Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen surkea äiti
15.07.2021 |
Muita, jotka haluaisivat olla ihania ja hyviä äitejä, mutta silti joka ilta joutuvat katumaan, että miten surkea äiti olikaan taas tänään lapsilleen?
Tämä on aivan kauheaa ja tuntuu pahalta joka ilta olla näin surullinen siitä, että tuli taas tänään huudettua ja oltua vihainen lapsille (ja vielä ihan pienille, jotka eivät vaan kaikkea yksinkertaisesti ymmärrä). Onko jollain kokemusta tällaisesta, miten saitte tilanteen korjaantumaan?
Minulla ei ole tukiverkostoa eli lapset ovat (päiväkotia lukuunottamatta) 24/7 kanssani eikä toistuvaan lastenvahtiinkaan ole varaa, joten totta kai sitä on hieman väsynytkin, mutta ei se silti oikeuta lapsille kiukkuamaan, vaikka tekisivät mitä.
Haluaisin vain niin kovasti olla sellainen ihana, hyväntuulinen, lohduttava ja hauska äiti. Rakastan lapsiani, mutta tuntuu että en vain osaa.
Kommentit (7)
Kannattaa varmaan puhua neuvolassa asiasta. Itse en ole ikinä huutanut pienelle lapselleni. Huutaminen ei auta mitään; korvat kuulevat asiat vähemmälläkin. Itsellä myös hevosia ja koiria; niillekään en huuda. Eläinpiireissä usein sanotaan että kun taito loppuu niin väkivalta alkaa. (Huutaminen on henkistä väkivaltaa).
Tsemppiä. Pyydä apua, hommaa omaa aikaa ja lepoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ollut kyllä mikään paras äiti, kun lapset olivat 2- 4 vuoden iässä. Sitten aloin ihan tietoisesti muuttamaan käytöstäni. Moni huutaa ja puhuu lapsilleen tosi rumasti, kukaan ei esim töissä käyttäytyisi niin, miksi sitten pienille lapsilleen jotka ovat rakkainta elämässä. Piti purra hammasta monta kertaa uuden puhetavan opetellessa.
Nyt, kun lapset ovat 20 - vee, fiksuja ihania nuoria, minua edelleen harmittaa ja hävettää jotain tilanteet joissa menetin malttini. Sinulla on vielä mahdollisuus korjata käytöstäsi ja tapaasi reagoida, jos ei muuten niin hae tukea äitiyteesi
Lasten tarvitsevuus ja koheltaminen todella saivat pinnani kireälle, kun he olivat taaperoita. Kaksi vilkasta poikaa, jotka eivät mitään uskoneet, ja omat unet olemattomat. Minuakin kovasti kaduttaa miten en jaksanut olla aina kärsivällinen, vaikka rakastin heitä niin paljon. Sen jälkeen kun he olivat 3v ja 5v ja aloin saada nukkua, olen ollut niin paljon parempi äiti.
(En missään nimessä hyväksy muille ihmisille huutamista, mutta luulen että olisin huutanut hyvin väsyneenä kyllä työkaverillekin, jos se ensin herättäisi monta kertaa yössä työpuhelulla joka yö, ja päivällä tulisi esim. puremaan nilkasta, heittäisi maitoa päälleni ja sotkisi kokouspaperini - joten tämä "ethän huuda työpaikallakaan" on minusta aina ollut aika epäolennainen perustelu.)
Muista olla armollinen myös itsellesi. Lapset eivät mene rikki huutamista, riidat pitää muistaa sopia, pyytää anteeksi. On inhimillistä huutaa. Lapselle tärkeää on että joka päivä hän saa kuulla olevansa rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan puhua neuvolassa asiasta. Itse en ole ikinä huutanut pienelle lapselleni. Huutaminen ei auta mitään; korvat kuulevat asiat vähemmälläkin. Itsellä myös hevosia ja koiria; niillekään en huuda. Eläinpiireissä usein sanotaan että kun taito loppuu niin väkivalta alkaa. (Huutaminen on henkistä väkivaltaa).
Tsemppiä. Pyydä apua, hommaa omaa aikaa ja lepoa.
Kivaa kun aina löytyy näitä yliihmisiä, en ikinä. Kylläpä veikkaan että jokainen koiran omistaja on joskus huutanut koiralle, kivaa kun kaatuu vaikka yöllä vettä hakiessa koiran pissalätökköön tai kun se pentu on syönyt sun sohvan... Eihän se eläin ymmärrä miks huudetaan, ei välttämättä lapsikaan, mutta ei sellainen mitään traumoja aiheuta, ellei se ole pääasiallinen tapa kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muista olla armollinen myös itsellesi. Lapset eivät mene rikki huutamista, riidat pitää muistaa sopia, pyytää anteeksi. On inhimillistä huutaa. Lapselle tärkeää on että joka päivä hän saa kuulla olevansa rakastettu.
Just näin
Alue: Aihe vapaa
Koen itse samanlaista vähän väliä. Ehkä vähän on helpottanut oman asenteen miettiminen, että osaisi suhtautua hankalissa tilanteissa jotenkin ymmärtäväisesti, lasta auttaakseen. Etukäteen jos onnistuisi päättää, ettei suutu, kun eihän se suuttuminen auta. Lapset kuitenkin vain yrittävät kasvaa parhaansa mukaan. Ja sitten jos suuttuu voi vielä vaikla seuraavanakin päivänä sitä sanoittaa, esim äiti suuttui, koska joutui siivoamaan jäljet tai säikähti, että jotain sattuu tms. Siten, että lapsen on helpompi ymmärtää konkreettisella tasolla, mikä meni vikaan.