Apua,mikä mua kutittaa/pistelee?
Tällä hetkellä päässä on pari kohtaa joita on kirvellyt eilisestä asti, kun harjaan hiuksiani niin tippuu ns.verisiä pallukoita ja jotain ylimääräistä..Tuntuu että seison nokkospusikossa, ja muurahaispesässä, ihan kuin jotkut ötökät kävelisi jalkojani pitkin ja sitten ne pistävät (kutinan kestän), tämä kirvely on ihan kamalaa. Kesän alussa kun oli vielä kylmiä kelejä, näin sivusilmälläni jonkun menevän lattialla. Oletin että näin omiani, kun on silmässä verkkokalvo irtaantunut, näkyy sellainen musta pallo. Mutta tossa tummaa laminaattilattiaa vasten näkyi pieni musta (5mm) "ötökkä",kun otin sen paperilla niin näytti vain piikkiseltä mustalta/tummanharmaalta pallolta, ja siitä lähti aika monta jalkaa kun hetken sörkki. Kerran kun tiskasin niin viemäristä käveli ylös taas semmoinen, olin kyllä juuri päästänyt vettä.Myös pesuhuoneessa olen niitä nähnyt kaksi, molemmilla kerroilla ihmettelin että miksi lemmikki jahtaa siellä jotain "mielikuvitusötökkää", eilen suihkuun mennessäni, näin harmaan n. 7-8mm kokoisen harmaan "nukan".Yritin ottaa kynsillä pois niin lähti lentoon. Onko ne sitten niitä jotka pistelevät? Olen huomannut aiemmin kun kissa on jahdannut lakanoissa jotain ötökkää, kerran kutitti kankusta ihan hirveesti (tai siis kirveli) ja tämä kissa raapaisi siitä kohtaa ja söi jotain..? Öisin se jahtaa "ötököitä" sängyn alla kun olen menossa nukkumaan. Tällä hetkellä kun katson lattiaa, näkyy 5mm kokoisia mustia palloja, niitä on yli kymmenen jos tarkasti katsoo.Yksi noista näyttää vain mustalta "siemeneltä", niiden muoto ja koko vaihtelee. Niistä lähtee tosiaan paljon jalkoja kun hetken sörkkii ja todella paha haju. Mitäköhän noi "pallerot" on? tekee iholle sen näköisiä jälkiä kuin puutiainen olisi purrut. (viime yönä näin ensimmäistä kertaa elämässäni aluslakanalla kävelevän vaaleanpunaisen hämähäkin ja hyttysen sekoituksen? se oli jo aika iso, käveli tosi hitaasti. Litistin sen ja siitä lähti ihan mukavasti verta, liekö ulkoa tullut. Olli sarvet ja piikki pepussa, aika pelottavan näköinen. Näytti ehkä metsäluteelta..). Noh, tämä kutina vaivaa nyt myös päivisin enkä enää kestä tätä..
Kommentit (19)
Ootkos nyt ihan vakavissasi? Aika liuta noita ötököitä tuntuu olevan joten pitäiskö siivota oikein kunnolla?
AP: pahoitteluni pitkästä tekstistä, olisi vielä paljon muitakin asioita mitä pitäisi kertoa jotta joku voisi auttaa, mutta en voi tänne kirjaa kirjoittaa. Olen sairastanut tämän kutinan takia jo keuhkokuumeen, jotkut "ötökät" voivat sellaisen aiheuttaa, iho oli kyllä kauttaaltaan tulehtunut. Sairaalassa en puhunut lääkärille mitään kutinasta, kolme viikkoa söin sitten vahvoja antibiootteja ja kaikenlaisia lääkkeitä. Aamulla silmäni ovat turvoksissa ja kurkku kipeä. Vaikuttaa mun sosiaaliseen elämään niin paljon, en pysty lähtemään ihmisten ilmoille kun joudun raapimaan itseäni jatkuvasti. Opiskelutkin jäi kesken heti muuton jälkeen. Yhden ainoan kerran (tammikuussa) tuli paljon verta lakanoihin. Nukuin oikealla kyljellä, ja alkoi taas (olen niin tottunut) kutittaan kankkua, yritin olla raapimatta ja siirryin lakanoissa muualle että se kutiava kohta lakanassa ei enää pistäisi. Ei auttanut mitään, sitten alkoi tajuton kirvely, en kertaakaan raapinut, kissa