Lue keskustelun säännöt.
Ajaudun aina ystävien terapeutiksi
16.07.2021 |
Minulla on toistuva ongelma. Minusta tulee jatkuvasti terapeutti ystäville ja jossain vaiheessa en enää jaksa, menetän hermoni ja ystävyys loppuu.
Miten tätä voisi välttää? Asia surettaa. Haluaisin olla läheinen olematta oksennusämpäri, jonka pitää olla aina käytettävissä. Aavistuksen etäisemmät ystävyyssuhteet ovat kestäneet kymmeniä vuosia, mutta ikään kuin liian läheisiksi menevät suhteet menevät aina samaan. Miksi juuri minä? Eikö voi olla läheinen ilman, että kaikki murheet kantaa toisen niskaan? Ja puhun nyt sellaisen tasoisista murheista ja ongelmista, joita pitäisi käsitellä ammattilaisella. Mieltä painavista asioista saa tietysti puhua, mutta joku raja silläkin mitä toisen niskaan kaataa.
Kommentit (14)
Minkälaisia nuo murheet ovat joita sinulle kerrotaan? Saatko itse kerrottua takaisin asioita, kuunneellanko sinua? Miten vaaditaan olemaan aina tavoitettavissa? Kinutaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan sama ongelma itsellä. Itse kyllä kuuntelen raskaitakin murheita eikä sinällään haittaa, että näitä jaetaan. Sen pitäisi kuitenkin olla vastavuoroista.. Itselläni on nimittäin myös ihan äärimmäinen elämäntilanne meneillään (käsittelen asiaa ammattilaise kanssa) ja silti jotkut vaivaavat minua heidän ongelmillaan. Eräskin ystävä dramaattisesti tuo esille omaa pari kuukautta kestänyttä hankalaa oloaan, itse olen vuosia ollut aivan äärirajoilla. En jaksa kuunnella enää.
Joku juttuhan siinä on, että miksi vetää tietyntyyppisiä ihmisiä elämäänsä. Itse olen ainakin todella empaattinen ja ylikiltti. Ja lojaali. Enkä vähättele. Mutta nyt on vihdoin laitettava asiat kyllä mittasuhteisiin. Se, että on pari kk ollut vaikeaa EI OLE SAMA ASIA kuin se, että olen ollut vuosia ÄÄRIRAJOILLA.
No, en osaa muuta sanoa. Mutta yritä ap pitää rajasi. Älä anna noiden loisten tulla elämään.
No tämäpä juuri. Itselläni ei nyt sinänsä ole muuten vaikeaa, muuta kuin kuormittavaa pikkulapsen äidin elämää. Mutta kun sitäkään ei oikein ymmärretä, että elämässä olisi nyt muutakin kuin muiden murheet. Että ne vähät vapaat hetket käyttäisi mieluummin latautumiseen ja iloisiin asioihin kuin toisten huolien ratkomiseen...
Ap
Pitää olla rehellinen ja kertoa ystävälle, että en jaksa enää kuunnella. Näin mä olen tehnyt. Tosin usein liian myöhään silti.
Kaksi vuotta kun kuuntelee samaa ongelmaa, jolle ei koskaan tehdä mitään, on aika irtautua.
Ja Paskinta se ettei ystävä oikeasti koskaan kysy, mitä mulle kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia nuo murheet ovat joita sinulle kerrotaan? Saatko itse kerrottua takaisin asioita, kuunneellanko sinua? Miten vaaditaan olemaan aina tavoitettavissa? Kinutaan?
Murheet liittyvät esimerkiksi masennukseen ja ahdistukseen, joita eri asiat ja vastoinkäymiset ovat elämässä aiheuttaneet.
Pahimmillaan on tultu ovelle, jos olen sanonut etten voi nyt nähdä. Myös sellaista, ettei oteta kuuleviin korviin kun olen sanonut, etten ehkä ole oikea juttutoveri näille jutuille, että voisi olla hyvä puhua ammattilaisen kanssa.
Usein koen, että ystävyys on jonkun aikaa vastavuoroista ja "syvällistä" molemmin puolin, kunnes rajojani ei enää kunnioiteta ja homma meneen niin sanotusti yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa sanoa ongelmia kertovalle kaverille että hänen kannattaisi hakea ammattilaisen apua ja että sinusta ei ole ongelman ratkaisijaksi ja että sinusta tälläisen asian märehtiminen on turhauttavaa koska yhdessä ette keksi ratkaisua, eli varaa aika ammattilaiselle. Toinen on se että aina vaan härskisti rupeaa 5min jälkeen vaihtamaan puheen aihetta vedoten siihen että tähän tarvitaan ammattilainen joten ei kannata yhdessä asiaa märehtiä ja että mitä mieltä kaverisi on siitä ja tästä... toistoa ja toistoa niin kenties menee perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia nuo murheet ovat joita sinulle kerrotaan? Saatko itse kerrottua takaisin asioita, kuunneellanko sinua? Miten vaaditaan olemaan aina tavoitettavissa? Kinutaan?
Murheet liittyvät esimerkiksi masennukseen ja ahdistukseen, joita eri asiat ja vastoinkäymiset ovat elämässä aiheuttaneet.
Pahimmillaan on tultu ovelle, jos olen sanonut etten voi nyt nähdä. Myös sellaista, ettei oteta kuuleviin korviin kun olen sanonut, etten ehkä ole oikea juttutoveri näille jutuille, että voisi olla hyvä puhua ammattilaisen kanssa.
