Mikseivät kaikki täytä lapselle muistokirjaa??!
Itselläni kaksi pientä lasta ja molemmilla on suuret valokuva-albumit, sekä laikekirja tyyliset vihot. Myös molemmille on laatikot muille muistoille.
Nyt olen törmännyt monta kertaa tälläiseen lauseeseen:" Tarttishan se tehdä, mutta kun on jäänyt.." Mitä hittoa?? Ethän sä voi muistaa enää vuoden päästä mitä tapahtui millonkin ja koskahan tuokin valokuva on otettu..
Olenko vaan itse jotenkin kummallinen, kun jaksan väsätä lapsille muistoja kansionväliin? Jäi nyt jotenkin vaivaamaan...
Kommentit (17)
sitten se vaan jäi arjen touhuissa ja näille kahdelle nuoremmalle en ole ikinä edes aloittanut vauvakirjan täyttämistä. kyse on siis silkasta viitsimättömyydestä/saamattomuudesta.
Mielestäni mikään ei voisi olla tärkeämpää, kuin jättää lapsille muisto heidän lapsuudesta!
ap
Kakkosella on kyllä oma valokuva-albumi.
Harmittaa kun ei huvita täyttää! :(
Lisäksi kirjoitan lasten ja perheen elämästä päiväkirjaa, jonka aion luovuttaa lapsille.
opin kävelemään, ja sitten tilaa kirjoittaa se kavelemäänoppimisaika. Mun vauva vaan ei koskaan oppinut kääntymään vatsalleen, istumaan, konttaamaan, ryömimään, sillä ei ollut lempiruokia koska se ei halunnut syödä mitään vaan ruokittiin nenämahaletkulla, nimiäiset jäi väliin koska vauva oli sairaalassa, samoin ekat synttärit...
Joten kirjaa on täytetty vaan siihen ensimmäiseen hymyyn asti, kuusivikkoiseksi, koska nuo kaikki muut kirjassa kysellyt asiat lapsi oppi vasta päälle puolitoistavuotiaana, paitsi kävelyn jota ei osaa vieläkään
Toi päiväkirja onkin ihana idea! Olen kirjoittanut lapsille aina aika-ajoin kirjeen, mutta päiväkirja olisi vielä todenmukaisempi katsaus arkeen..=)
ap
odottavat edelleen kansioon pääsyä, mutta koneella kuvia tosi paljon : ) kuulun siis teihin hurahtaneisiin : )
-ap-ammattilainen-
ja olis ollu kivaa jos omat vanhempanikin oisi jotain muistoja minusta ja siskostani keränneet, mutta ei ole kuin pari valokuvaa ja oma kirjoittama päiväkirja vähän isompana.
Minä oon koonnut kaikille neljälle lapselleni muistokirjat, joista vanhin nyt 10 vuotta ja poikaa alkaa sen katselu kiinnostaa. Samoin ite kiva katella niinkin vanhoja juttuja jotka muuten ois ihan unhossa.
Sen voisi mielestäni edes täyttää lapselle muistoksi. Ei se vie paljoa aikaa, jos muutaman sanasen kirjoittaa silloin tällöin. Itse olen esikoinen ja minun vauvakirjani on kokonaan täytetty. Sitä on mukava lukea silloin tällöin. Nuorimman siskoni vauvakirjaa äitini taas ei ole jaksanut täyttää. Siskolleni tuli todella paha mieli, kun katselimme hänen vauvakirjaansa ja se oli lähes tyhjä. Parilla ensimmäisellä sivulla oli muutama lause. Tai voihan tehdä myös niin, ettei tee yhdellekään lapselle vauvakirjaa, ei edes sille ensimmäiselle.
Juuri tästä syystä olen halunnut tehdä lapsille suurehkot muistokirjat, koska itsestäni ei juuri ole mitään juttuja ylhäällä. Onhan se tietysti ollut erilainen aika valokuvien suhteen, mutta paperille olisi silti voinut kirjoittaa..=( Jollain tasolla olen tästä katkera vanhemmille.
Ehkä omani osaavat arvostaa joskus työn määrää!=)
ap
minia haitaa kun minu mamma ei olle täyttänyt mun albumikirjaa joten yritän nyt omalle täyttä.
En mitään sen kummempaa ole tehnyt, mutta on kuva-albumi +vauvakirja.
Itsekin olisin iki-iloinen jos äitini olisi tehnyt minulle jotain..
Siellä on vauvan ekat sukat, hiusharja, soittorasia, piirustuksia, askarteluja, kaikkea lapseen liittyvää. Lisäksi täytän vauvakirjaa tunnollisesti. Tällaisen laatikon kerään jokaiselle lapsellemme.
Raskausaikana pidin päiväkirjaa, johon kirjasin tärkeät tapahtumat ja myös tuntemukset, joskus päivittäin, joskus harvemmin. Ne on aivan ihanat muistot itselleni ja ehkä annan ne jonain päivänä lapsilleni, sitten kun itse odottavat perheenlisäystä. Ainakin tytön luulisin olevan kiinnostunut. Nuo laatikot annan lapsille esim. yo-lahjana. Olispa vaan ollut odotusaikoina joku kiva raskauspäiväkirja, jossa olis ollut vaikka kuvia kehittyvästä vauvasta, runoja yms.
sitten joskus mukava lukea mitä maailmalla tapahtui.
Kun on tätä muutakin elämää, työ ja opiskelu, lasten, omat ja miehen harrastukset. Onneksi on kamera ja videokamera, joilla sentään jotain yhteisiä muistoja jää.
on muutakin tekemistä, kun nysväillä tyhjänpäiväisyyksien kanssa