nukkui vieressä ja näki selvästi jonkun ötökän siinä kohtaa lakanaa, se "hyökkäsi" pussilakanan sekaan. Nousin paniikissa, verta oli lakanassa 20cm x 30cm läikkä ja pussilakanssa myös pienempiä. Nukuin vain pikkarit päällä, olikohan se "kutinan syy" mun pikkareissa vai lakanassa? Kello oli silloin aamu viisi, valvoin tietysti koko loppu yönkin sitten. Jälki oli sellainen kuin olisin kaatunut asfaltille, semmoinen nirhauma? Se oli tulehtunut parin viikon ajan ja edelleen arpi. En näyttänyt lääkärille, oli kotona ylimääräisiä antibiootteja. Enää en ole kummemmin veriläiskiä nähnyt..(on tehty syyhypunkki ja täishampoo hoidot,auttaa ehkä pariksi tunniksi. Kirvely muuten tuntuu siltä kuin hyttynen pistäisi ja lentäisi rasvan roiskeita, en erota jos kuumalta pannulta lentää päälle öljyä enkä myöskään erottanut sitäkään kun oikea puutianen puri jalkaani maalla ja moni muu ötökkä. Ampianenkin tai joku pörriäinen pisti viikko sitten, en erottanut mitään kunnes oli selkä näppylöillä, ystävä ihmetteli. Pelotti tämä kesän tulo, kun en todellakaan erota vaikka mikä purisi/pistäisi. Anteeksi pitkä teksti.. En kestä tätä enää. :)
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 12:45"]
Ootkos nyt ihan vakavissasi? Aika liuta noita ötököitä tuntuu olevan joten pitäiskö siivota oikein kunnolla?
[/quote]
Pidän ehkä vähän liian hyvää huolta hygieniasta, sekä asunnostani. Joka päivä jotain touhuamassa. Astman takia tulee imuroitua joka toinen päivä ja mopattua lattioita. Ei ole kiinni siitä etteikö olisi siistiä. Päinvastoin.
Olen katsonut kuvia netistä, kirpuista ja luteista. en ole nähnyt yhtäkään ns. väritöntä,läpikuultavaa, kaikki ovat mustia tai tumman harmaita. Tuo viimeöinen ötökkä taisi tulla ulkoa,pitää se unohtaa. Aluksi luulin että nuo pallerot ovat tippuneet uusista mustista vaatteistani, mitä en ole vielä pessyt. Näytti ihan U tai J tai O kirjaimen muotoisilta irronneilta langanpätkiltä, sen takia selitin noin kun niissä on pieni reikä keskellä? Joskus uusista vaatteista tippuu sellaista nukkaa. Mutta noissa "nukissa" on myös paljon jalkoja, ihan kuin joku kippurainen toukka. Muistuttaa noita tummia palleroita mutta vähän eri muotoisia.. todella vaikea selittää. Eikös luteet vaivaa yleensä öisin? Tämä ongelma on myös päivisin.. Hyönteismyrkky auttoi hetkeksi, mutta täytyisi tietää mistä ötököistä on kyse, jotta saisin laitettua oikean myrkyn.
Soitapa alkuun vaikka isännöitsijälle ja kerro hänelle noista havainnoista. Tai jos ei ole isännöitsijää, niin sitten suoraan tuholaistorjujalle. Jos kumpikaan noista ei mahda mitään, niin sitten varaa aikaa lääkärille.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 12:25"]
Tällä hetkellä päässä on pari kohtaa joita on kirvellyt eilisestä asti, kun harjaan hiuksiani niin tippuu ns.verisiä pallukoita ja jotain ylimääräistä..Tuntuu että seison nokkospusikossa, ja muurahaispesässä, ihan kuin jotkut ötökät kävelisi jalkojani pitkin ja sitten ne pistävät (kutinan kestän), tämä kirvely on ihan kamalaa. Kesän alussa kun oli vielä kylmiä kelejä, näin sivusilmälläni jonkun menevän lattialla. Oletin että näin omiani, kun on silmässä verkkokalvo irtaantunut, näkyy sellainen musta pallo. Mutta tossa tummaa laminaattilattiaa vasten näkyi pieni musta (5mm) "ötökkä",kun