Usein koen, että ystävyys on jonkun aikaa vastavuoroista ja "syvällistä" molemmin puolin, kunnes rajojani ei enää kunnioiteta ja homma meneen niin sanotusti yli.
Masennusta ja ahdistusta yms on mielestäni ihan normaalia jakaa ystävyyssyhteessa vastavuoroisesti. Se, että toiselle vain tilitetään suuria ongelmia ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä. Minulla on myös kokemusta tuosta, että juuri jonkun aikaa ystävyys on vastavuroista, sitten tapahtuu jotakin. En oikein sanoa mitä. Miten tuo prosessi sinulla menee? Osaatko kertoa miten tapahtumat liukuvat siihen suuntaan, että yhtäkkiä oletkin vain kuuntelija?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko niihin ollut sitten joku ratkaisu vai onko heillä tapana käsitellä tunteita muiden kanssa, jopa tuntikausia. He sopisivat kai paremmin keskenään yhteen keskustelijoiksi. Ja sinulle joku kevyempi ja iloisempi kaveri.
Pahimmat on sellaiset, joilla on ystäviä joka sormelle ja jokaiselle on oma käyttötarve. Itse myös henkisen tuenantajan roolissa. Jos hyvin menee, ei kuulu ei näy. Itse auttaa ja tekee kaikkensa kriisiaikana ystävän vuoksi, mutta entä toisinpäin. Ei onnistu, kylmää kyytiä saa osakseen. Lisänä tulee piikittely ja ystävien määrällä kehuminen.
Ilkeys alkanut kismittämään, vaikka sitä pitkään ohittaakin. Samoin kehuminen ja heikkouksista pilkkaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat on sellaiset, joilla on ystäviä joka sormelle ja jokaiselle on oma käyttötarve. Itse myös henkisen tuenantajan roolissa. Jos hyvin menee, ei kuulu ei näy. Itse auttaa ja tekee kaikkensa kriisiaikana ystävän vuoksi, mutta entä toisinpäin. Ei onnistu, kylmää kyytiä saa osakseen. Lisänä tulee piikittely ja ystävien määrällä kehuminen.
Ilkeys alkanut kismittämään, vaikka sitä pitkään ohittaakin. Samoin kehuminen ja heikkouksista pilkkaaminen.
Tuo ei ole ystävyyttä vaan kiusaamista!!
Voi kunpa me omistautuvat ja lojaalit olisimme ystäviä keskenämme :D tukisimme ja olisimme tuettavana. Lokit sitten keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma. Eikä rajoitu ystäviin, myös perheenjäsenet, sukulaiset, työtoverit, naapurit, sekä bonuksena ihan tuntemattomat ihmisetkin avautuvat minulle aivan kamalista asioista. Sen täytyy olla joku ulkoinen juttu, joka saa ihmiset kuvittelemaan että tuollepa kaadan lastillisen sontaa niskaan.
Olen yrittänyt opetella kävelemään reippaammin, seisomaan ryhdikkäämmin, töissä olen tokaissut tylysti että olen täällä töissä en jutustelemassa, tiettyjä sukulaisia/perheen jäseniä en näe enää yksittäin, voimme vaihtaa kuulumiset sukujuhlissa ja sitten jos tilitys alkaa poistun, joko tekosyyn varjolla tai vaan lähden kälppimään. Ystävyyksiä en edes jaksa harrastaa enää, olen jo oppinut että minua ei kuunnella (ja pahimmat ongelmani ovat sellaisia etten voi riskeerata että ne leviävät, joten en voi niistä puhua) enkä minäkään jaksa muita.
Ikävää joutua olemaan tyly ja tylsä, kun haluaisin olla mukava ja lämmin, mutta pakko se on omaa jaksamista miettiä. Ei minun täysuupumus ja työkyvyttömyys ainakaan mitään tarkoitusta palvele. Opetelkaa te muutkin itsekkäiksi <3
Eikös se kuulu ystävyyteen,että kuunnellaan toista,tietysti molemminpuolin.
Aivan sama ongelma itsellä. Itse kyllä kuuntelen raskaitakin murheita eikä sinällään haittaa, että näitä jaetaan. Sen pitäisi kuitenkin olla vastavuoroista.. Itselläni on nimittäin myös ihan äärimmäinen elämäntilanne meneillään (käsittelen asiaa ammattilaise kanssa) ja silti jotkut vaivaavat minua heidän ongelmillaan. Eräskin ystävä dramaattisesti tuo esille omaa pari kuukautta kestänyttä hankalaa oloaan, itse olen vuosia ollut aivan äärirajoilla. En jaksa kuunnella enää.
Joku juttuhan siinä on, että miksi vetää tietyntyyppisiä ihmisiä elämäänsä. Itse olen ainakin todella empaattinen ja ylikiltti. Ja lojaali. Enkä vähättele. Mutta nyt on vihdoin laitettava asiat kyllä mittasuhteisiin. Se, että on pari kk ollut vaikeaa EI OLE SAMA ASIA kuin se, että olen ollut vuosia ÄÄRIRAJOILLA.
No, en osaa muuta sanoa. Mutta yritä ap pitää rajasi. Älä anna noiden loisten tulla elämään.