Väsyn helposti ihmisten seurassa.

Niin tuttua. Nuorempana ihmettelin mikä mua oikein riivaa kun vaikkapa kaverilla vietetyn vkl jälkeen olin aina huonolla tuulella ja jopa ajattelin todella ilkeästi kyseisestä kaverista vaikka hauskaa olisi ollut. Kenenkään kanssa en halunnut olla missään tekemisissä useaan päivään. Helpotus oli valtava kun törmäsin introvertti-käsitteeseen ja huomasin sen johtuvan siitä, että olin ollut liian kauan jonkun seurassa. Liikaa ärsykkeitä eikä yhtään omaa rauhaa.

Nykyään yritän rajata tapaamiset muutamaan tuntiin silloin tällöin, olen varmaan parempaa seuraakin kun tiedän rajani enkä päästä tilannetta ahdistukseen asti. Itse olen sujut asian kanssa, välillä vaan tuntuu pahalta kun yritän selittää asiaa jollekin ja huomaan toisen ajattelevan syyn olevan hänessä, että en kestä juuri häntä. Sen kun vielä keksisi miten sanansa saisi asetettua, että erilaisen persoonan omaava ymmärtäisi. Silloin ehkä uskaltaisin päästää uusiakin ihmisiä elämääni.

Yökyläilyjä vältän viimeiseen asti, mikä taatusti rassaa tiettyjä kavereita, mutta vaihtoehtona olisi kaveruuden katkaiseminen kokonaan. Se sattuisi vähemmän kun loukkuun jäämisen tunne ilman pakotietä, kaikennielevä ahdistus, tukehtumisen tunne rinnassa ja kaiken positiivisen häviäminen ilman mitään syytä.

Silti ne ihmiset jotka elämääni kuuluvat ovat erittäin tärkeitä. Vika ei missään nimessä ole heissä, mutta ei minussakaan. Persoonaansa ja suhtautumistapojaan voi jokainen yrittää muokata jossain määrin, mutta ei loputtomasti. Tämän yritän pitää mielessäni kun tuskastun joko tapaamisiin tai itseeni. Lisäksi yritän käyttää muutaman kerran vuodessa tulevat sosiaalisemmat kaudet tarkasti hyväksi ja antaa silloin aikaa kavereilleni.

Täällä kans yksi samanlainen ilmoittautuu... Minäkin olen huomannut, että itseään voi jossain määrin totuttaa muiden läsnäoloon, mutta kyllä se tarve yksinoloon silti on suuri. Just tällä viikolla kaksi kaveria oli luonani pari yötä ja hyvä, etten kiipinyt pitkin verhoja kun minnekään ei päässyt pakoon.

Minulla on sama juttu kuin ap:lla tuon miehen kanssa. Avomiestäni jaksan tosiaan katsella ilman että väsymys iskee. Joskus nyt tietenkin on hauskaa olla ihan kokonaan yksinkin.