otin sen paperilla niin näytti vain piikkiseltä mustalta/tummanharmaalta pallolta, ja siitä lähti aika monta jalkaa kun hetken sörkki. Kerran kun tiskasin niin viemäristä käveli ylös taas semmoinen, olin kyllä juuri päästänyt vettä.Myös pesuhuoneessa olen niitä nähnyt kaksi, molemmilla kerroilla ihmettelin että miksi lemmikki jahtaa siellä jotain "mielikuvitusötökkää", eilen suihkuun mennessäni, näin harmaan n. 7-8mm kokoisen harmaan "nukan".Yritin ottaa kynsillä pois niin lähti lentoon. Onko ne sitten niitä jotka pistelevät? Olen huomannut aiemmin kun kissa on jahdannut lakanoissa jotain ötökkää, kerran kutitti kankusta ihan hirveesti (tai siis kirveli) ja tämä kissa raapaisi siitä kohtaa ja söi jotain..? Öisin se jahtaa "ötököitä" sängyn alla kun olen menossa nukkumaan. Tällä hetkellä kun katson lattiaa, näkyy 5mm kokoisia mustia palloja, niitä on yli kymmenen jos tarkasti katsoo.Yksi noista näyttää vain mustalta "siemeneltä", niiden muoto ja koko vaihtelee. Niistä lähtee tosiaan paljon jalkoja kun hetken sörkkii ja todella paha haju. Mitäköhän noi "pallerot" on? tekee iholle sen näköisiä jälkiä kuin puutiainen olisi purrut. (viime yönä näin ensimmäistä kertaa elämässäni aluslakanalla kävelevän vaaleanpunaisen hämähäkin ja hyttysen sekoituksen? se oli jo aika iso, käveli tosi hitaasti. Litistin sen ja siitä lähti ihan mukavasti verta, liekö ulkoa tullut. Olli sarvet ja piikki pepussa, aika pelottavan näköinen. Näytti ehkä metsäluteelta..). Noh, tämä kutina vaivaa nyt myös päivisin enkä enää kestä tätä..
[/quote]
Tarkoitin että lattialla on niitä tummia palleroita aika paljon,niitä en vain nää. jos nyt pyyhin paperilla lattiat niin niitä jää rättiin. Ne ovat myös 1mm kokoisia, niitä ei kyllä nää ellei tuijota kauaa. Kertaakaan öisin en ole nähnyt yhtään mitään ihollani missä on pistänyt, tai missään lakanoissa..
Mun pitäisi pystyä kaupan myrkyillä tekemään myrkytys. Onko jollain kokemusta siitä mikä tehoaisi? Ongelma on se että kun muutin, ja alkoi tuo kutina vaivaamaan, sitä pidettiin psyykkisenä, stressistä johtuvana. Kävin ihotautipoleilla yms. ja käskivät tehdä syyhypunkkihoidot ja mitä ikinä.Lähdin sitten kotoani pois kahdeksi kuukaudeksi, ajatteli että kyllä ne kuolee siinä ajassa, eikä tarvitse tehdä hoitoja. Sama ongelma on nyt kahden läheiseni luona. Nyt olen siskoni luona jolla on kissa, en tiedä alkoiko se aluperin täältä, molemmat muutettiin samaan aikaan eri asuntoihin. Ongelma vaivaa myös toisen läheiseni luona jolla on iso vanha omakotitalo. Joudun olemaan tekemisissä heidän kanssa paljon, ovat kuitenkin ainoat sukulaiset mitä mulla on.Yritin selittää asiasta siskolleni, hän väitti että se kutina johtuu lääkkeiden sivuvaikutuksista, ja toinen läheinen joka asuu omakotitalossa väittää että johtuu siitä kun on maalla niin paljon ötököitä. Pitäisi aloittaa siitä että myrkytän oman kotini (jossa en ole ollut viiteen kuukauteen) ja katsoa että auttaako myrkytys? (jos nyt kerron asiasta läheisilleni niin he eivät usko minua)
Mene lääkärin. Jos et käytä mitään huumausaineita, tuo on merkki mielenterveyden horjumisesta.
Kuulostaa kyllä mt-ongelmalta. Kerää otuksia johonkin rasiaan ja vie yliopistolle tms. katsottavaksi, jos/kun sanovat ettei siellä mitään ole niin hakeudu hoitoon.
