Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko anteeksi jo mies olisi lievästi väkivaltainen stressaantuessaan?
25.07.2014 |
Mies on viiden vuoden avioliittomme ja todella stressaavan elämäntilanteemme aikana kerran ravistanut minua lievästi ja eilen puristanut minua kädestä että irrottaisin otteen kahvikupista. Olen aivan raivoissani. Hän ei osaa kontrolloida itseään kun stressaantuu ja meillä on stressiä todella paljon.
Antaisitko anteeksi tällaisen käytöksen vai toimittaisitko eropaperit? Olen molempana kertana lähtenyt pois kotoa lasten kanssa. Viime kerralla kun keskustelimme sanoi että ei tee mitään sellaista koskaan enää ja eilen se tapahtui. En tiedä mitä tehdä. Väkivältä ei ole sellaista joka olisi todella sattunut tai jättänyt jälkiä mutta silti pelästuin pahasti. Hoitoon ei suostu.
Kommentit (37)
Kun kerran turvautuu väkivaltaan niin tekee sen toisen ja kolmannen kerran. Ja joka kerta kovemmin. En antaisi anteeksi. Onneksi itse ei nykyisessä suhteessa tarvitse väkivaltaa pelätä, mies kyllä tietää että se on kerta niin yksin jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No riippuu varmaan pyytäisikö mies anteeksi.
Ja sitten se että jos tuollaiseen on taipumus ja käytökselle "syy" (stressi) niin oletan että väkivalta loppuu kun syy poistuu. Eli se nyt olisi vähintä mitä vaatisin, jonnekin keskustelemaan ja elämän järjesteleminen niin ettei se ole päivästä päivään ja vuodesta vuoteen niin stressaavaa.
Jos hän ei itse näkisi tapahtuneessa mitään huolestuttavaa tai ongelmallista, jättäisin miehen. Ei sitten ollutkaan sellainen kuin luulin.
Mä annoin monta vuotta anteeksi ja meillä tilanne oli todella paljon pahempi. Ei mitään kamalan isoa, mutta sellaista pientä ja huomasi kyllä että oli ihan tahallista ja halusi satuttaa. Kaduttaa vieläkin, kun en heti lähtenyt. Eli ei, en ikinä anna anteeksi.
Noita ravistelua ja kädestä puristamista ei voi irrottaa suhteesta erilliseksi osaksi. Ne on osa teidän kommunikointia ja riitatilanteiden ratkaisua, joka ilmeisestikkään ei suju. Teidän suhteessa on todennäköisesti paljon pielessä muutenkin, jos tuollaista edes tapahtuu. Siltä pohjalta miettisin sitä jatkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:21"]
Noita ravistelua ja kädestä puristamista ei voi irrottaa suhteesta erilliseksi osaksi. Ne on osa teidän kommunikointia ja riitatilanteiden ratkaisua, joka ilmeisestikkään ei suju. Teidän suhteessa on todennäköisesti paljon pielessä muutenkin, jos tuollaista edes tapahtuu. Siltä pohjalta miettisin sitä jatkoa.
[/quote]
Olen samaa mieltä kuin tämä. Meidän suhteessamme on kolmesti neljän vuoden aikana ollut kuvaamasi kaltainen tilanne, joista kahdessa voiman käyttäjä olin minä, nainen. Kannan vastuun tapahtuneesta enkä koskaan tahdo niin käyvän uudelleen, olen muuttanut tapaani selviytyä kiistatilanteista. Mutta emme mitenkään olisi selvinneet tuosta, jos mieheni ei niin ikään olisi rauhoittunut. Olemme molemmat temperamenttisia ja alkuaikoina emme osanneet ratkaista konflikteja provosoimatta toisiamme: syyttelimme toisiamme puolin ja toisin, loukkaannuimme kummatkin herkästi emmekä osanneet ottaa riidoista aikalisää, jolloin tunteiden kuumetessa tilanteet paisuivat suuriksi.
Meillä kyse on ollut siis siitä, että jompi kumpi on riidan kärjistyessä naurettaviin mittasuhteisiin tarttunut toista kädestä ja satuttamatta, mutta jämäkästi koettanut saada siten tahtonsa läpi - tehotonta, tiedän. Kaikissa noissa tilanteissa se toinen (ei väkivaltainen) puoliso on kyllä kaikin henkisin keinoin provosoinut toista ensin, joten mitenkään "tyhjästä" ei kumpikaan ole toiseen kaonnut. Ymmärsimme itsekin, että metsään menee, ja pahasti.
