Tuttu nainen yrittää lähipiirin miehiä naurettavalla tavalla
Myös omaa aviomiestäni. Käy ressukkaa tavallaan sääliksi, mutta samalla ottaa sen mauton toiminta päähän. Hänkin on naimisissa, mutta kun daami juo riittävästi alkoholia (usein), tuo pieni yksityiskohta unohtuu, kuten myös normaalit käytöstavat. Hän saattaa roikkua vieraissa miehissä, yrittää suudella heitä ja ehdottelee heille sopimattomia asioita - ihan julkisilla paikoilla, juhlissa yms.
Viimeksi yhteisessä illanvietossa ollessamme hän vartavasten kertoi olevansa sillä tuulella, että flirttailisi miehelleni. Ajattelin tämän olevan jonkinlainen vitsi, joten sanoin, että siitä vaan. Kun seuraavan kerran näin naisen, oli tämä linnoittautunut mieheni ja toisen ystävämme viereen sohvalle ja kiemurteli siinä kuin pahassa ummetuksessa. Hän muikisteli suutaan ja kähisi mieheeni päin nojautuen: "Mä tiedän, että sä haluat panna mua." Kaikkien ilmeet olivat aika näkemisen arvoiset.
Nainen ei ole viehättävä, eikä mieheni ole kyseisestä pallinaamasta kiinnostunut. Ongelma onkin se, että nainen tekee touhullaan kaikkien olosta todella vaivaannuttavan. Hän on selvinpäin ihan ok ja hänen miehensä mukava ihminen.
Millä tavalla asiasta kannattaisi sanoa? Nainen kärsii jo valmiiksi huonosta itsetunnosta, enkä haluaisi nolata häntä yhtään enempää, kuin tarpeellista. Hän ei ole myöskään mieleltään vajaa siten, ettei tajuaisi omaa käytöstään. Darramorkkikset ovat varmasti melkoisia.
Kommentit (10)
Kyseinen nainen on todella röyhkeä sika, älä yhtään sääli häntä- sanot suoraan että huo*a painu vi**uun.
Sama tuttu meillä? :D tää nainen on selvinpäin äärettömän mukava ja ujo ihminen. Kun saa viinaa muuttuu TÄYSIN eri ihmiseksi. Flirttailee ja lirkuttelee kaikille miehille välittämättä ovatko nämä varattuja vai ei (itse tosin on sinkku). Luulee itsestään liikoja, ei ole kaunis/seksikäs... Jotkut varatut miehet ovatkin häntä jo painaneet, joten kai saa sitä mitä hakeekin? :D
Hänen krapulamorkkikset ovat varmaan ihan kamalia...
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 13:47"]Hmm, onkohan meillä yhteinen tuttu...
[/quote][quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 13:47"]Hmm, onkohan meillä yhteinen tuttu...
[/quote] komppaan. Minulla myös samanlainen tuttu, mutta sinkku. Nykyään yrittää iskeä tyttöjensa kavereiden poikaystäviä
Olen usein kuullut tilitettävän tällaisista naisista, ja sitten kun olen joskus myöhemmin törmännyt heihin, olen oikein kavahtanut, miten rumia he ovat. Minulle ilmiön mystisin ydin on tuo rumuus. Ei kerta kaikkiaan ole tavanomaista, että tosi ruma nainen on niin varma viehätysvoimastaan. Meillähän Suomessa huippukauniitkin naiset kärsivät itsetunto-ongelmista, anoreksiasta ja niin edespäin. Vai onko tässä kyse vastakkaisista ilmiöistä: kauneusihanteen mukaiset eivät usko itseensä tarpeeksi, kauneusihanteen vastaiset uskovat itseensä liikaa?
Kauniilla naisella en tarkoita nyt jotain barbia, vaan normaalia kirkassilmäistä hymyilevää sopusuhtaista...
Rumalla tarkoitan siivotonta, huonosti käyttäytyvää ja rajojaan pakonomaisesti kokeilevaa mautonta rääkyjää. Ensimmäisen kerran, kun näin tällaisen tapauksen, hän tuli ylioppilaskunnan vuosijuhliin keskellä talvea niin, että hänellä oli kauhtunut kesähame ja t-paita. Herpesrakkuloita, keltapäitä naamassa. Pesemätön tukka. Hän kikatti hirveästi ja oikein kaivautui jonkun miehen kainaloon. Kysyin, miksei tuota puliakkaa/mt-potilasta heitetä juhlasta ulos. Vastaus: ei kun tämä on se tuttu nainen, se joka tyrkyttää itseään miehille.
Onkohan mun mutsi teidän kaikkien tuttu. :-/
Siis mulla on IHAN TÄSMÄLLEEN samanlainen kaveri :D Siis ihan repliikkejä myöten! Se on kans mun avomiehelleni joskus kännissä lässyttänyt, että "mä tiedän, että sä haluut mua". Ja sit kun se yrittää flirttailla niin sillä on kans se ummetusasento. Selkä ihan notkolla ja rinta rottingilla :D Kiskoo vähän paitaa alemmas, että rintaliivien reunat näkyy.
Mä sitten joskus sanoin sille, että mitäs hemmettiä se yrittää pokailla varattuja ihmisiä niin kertoi, että jos sitä kieltää tekemästä jotain niin sit sen on ihan pakko uhmata, siis ihan kun joku lapsi! Sattuneesta syystä mä en niin paljoa enää tätä ihmistä näe.
Hmm, onkohan meillä yhteinen tuttu...
Tuskin sinä naisena tässä nyt voit mitään tehdä, leimaudut vain kateelliseksi ja mustasukkaiseksi, miehestäsi kynsin hampain kiinni pitäväksi justiinaksi.
Paras olisi, jos nuo porukkanne miehet sanoisivat, että he Päivi, nyt riittää. Me ollaan sun kavereita, mutta enempään ei ole kiinnostusta. Mees nyt siitä jo ukkos kainaloon.
Eihän tossa muuta voi, kuin tarttua härkää sarvista ja avata suunsa. Kysyä, että muistaako nainen edelliskerran tapahtumia ja selvittää onko ylipäänsä tietoinen, kuinka hölmön on itsestään tehnyt.
En katsoisi tuollaista sekoilijaa kaveripiirissäni yhtään. Tietenkin hankalaa, jos on yhteisiä ystäviä, mutta yleensä poistan tuollaiset ihmiset yhteystiedoista aika nopeasti vaikka olisivat kuinka kivoja selvinpäin.