukahtaa heti pullon juotuaan toisinaan taas ei, jolloinka jatketaan laululla nukuttamista. Saattaa protestoida tiukastikin tätä, mutta nukahtaa kuitenkin melko nopsaan. Nukahdettuaan lasketaan omaan sänkyyn, joka on ns. lastensänky. Nukkuu omassa sängyssään noin kolmeen-kuuteen, josta kömpii meidän väliin. Sänky on makuuhuoneessamme ja aivan kiinni parisängyssämme. Eli teemme suurimman osan vastoin " ohjeita" . Mutta, ensinnäkin nukuttaminen tapahtuu 80%:sti helposti ja miellyttävästi, ilman huutoja. Poika on nukkunut nyt pari viikkoa lastensängyssä, sitä ennen nukkui koko yön meidän välissä, eli olen todella tyytyväinen, että nukkuu niinkin kauan omassa sängyssään. Ja mielestäni tämä myös vahvistaa sitä, että hän osaa nukahtaa myös itse, eikä säikähdä, kun herätessään onkin omassa sängyssään, eikä sylissä, niinkuin nukahtaessaan. Omaa sänkyä ei muuten oltaisi vielä ehkä hankittukaan, mutta meille syntyy toinen lapsi lokakuussa ja oma nukkuminen alkaa olla jo sen verran taiteenlaji, että siksi muutos. Ja jos vauva on äänekäs öisin, niin esikoisen pitänee sitten siirtyä nukkumaan isänsä kanssa toiseen huoneeseen, jotta saa rauhassa nukkua. Toivottavasti voisimme kaikki neljä nukkua samassa huoneessa, mutta koskaan ei tiedä.



Eli, tämä sopii meille, uskon, että lapsi oppii vielä nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn, omaan huoneeseen, mutta sillä ei ole kiirettä. Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä yksilö on tarvinnut sen läheisyyden, mitä edellä mainitsin. Siksi emme ole hirveästi edes yrittäneetkään muuta.



Kauniita unia kaikille!

En siis tarkoittanut " pompottamis" asiaa ihan niin kuin se saattoi kuulostaa, vaan ajoin lähinna takaa sitä miten nopeasti lapset oppivat ja hoksaavat asioita, eli " jos teen näin nuo reagoi siihen noin" -tyyliin. Tottakai lasta ekstrahellitään tietyissä tilanteissa, ja ei anneta tuntea itseään hyljätyksi esim,eroahdistuksesta kärsiessään.