Siispä olemme viimeisten puolen vuoden aikana opetelleet kahdestaan rakentavampia tapoja sekä puhua tunteista että kuunnella toisen harmeja alkamatta puolustuskannalle, ja opetelleet myös ottamaan aikalisän riidoista aina silloin, kun jommalle kummalle tilanne käy liian paineiseksi.
Miehesi on vastuussa omasta väkivaltaisuudestaan, ja hänen tulisi sitä katua, mutta te molemmat olette vastuussa siitä, että pystytte ratkomaan konflikteja korrektisti.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 08:40"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 08:37"]
Itse olen antanut miehelleni anteeksi, mutta koskaan en tule unohtamaan. Omasta miehestä tulee humalassa väkivaltainen. Ollut nyt juomatta kun viimeksi nakkasi nenäni auki niin annoin selvän valinnan, minä vai alkoholi.. Tottakai minua silti aina pelottaa joka ikinen päivä että mitä jos se tapahtuu taas tänää?
[/quote]
Tässä tapauksessa on oikeaa väkivaltaa. Eroaisin jos väkivalta jatkuu.
[/quote]
Kyllä ravistelu ja tarraaminenkin ovat väkivaltaa. Samoin väkivaltaa on haukkuminen, kiusaaminen ja alistaminen vaikkei fyysistä kontaktia olekaan. Mies terapiaan tai ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:03"]
Jos hän ei itse näkisi tapahtuneessa mitään huolestuttavaa tai ongelmallista, jättäisin miehen. Ei sitten ollutkaan sellainen kuin luulin.
[/quote]
Mies on pahoillaan, katuu tekoaan, tiesi että se oli väärin menetelty, ja on pyytänyt anteeksi. En tiedä voinko antaa anteeksi, ainakaan pitkään aikaan. En hyväksy käytöstä, mutta ero on sitten eri juttu jota todella pitää tässä jonkin aikaa miettiä koko suhteen ja lasten kannalta. En nimittäin jäisi Suomeen ollenkaan jos ero tulisi, olen täällä vain ja ainoastaan hänen takia eli lapsilta menisi todella isä kokonaan tässä prosessissa. Minusta tämä tuntuu vähän samalta kuin olisi petetty. Ja onhan hän pettänyt, luottamukseni häneen turvallisena aviomiehenä.
Kiitos kaikista mielipiteistä. En usko että tämä tästä yltyy, mutta todella saattaa tapahtua uudestaan jos joku asia ei muutu, ja olette oikeassa että muutakin on pielessä ja ne asiat pitää korjata pohjalta saakka.
ap
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:21"]
Noita ravistelua ja kädestä puristamista ei voi irrottaa suhteesta erilliseksi osaksi. Ne on osa teidän kommunikointia ja riitatilanteiden ratkaisua, joka ilmeisestikkään ei suju. Teidän suhteessa on todennäköisesti paljon pielessä muutenkin, jos tuollaista edes tapahtuu. Siltä pohjalta miettisin sitä jatkoa.
[/quote]
Olen samaa mieltä kuin tämä. Meidän suhteessamme on kolmesti neljän vuoden aikana ollut kuvaamasi kaltainen tilanne, joista kahdessa voiman käyttäjä olin minä, nainen. Kannan vastuun tapahtuneesta enkä koskaan tahdo niin käyvän uudelleen, olen muuttanut tapaani selviytyä kiistatilanteista. Mutta emme mitenkään olisi selvinneet tuosta, jos mieheni ei niin ikään olisi rauhoittunut. Olemme molemmat temperamenttisia ja alkuaikoina emme osanneet ratkaista konflikteja provosoimatta toisiamme: syyttelimme toisiamme puolin ja toisin, loukkaannuimme kummatkin herkästi emmekä osanneet ottaa riidoista aikalisää, jolloin tunteiden kuumetessa tilanteet paisuivat suuriksi.
Meillä kyse on ollut siis siitä, että jompi kumpi on riidan kärjistyessä naurettaviin mittasuhteisiin tarttunut toista kädestä ja satuttamatta, mutta jämäkästi koettanut saada siten tahtonsa läpi - tehotonta, tiedän. Kaikissa noissa tilanteissa se toinen (ei väkivaltainen) puoliso on kyllä kaikin henkisin keinoin provosoinut toista ensin, joten mitenkään "tyhjästä" ei kumpikaan ole toiseen kaonnut. Ymmärsimme itsekin, että metsään menee, ja pahasti.