Lähetin isännöitsijälle sähköpostin missä kerroin kaiken tämän. On vaan kuukauden lomalla. Viime asunnossani oli kuoriaisia,se oli uusi talo ja jostain naapurista niitä tuli. tuholaismyrkyttäjä tuli ja muutin sitten ja ostin kaikki tavarat uusiksi. Nyt uudessa asunnossa tämä ongelma.. ei jum..?! Olen puoli vuotta ollut poissa kotona, maksanut turhaan vuokraa n. 6000e edestä ja on kosmeettisia haittoja aika paljon, 2/3 pitkästä tukastani on lähtenyt kutinan takia yms. Vaadinko että saan muuttaa? (vaikka ehdinkin muutaman hassun päivän uudessa asunnossani asumaan), ei kyllä tee mieli jäädä jos noista l.. kyse on. Mitä mieltä olette? Kuka korvaa tämän, ei kai kukaan? Sitä kutinaa pidettiin pari kuukautta psyykkisenä, ja määrättiin kaikenmaailman lääkkeet. Sitten huomattiin nuo paukaumat ja sanottiin että on se joku ötökkä joka puree. Pyydän myrkytyksen asuntooni missä en ole ollut, ja sitten muutan vai? Ja käyn lääkärissä..miten pystyn muuttamaan niin etten muuta niitä mukanani, eikai ne hiusten seassa tule jos niitä siellä on? Sitten en vaan ole tekemissä läheiseni kanssa, jos eivät usko mistä tämä johtuu, ettei ne palaa takaisin. Noita lut.. olen epäillytkin, koska noista lähtee niin paha haju sekä on ollut verilänttejä lakanoissa.. Ihmettelen vain että miksi ne päivisinkin pistelevät,öisinhän niiden pitäisi "liikkua"? Voi kamala.. nyt ainakin romahdan. :/
Vein lääkärille näytille ja sanoi niiden olevan luteita. Kysyi että onko mun sängyssä puinen runko. En uskonut häntä ja jätin asian siihen... Mutta antaa olla jos pidätte psyykkisenä, sitä itsekin toivon olevan! Niitä "punkin"puremajälkiä tulee vähän väliä, niiden takia olen käynyt lääkärissä, ja aina on määrätty antibiootit. Olen valehdellut että olen ollut ulkona maalla, vaikka yöllä noi kaikki onkin tullut. Lääkäri sanoi että joku punkki ne tekee kun on niin isot reiät. antaa sitten olla.
Petasin juuri pedin,aluslakanassa on kaksi läikkää, näyttää siltä että on tullut verta ja olen siirtynyt, viirumaisia jälkiä. Noita ei lakanoissa usein nää sen takia kun ovat toisesta suunnasta katsottuna aika "litteitä". hyttysen/hämähäkin/hirvikärpäsen sekoituksia..niin yököttävä haju niistä lähtee kun litistää, ja paljon pieniä harmaita jalkoja,ei ne sen jälkeen enää kävele kun otan esim.paperille,harjasin tukkani niin tippui yksi pienempi vaaleanharmaa ja hiusharjassani oli sellainen mutta ihan kirkkaan punainen. Olen vaan vältellyt asiaa pitkään. Lintukirppuja oli maalla, tullut siitä varmaan kun lakanat kuivatetaan ulkona, niistä oli harmia parin viikon ajan. Ne huomasi kun katsoi lakanaa hetken, menivät aika nopeesti ja olivat pieniä. Ottaisin kuvan ja laittaisin tänne, mutta on todella huono kamera puhelimessani, ja ne ovat niin pieniä. tuo lakana mikä sängyssä nyt on, on aika uusi. siihen on ilmestynyt reikiä, missä on rosoiset reunat. tuskin luteet tekee reikiä lakanoihin? harjassa on verta, tippui taas verinen "nukka" kun harjasin. hirveä kirvely ja kutina. Jos voisitte nyt kuvitella ettei ole mielenterveysongelmia, niin kannattaisiko muuttaa pois? vai tehdä myrkytys ja jäädä. Muutamalla tutulla noita ollut ja ovat muuttaneet pois.
Joo o. Teen työtä mielenterveysalalla ja on tullut vastaan ihmisiä keillä on harhoja syöpäläisistä yms. ei siitä sen enempää. Alapäässä pisti aika kovaa, menin sitten vessaan katsomaan niin kolme näppylää alapäässä ja pikkareissa harmaa ökkimönkiäinen. en tiedä miten sinne pääsi mutta kivan jäljen teki. mitäköhän sitten on.
Jos saat niitä ötököitä kiinni ja näytät jollekin niin uskoo todeksi sekä voi tunnistaa lajin.
kirppuja tai luteita?