Siispä olemme viimeisten puolen vuoden aikana opetelleet kahdestaan rakentavampia tapoja sekä puhua tunteista että kuunnella toisen harmeja alkamatta puolustuskannalle, ja opetelleet myös ottamaan aikalisän riidoista aina silloin, kun jommalle kummalle tilanne käy liian paineiseksi.
Miehesi on vastuussa omasta väkivaltaisuudestaan, ja hänen tulisi sitä katua, mutta te molemmat olette vastuussa siitä, että pystytte ratkomaan konflikteja korrektisti.
[/quote]
Minäkin olen tempperamenttinen ihminen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt tuota provosoimista!? Miksi ihmeessä täytyy heittää vain lisää vettä myllyyn, jos näkee että toinen muutenkin kiehuu... Lapsellista!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 11:21"]
Noita ravistelua ja kädestä puristamista ei voi irrottaa suhteesta erilliseksi osaksi. Ne on osa teidän kommunikointia ja riitatilanteiden ratkaisua, joka ilmeisestikkään ei suju. Teidän suhteessa on todennäköisesti paljon pielessä muutenkin, jos tuollaista edes tapahtuu. Siltä pohjalta miettisin sitä jatkoa.
[/quote]
Olen samaa mieltä kuin tämä. Meidän suhteessamme on kolmesti neljän vuoden aikana ollut kuvaamasi kaltainen tilanne, joista kahdessa voiman käyttäjä olin minä, nainen. Kannan vastuun tapahtuneesta enkä koskaan tahdo niin käyvän uudelleen, olen muuttanut tapaani selviytyä kiistatilanteista. Mutta emme mitenkään olisi selvinneet tuosta, jos mieheni ei niin ikään olisi rauhoittunut. Olemme molemmat temperamenttisia ja alkuaikoina emme osanneet ratkaista konflikteja provosoimatta toisiamme: syyttelimme toisiamme puolin ja toisin, loukkaannuimme kummatkin herkästi emmekä osanneet ottaa riidoista aikalisää, jolloin tunteiden kuumetessa tilanteet paisuivat suuriksi.
Meillä kyse on ollut siis siitä, että jompi kumpi on riidan kärjistyessä naurettaviin mittasuhteisiin tarttunut toista kädestä ja satuttamatta, mutta jämäkästi koettanut saada siten tahtonsa läpi - tehotonta, tiedän. Kaikissa noissa tilanteissa se toinen (ei väkivaltainen) puoliso on kyllä kaikin henkisin keinoin provosoinut toista ensin, joten mitenkään "tyhjästä" ei kumpikaan ole toiseen kaonnut. Ymmärsimme itsekin, että metsään menee, ja pahasti.
Siispä olemme viimeisten puolen vuoden aikana opetelleet kahdestaan rakentavampia tapoja sekä puhua tunteista että kuunnella toisen harmeja alkamatta puolustuskannalle, ja opetelleet myös ottamaan aikalisän riidoista aina silloin, kun jommalle kummalle tilanne käy liian paineiseksi.
Miehesi on vastuussa omasta väkivaltaisuudestaan, ja hänen tulisi sitä katua, mutta te molemmat olette vastuussa siitä, että pystytte ratkomaan konflikteja korrektisti.
[/quote]
Olen samaa mieltä että olemme molemmat vastuussa konfliktejen ratkomisesta ja olemme myös molemmat temperamenttisia.
Tässä viimeisessä tilanteessa en kuitenkaan ymmärrä miten olisin voinut olla provosoimatta miestä. Olin vain kävelemässä lastenhuoneelle kahvikuppi kädessä. Olisiko vaan pitänyt antaa kahvikuppi hänelle kun pyysi? Saako hän määrätä koska pidän kahvikuppia, koska en? Se olisi minusta naurettavaa. Oikeastaan en edes ehtinyt reagoida kun mies oli jo repimässä kuppia kädestä voimakeinoin. Tässä tilanteessa suurin tekijä oli miehen stressinsietokyvyttömyys ja huono reaktio. Hän kokee nämä lasten riehumistilanteet suurena stressinä ja haluaa siinä vaiheessa vain kontrolloida tilannetta tai jotakin ihmistä että tilanne loppuisi. Kun näin että miehellä alkoi kiehua ja pahasti ehdotin että hän pysyy toisessa huoneessa ja että minä hoidan tilanteen, mutta ei, hänen oli pakko tulla sinne riehumaan. Aivan älytöntä toimintaa.
ap
Jos ei suostu mihinkään hoitoon, ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No millä sitten stressasit miestä, tuskin ihan muuten vaan alkaa sua puristelemaan. Eikä pitäs ketään panna lupailemaan näitä EI koskaan juttuja, ole rehellinen, ärsytitkö yhtään miestä?
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 07:00"]
No millä sitten stressasit miestä, tuskin ihan muuten vaan alkaa sua puristelemaan. Eikä pitäs ketään panna lupailemaan näitä EI koskaan juttuja, ole rehellinen, ärsytitkö yhtään miestä?
[/quote]
Eka kerta oli tavallinen riita kotitöistä ja ehkä sillä kerralla jonkin verran *ittuilin, toisella kerralla mies ei halunnut että menen kahvikuppi kädessä ojentamaan riehuvia lapsia koska ei halunnut että se kaatuu hänen pesemälleen lattialle (?) Hän sanoi "anna se tänne", en antanut, hän puristi kättäni että irrottaisin otteen. Lasten päätön riehuminen ja ovien paukuttelu stressasi, minä jouduin eteen kun hän oli stressaantunut. En tokana kertana siis tehnyt yhtään mitään, kai itse saan päättää pidänkö kuppia kädessä vai ei?
Tein kuitenkin mitä vain, en ole syypää miehen käytökseen, vaan jokainen on vastuussa omasta käytöksestään ja väkivalta tai voimalla toisen aikuisen pakottaminen ei ole missään tapauksessa sopivaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedät itsekin vastauksen kysymykseesi.
Kyllä mä yrittäisin ymmärtää! Tosin pitäisi tarkkailla merkkejä, jatkuuko ja onko trendi kenties nouseva. Puhukaa asiasta kun tilanne sen sallii
Itse olen antanut miehelleni anteeksi, mutta koskaan en tule unohtamaan. Omasta miehestä tulee humalassa väkivaltainen. Ollut nyt juomatta kun viimeksi nakkasi nenäni auki niin annoin selvän valinnan, minä vai alkoholi.. Tottakai minua silti aina pelottaa joka ikinen päivä että mitä jos se tapahtuu taas tänää?
Onko teillä kiellettyä lapsilta kulkea astioiden kanssa ympäriinsä? Miksi sama ei koske sinua?
Mies pesee lattiat niin ymmärrän vitutuksen jos tulisi sotkua.
Pidän sinua osasyyllisenä tähän välikohtaukseen vaikkei tuo pakottaminen oikein ollutkaan.
Jos muuta "väkivaltaa" ei ole ja suhde toimii muutoin unohtaisin koko asian.
Olet yliherkkä. Kannattaa ottaa rauhallisemmin teidän kaikkien. Ennemmin miettisin miksi ette saa lapsianne puheella ojennetuksi ja rauhoittumaan.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 08:37"]
Itse olen antanut miehelleni anteeksi, mutta koskaan en tule unohtamaan. Omasta miehestä tulee humalassa väkivaltainen. Ollut nyt juomatta kun viimeksi nakkasi nenäni auki niin annoin selvän valinnan, minä vai alkoholi.. Tottakai minua silti aina pelottaa joka ikinen päivä että mitä jos se tapahtuu taas tänää?
[/quote]
Tässä tapauksessa on oikeaa väkivaltaa. Eroaisin jos väkivalta jatkuu.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 08:39"]Onko teillä kiellettyä lapsilta kulkea astioiden kanssa ympäriinsä? Miksi sama ei koske sinua?
Mies pesee lattiat niin ymmärrän vitutuksen jos tulisi sotkua.
Pidän sinua osasyyllisenä tähän välikohtaukseen vaikkei tuo pakottaminen oikein ollutkaan.
Jos muuta "väkivaltaa" ei ole ja suhde toimii muutoin unohtaisin koko asian.
Olet yliherkkä. Kannattaa ottaa rauhallisemmin teidän kaikkien. Ennemmin miettisin miksi ette saa lapsianne puheella ojennetuksi ja rauhoittumaan.
[/quote]
No hyi... Sä oot tainnu tottua ottamaan turpaas? Tai sitte kävelet niin seiniä pitkin ettei vaan tapahdu sellasta, mistä mies sua saa ojentaa..
Niinhän ne aina sanoo. Ota pitkät kun vielä kerkeet. Tuo ei tule kuin pahenemaan. Vai oletko niitä naisia jotka haluaa saada turpaan välillä ja sitten kukkapuskan ja taas turppan..... kunnes sukulaiset ostaa arkun.